Päätös

75 vuotta sitten Suomi oli sodassa. Jouduimme sotaan, koska olimme jääneet sotilaallisesti ja poliittisesti yksin ja koska olimme laiminlyöneet puolustuskykymme. Meitä ei pidetty Moskovassa uskottavina. Tänään, 75 vuotta myöhemmin, puolustuskykymme uskottavuus arvioidaan edelleen Moskovassa eikä Helsingissä.

Suomi on jälleen yksin, tällä kertaa vielä omasta tahdostaan. Itänaapurimme on hyökännyt jo toiseen naapurivaltioonsa muutaman vuoden sisällä, ja se miehittää anastamiaan alueita. Se on myös toistuvasti loukannut ilmatilaamme ja käyttäytyy uhkaavasti kansainvälisillä areenoilla. Venäjä ei ole Neuvostoliitto, mutta se panostaa yhä enemmän asevoimiinsa. Se on ydinasevaltio ja sotilaallinen suurvalta avaruudessa sekä erittäin osaava elektronisessa sodankäynnissä, hybridisodassa ja moderneissa informaatio-operaatioissa. Jos talouspakotteita ei jatketa ja vahvisteta, häikäilemätön, ketterä ja sotateknisesti läntistä teknologiaa vastaan hyvin varustautunut Venäjä on pian uhka koko Euroopalle.

Venäjä käyttäytyy aggressiivisesti pyrkien horjuttamaan vastustajansa tasapainoa ja sieppaamaan röyhkeästi aloitteita. Me taas olemme laiminlyöneet puolustuksemme, eikä meillä ole edes sitä ratkaisevaa vahvuutta, jonka koulutettu reservi ja suojeluskunnat toivat maallemme seitsemänkymmentäviisi vuotta sitten. Kertausharjoituksiin ei ole ohjattu rahaa ja vapaaehtoistyötä ei ole haluttu hyödyntää. Olemme myös syyllistyneet takavuosina samanlaisiin strategisen tason virhehankintoihin, joita teimme ennen sotia. Nyt haaveissa on yli satametrisen alustyypin hankkiminen Merivoimille, vaikka Maavoimien uuden taistelutavan edellyttämän materiaalin ja koulutuksen rahoitus on jäämässä riittämättömäksi samaan aikaan, kun ilmapuolustuksen uusiminen on edessä. Nyt olisi priorisoitava, koska kaikkeen varat eivät riitä. Teemmekö taas panssarilaivaakin suuremman virheen?

Tilanne on erittäin vakava, mutta poliittinen johtomme ei osaa taata edes riittäviä määrärahoja maanpuolustukseen saati, että se tekisi päätöksen siitä, liitymmekö Natoon vai emmekö liity. Puolustusvoimiemme johdon on tällaisessa tilanteessa mahdotonta kehittää Puolustusvoimia pitkäjänteisesti ja kustannustehokkaasti. Virheinvestointien uhka kasvaa, kun poliitikot eivät määritä, mihin ollaan menossa. Tempoileva puolustuspolitiikka tulee kalliiksi. Vanhan johtamisopin mukaan tärkeintä on tehdä päätös, vaikka väärä, koska sekin on parempi kuin olla päättämättä ollenkaan. Poliitikkojen höpinät Nato-optiosta ovat vain keino työntää pää pensaaseen ja vältellä vastuuta vaikeassa kysymyksessä näin vaalien alla. Ne upseerit, jotka rohkenevat yrittää tuoda asiantuntijanäkemystään esille saavat niskaansa poliitikkojen syytökset poliittiseen päätöksentekoon sekaantumisesta. Mutta eikö virkamiehen tehtävä, velvollisuus ja oikeus vapaana kansalaisena ja veronmaksajien palvelijana ole kertoa päättäjille ja omistajille faktat, vaikka ne eivät olisikaan kivoja kuulla?

Samaan aikaan kun Suomen valtiojohto työntää päätään syvemmälle puskiin, ”Uusi Venäjän doktriini” vaatii Venäjän vaikutusvallan palauttamista naapurivaltioissa harkitulla, laajalla ja monipuolisella informaatiosodalla. Tavoitteena on Venäjän imperiumin palauttaminen eli entisten vasallien saaminen takaisin Venäjän kontrollin alle.

Suomella saattaa olla viimeiset hetket tehdä päätös siitä, päätämmekö asioistamme jatkossakin itse.

jaakko.puupera@suomensotilas.fi

PS. 75 vuotta sitten olimme kenties suvereenimpia kuin tänään, mutta silloinkin olimme täysin riippuvaisia ulkomaiden tuesta ja kansainvälisistä suhteista. Tänä päivänä olemme entistä riippuvaisempia. Onko siis itsepetosta puhua itsenäisestä puolustuksesta ja liittoutumattomuudesta, kun todellisuudessa kaikkien länsimaiden – kenties Ranskaa lukuun ottamatta – sodankäynnin avaimet ovat Washingtonissa?

Avainsanat: , ,

Share This