Tahdottomat tottelijat

Rahaa on. Suomi on rikas kansakunta. Taloudellisista vaikeuksistammekin huolimatta rikkaampi kuin koskaan historiansa aikana.

Taitoa löytyy. Kansainvälisten tutkimusten valossa olemme myös osaava kansakunta.

Tahtoakin riittää. Olemme eurooppalaisessa vertailussa erittäin maanpuolustustahtoinen kansa. Meillä on siis kaikkea, mitä sodan ennaltaehkäisemiseen tarvitaan: tahtoa, taitoa ja rahaa. Todellisuus näyttää kuitenkin ihan toiselta. Valitsemamme päättäjät ovat ajaneet sotavoimamme taloudellisesti ahtaalle. Puolustusmäärärahamme ovat aina olleet koko kansantalouteen verrattuna ja kansainvälisesti vertaillen mitättömät. Nyt niitä leikataan entisestään, samaan aikaan kun vähäisenkin puolustuskykymme ylläpitämiseksi välttämättömät uudistushankkeet ovat ovella.

Kuluva vuosikymmen on nimetty Maavoimien vuosikymmeneksi. Puolustusvoimauudistuksen aikaistaminen ja ankarat leikkaukset budjettiin iskevät juuri keskelle kehittämisvuosia. Uhkana on, että hienot ja hyvät suunnitelmat Maavoimien taistelutavan uusimiseksi eivät saa riittävää rahoitusta. Suunnitelmissa on panostettu aidosti paikallisten ja alueellisten joukkojen ja niiden yhdessä operatiivisten joukkojen kanssa muodostaman kokonaisuuden kehittämiseen. Mutta haluaako maanpuolustustahtoisen kansan eduskunta ja sen luottamusta nauttiva hallitus antaa tähän rahaa?

Heti puolustusvoimauudistuksen ja Maavoimien kehittämisvuosien perään on korvattava Hornetien suorituskyky jollakin uudella ratkaisulla, joka tulee luonnollisesti maksamaan paljon, onhan se Maavoimien tavoin kovin elimellinen osa uskottavaa puolustuskykyä. Jos rahat eivät riitä, on vaarana, että hankkeet joudutaan vetämään läpi riittämättömin resurssein. Se ei olisi ensimmäinen kerta. On totta, että niukkuus pakottaa usein laadukkaaseen suunnitteluun ja innovatiiviseen toteutukseen, mutta rajansa niukkuudellakin. Siinä ei nimittäin tahto eikä taito auta, kun paukut loppuvat.

Leikkauksia perustellaan kansantaloudellisesti välttämättöminä säästöinä. Samaan aikaan julkisen talouden rakenteellisiin isoihin vinoumiin ei kajota käytännössä lainkaan. Valtion budjetista leikataan sieltä, mistä se on helpointa, esimerkiksi maanpuolustuksen menoista. Näin ei tarvitse puuttua vaikeisiin kysymyksiin. Eikö rauha ja maanpuolustus sen takaamiseksi siis olekaan tärkeä asia?

Miten on mahdollista, että maanpuolustustahtoisen kansan valitsema eduskunta osoittaa horjumatonta luottamusta hallitukselle, joka viittaa kintaalla puolustuskyvyn ylläpidolle? Onko maanpuolustustahtomme vain puheenparsi? Onko meillä aidosti halua antaa rahojamme maanpuolustukseen, vai eivätkö päättäjät kuuntele meitä? Kuuluuko valta Suomessa sen vauraalle, osaavalle, maanpuolustustahtoiselle kansalle vai olemmeko vain tahdottomia tottelijoita?

jaakko.puupera@suomensotilas.fi

Avainsanat:

Share This