Tahto ja teot

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta tutki taas suomalaisten maanpuolustustahdon. Tutkimuksen mukaan selvä enemmistö suomalaisista tahtoo edelleen puolustaa maataan. Kannatusta saa myös asevelvollisuus. Me suomalaiset siis tahdomme kantaa jatkossakin kortemme yhteiseen kekoon. Mutta annetaanko meidän tehdä se?

Myös maamme paras sotilasasiantuntemus, ammattisotilaat, kannattavat yleistä asevelvollisuutta. Todelliset asiantuntijat tietävät myös sen, että maanpuolustustahtoa ja asevelvollisuutta tarvitaan liittoutuneenakin. Asevelvollisuus, maanpuolustustahto ja kansainvälinen yhteistyö eivät ole vaihtoehtoja, vaan toisiaan tukevia voimavaroja.

Valtamedian pohdinnoissa kansalaisten enemmistön ja asiantuntijoiden mielipide ei paljon paina. Media on pystyttänyt norsunluutorniinsa sotilasasioista tuon taivaallista ymmärtämättömiä raateja, joista tulee mieleen lähinnä lapsuuden levyraati. Näiden raatien mukaan asevelvollisuus on menneisyyden reliikki. Tämä näkemys ei taida saada suomalaisten enemmistön kannatusta edes Helsingin Kallion kaupunginosassa. Mutta rahvaan ja sotilaiden mielipiteet eivät pientä ja äänekästä mediaälymystöä häiritse. Kun uskoo kylliksi olevansa oikeassa, ei tarvitse piitata tosiasioista. Mieleen tulee 70-luvun ”stallarit”.

Mutta nyt suomalaisten mediamonopolien yhtä ja ainoaa oikeaa totuutta horjutetaan ikävästi. Lännestä kantautuu taas häiritseviä ääniä. Ruotsissa siirtyminen ammattiarmeijaan on todettu yhä useamman asiantuntijan suulla virheeksi. Toukokuussa ruotsalaisen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Mikael Holmström totesi arvovaltaisessa Hanasaaren ”Hana Forumissa”, että ammattiarmeija on suuri pettymys ja asevelvollisuudesta luopuminen oli virhe. Holmströmin viesti vaiettiin maan tärkeimmissä tiedotusvälineissä, muutamia hajamainintoja lukuun ottamatta. Totuus ei tainnut miellyttää asevelvollisuuden vastustajia.

Median lisäksi faktoille ja kansalaismielipiteelle viittaa kintaalla poliittinen johtomme. ­Istuva hallitus ohjaa muutamassa päivässä enemmän rahaa kehitysyhteistyöhön, kuin mitä Suomi käyttää vuodessa Puolustusvoimien tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Puolustusvoimat on toistaiseksi ainoa valtionhallinnon sektori, joka joutuu irtisanomaan suuria määriä työntekijöitään. Suhteellisesti laskettuna Puolustusvoimiin kohdentuvat säästöt ovat vähintään kaksinkertaisia verrattuna muihin hallinnon haaroihin. Sotaväen muutenkin vähäisiä voimavaroja leikataan, vaikka saavutettavat säästöt ovat niin pieniä, ettei niillä ole juuri mitään merkitystä valtionkirstua pelastettaessa. Miksi teemme näin? Onko tämä suomalaisten enemmistön tahto?

Ja sitten julkisuudessa puhutaan, että voitaisiin säästää lisää lopettamalla asevelvollisuus. Todellisuudessa asevelvollisuuden vaihtoehdoista puhuttaessa olisi reilumpaa puhua siitä, aiommeko ylipäänsä enää puolustaa maatamme.

Suomen puolustaminen on nimittäin käytännössä mahdotonta ilman asevelvollisuutta, eikä asevelvollisuudesta luopumalla siis voida säästää. Jos asevelvollisuuteen ei ole enää varaa, ei ole varaa maanpuolustukseen. Silloin on syytä tunnustaa tosiasiat ja säästää oikein kunnolla; siis lopettaa koko touhu. Ammattisotilaiden paraatiarmeijan ylläpito on nimittäin pahinta mahdollista verovarojen tuhlausta. Kuten Holmströmkin kertoi.

Jos luovumme asevelvollisuudesta, niin ennemmin tai myöhemmin löytyy kyllä jokin ulkomainen asevoima puolustamaan Suomea, toki itse määrittelemäänsä hintaan. Lasku voi olla iso ja pitkä. Sekö on perintö, jonka tahdomme jättää huomisen suomalaisille?

jaakko.puupera@suomensotilas.fi

Avainsanat: ,

Share This