Ketä äänestäisi, jotta turvallisuudesta pidettäisiin huolta?

Kokoomuksen kahden pääministerin aikana on kohtuuttomin leikkauksin aiheutettu Puolustusvoimille ja maanpuolustukselle valtava vahinko. Vallassa olleet puolueet ovat pakottaneet sotaväen älyttömiin ulkoistamisiin ja mielipuolisiin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka estävät maan puolustamisen järkevästi ja kustannustehokkaasti. Vasemmisto vastustaa kaikkea: Natoa, kodinturvaa ja lisämäärärahoja. Vihreille ei kelpaa yleinen asevelvollisuuskaan.

Koko vaalikauden oppositiossa olleet perussuomalaiset ja keskusta vastustavat myös Natoa, eivätkä suostu äänestäjiensä pelossa myöntämään ääneen, että kun yksin ei pärjätä, niin muutakaan järkevää vaihtoehtoa ei enää ole. Ruotsalaiset ja kristilliset eivät edes vastanneet, kun kysyimme kantoja maanpuolustukseen. Puolueilla on hallussaan turvallisuusministerien salkut, puolustusja sisäasiat.

Siis ketä äänestää? Oikeasti kysymyksen kuuluisi kuulua mitä eikä ketä. Suomessa käytössä oleva vaalitapa nimittäin kerää äänet puolueelle ja jakaa ne eniten ääniä saaneille ehdokkaille.

Toisin sanoen, jos löytää puolueen listalta ehdokkaan, joka ajaa maanpuolustuksen asiaa, niin hänen äänestämisensä menee helposti hukkaan, jos puolueen valtavirta on toinen. Ryhmäkuri pitää huolen siitä, että puolueen linja ratkaisee. Ei sinun ehdokkaasi eriävä mielipide.

Uurnilla sitten tavataan, jos ei muuta niin nimiä seinällä ja mietitään, että mitä äänestetään. Vai tavataanko? Jos nykymeno jatkuu, on uhkana, että yhä useampi aina äänestänyt kansalainen jää kotiin. Maanpuolustuksen problematiikkaan perehtyneille Suomen sotilaille seuraavilla sivuilla oleva Suomen Sotilaan eduskuntavaalikyselyn tulos ei tee äänestämistä ainakaan entistä helpommaksi. Kotiin jääminen houkutteleekin yhä useampaa. Miksi äänestää, jos yksikään vaihtoehto ei lupauksistaan huolimatta joko halua tai pysty tekemään mitään maanpuolustuksemme alasajon lopettamiseksi? Velvollisuudentuntoisimmatkin isänmaan ystävät toteavat; äänestäminen on oikeus, ei velvollisuus. Moni kuitenkin raahautuu viime tingassa uurnalle ja äänestää jotain vastaan, kun ei ole enää mitään, minkä puolesta äänestäisi. Jos äänestysprosentit vain laskevat, kuuluu kysymys pian, mikä on tasavallan poliittisen johdon ja hallinnon legitimiteetti. Onko sitä? Ainakin maanpuolustusvelvollisuutensa sisäistäneen kansalaisen on vaikea kokea saavansa vastetta äänestämiselleen. Valtiovalta vaikeuttaa vapaaehtoista tai pakollista asekunnon ylläpitoa. Milloin kiristyvät aselait ja vaikeutetaan ampumaratojen toimintaa, milloin aluehallintoviranomaiset rajoittavat sotaväen toimintaa ympäristöperustein tai naapurien meluvalitusten nojalla.

Suomen Sotilasta seuraa viikoittain sosiaalisessa mediassa 150 000–250 000 suomalaista. Ihmisiä, jotka kantavat huolta yhteisestä turvallisuudestamme. Heidän äänensä ei näytä osaa eduskuntapuolueista ja niiden kansanedustajista kiinnostavan edes sen vertaa, että viitsisivät osallistua kyselyyn, johon oli aikaa vastata kuukausi. No raskas työ ja pitkät lomat tietysti. Ymmärrämmehän me – teidän palkkanne maksajat – toki sen.

Vai onko kyse siitä, että ainakin joissakin puolueissa ollaan yhtä pihalla äänestäjien mediakäytöksen ja maailmanlaajuisen informaatiokulttuurin muutoksesta kuin osa valtiojohdostamme näyttää olevan pihalla turvallisuuspoliittisen toimintaympäristömme muutoksesta? Vai ovatko puolueet ja poliitikot vain täydelliseen pattitilanteeseen ajautuneen puoluejärjestelmämme panttivankeja? Onko meillä siis syvien rakenteellisten ongelmien lisäksi perustuslaillinen kriisi? Ratkeaako kriisi enää uurnilla?

jaakko.puupera@suomensotilas.fi

PS. Mielipidetutkimusten mukaan suomalaisten enemmistö on altis olemaan sitä mieltä, mitä johtajat sanovat. Alamaiskansaako? Jos alamaiskansan keskuudesta nousseet johtajat ovat samaa mieltä kuin mielipidekyselyiden enemmistö, on edessä umpikuja. Mikään ei muutu. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esiintyi ennen valintaansa vielä presidentin vaalikampanjassaankin kohtuullisen Nato-myönteisenä. Suomalaiset kuuntelevat presidenttiä. Niinistöllä olisi ollut halutessaan mahdollisuus vaikuttaa kansan mielipiteeseen. Toisin kävi. Suomen nykyjohto on nyt sulkenut oven Natoon. Historia antaa siitä aikanaan tuomionsa. Kenties piankin.

Avainsanat: , ,

Share This