Valinta

Jaakko Puuperä

Jaakko Puuperä

Tapasin sotaveteraanin. Yhden heistä, jotka nousivat kesäkuussa 75 vuotta sitten laivaan ja matkasivat liittolaismaahan aikakautensa kansainvälisiin joukkoihin. Hyväkuntoinen veteraani ihmetteli yhä sitä, kuinka voittamattomalta Saksan Wehrmacht näyttikään kesällä 1941. Näin siitä huolimatta, että hyväkuntoinen ja hyvin merkittäviin asemiin sodan jälkeen siviilielämässä edennyt veteraani oli jo lähtöjään perheestä, jolla oli paljon keskimääräistä suomalaisperhettä paremmat tiedot ja tietolähteet siitä, mitä maailmalla ja Suomessa tapahtui. Perhe oli sattumoisin ruotsinkielinen, joka tässä epäoleellisena anekdoottina mainittakoon. Isä, jolla oli hyvät suhteet Puolustusvoimissa korkeisiin asemiin edenneisiin jääkäreihin, oli sitä mieltä, että pojan on tulevaisuutensa ja turvallisuutensa kannalta parempi liittyä Saksan SS-joukkoihin kuin Suomen ilmavoimiin, jonne nuorukainen oli jo hyväksytty.

Veteraanin isä ei ollut yksin. Alkuvuodesta 1941 ne suomalaiset, jotka jotain asioista tiesivät, olivat kovin yksimielisiä siitä, että Suomen ei ole vain järkevää, vaan myös välttämätöntä hypätä Saksan kelkkaan. Valinta oli myös kulttuurisesti ja erinäisten taloudellisten ja henkilökohtaisten kytkyjen kautta helppo, eikä se ollut sitä natsien takia vaan heistä huolimatta. Kriittisimmätkin ymmärsivät keväällä 75 vuotta sitten, että ainoat vaihtoehdot Suomi-neidolle ovat Stalinin tai Hitlerin syli. Hitler nähtiin silloin pienempänä pahana. Mikä oleellisinta, ymmärrettiin, että kolmatta vaihtoehtoa ei ole. Tilanne oli täysin erilainen kuin vuotta aikaisemmin.

Pojat eivät tulleet tälläkään kertaa jouluksi kotiin. Tilanne oli vuotta myöhemmin jälleen aivan toinen. Kaikki, jotka jotain asioista tiesivät ja ymmärsivät, näkivät nyt, että Suomi oli häviäjän veneessä. Siinä olisi pakko istua, jos ei haluaisi hukkua, mutta siitä pitäisi päästä pois heti kun mahdollista. Valtiojohdon taito ja hyvä onni luotsasivat lopulta Suomen ulos sodasta viime hetkellä, taisteluiden kestettyä hieman yli kolme vuotta. Suomi osasi luovia läpi vaikeiden vuosien ja muuttaa politiikkaansa tilanteiden muuttuessa, kenties hieman reagoiden, mutta suunnattoman nopeasti. Valinnat olivat usein vastenmielisiä, mutta ne olivat välttämättömiä. Osattiin liittoutua ja erota oikeilla hetkillä. Ymmärrettiin toimia maan edun vaatimalla tavalla, jos kohta jouduttiin ottamaan myös riskejä ja tehtiin virheitäkin. Tämä on asia, jota moni ei Suomessa ymmärrä vielä tänä päivänäkään.

Tänään valinnan pitäisi olla paljon helpompaa kuin 75 vuotta sitten, jolloin Euroopassa ei ollut liittokuntaa, joka olisi estänyt länsieurooppalaisia kansakuntia hyökkäämästä toistensa kimppuun saatikka pitänyt ulkoiset uhkaajat aisoissa. Mutta Suomi ei osaa päättää, valitseeko se idän vai lännen. Kolmatta vaihtoehtoa ei nimittäin nytkään ole. Ehkä meiltä vaan puuttuu päätöksentekijät, jotka ymmärtäisivät, että turvallisuus on itsenäisen valtion primäärifunktio ja sitä ei saa alistaa sisäpolitiikan välineeksi. Tai sitten valtiojohtomme sen enempää kuin oppositiopuolueetkaan eivät ymmärrä, mitä ympärillämme on tapahtumassa.

jaakko.puupera@suomensotilas.fi

PS. Julkista sanaa huolestuttaa, kun sen monopolisoimaan tiedonvälityksen konsensukseen on tullut ruma särö. Jotkut ilman toimittajan koulutusta olevat julkeavat kirjoittaa ja jakaa maksutta sosiaalisessa mediassa tietoa, joka ei ole suurten mediatalojen toimitusten hyväksymän todellisuuskuvan mukaista. Julkisen sanan neuvostossa onkin pohdittu tunnuksen määrittämistä oikeaa totuutta levittäville medioille. Samojen tahojen mukaan valtamedioiden koulutettuihin toimittajiin voi luottaa ja suurten suomalaisten mediatalojen tuottama tieto on laadukasta. Sen sijaan vakavaksi uhaksi koetaan ilmastonmuutoksen tai laittoman ja hallitsemattoman maahanmuuton ongelmattomuuden kyseenalaistavat verkkojulkaisut, joissa on yhdyssanavirheitä.

Avainsanat: , , , ,

Share This