Pääkirjoitus 1.7.2006:
MUUTOS
Nato-jäsenyydestä olisi Suomelle paljon hyötyä, eikä käytännössä mitään haittaa. Jäsenyys muuttaisi ratkaisevasti Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Tätä muutosta valtaenemmistö suomalaisista kuitenkin näyttää vastustavan. Muutosvastarinta johtuu ääneen lausumattomasta pelosta. Suomalaiset eivät kuitenkaan pelkää Natoa eivätkä muutosta itseään. Miksi he siis vastustavat jäsenyyttä ja mitä he pelkäävät?
Muinaissuomalainen pelkäsi metsän mesikämmentä niin paljon, ettei hän uskaltanut sanoa pedon nimeä edes ääneen. Karhun lausuminen olisi taikauskoisen metsäläisen mielestä kutsunut otson oitis paikalle. Yksin elävä raivaaja oppi varomaan ja kiertämään vaaroja. Ja olihan karhu vaarallinen varsinkin ärsytettynä. Vaan tuskin tuo nimensä lausumisesta olisi suuttunut.
Tänä päivänä metsissämme lymyää mesikämmeniä mutta todellisuudessa pienet punkit ovat vaarallisempia kuin suuret otsot. Nykysuomalainen ei pelkää enää karhua, mutta sen sijaan Venäjän karhua hän pelkää niin paljon, ettei idän otson uhkaa saa vieläkään lausua Suomessa ääneen leimautumatta viimesotien juoksuhautoihin juuttuneeksi haihattelijaksi. Vaan olipa uhka todellinen nyt tai tulevaisuudessa tai ei, äänesti tämä jumalaa ja ryssää pelkäävä kansa viimeksi toistakymmentä vuotta sitten EU-jäsenyyden puolesta, lausumatta visusti ääneen todellista syytä unionin kannatukselle; Venäjän pelkoa. EU oli Suomelle oikea valinta mutta turvaa pelättyä karhua vastaan se ei anna. Sitä tarjoaisi Naton kollektiiviset turvatakuut ja liittolaisten, erityisesti USA:n, sotilaallinen potentiaali ydinsateenvarjoineen. Naton suojiin Venäjän pelosta yöunensa menettävät suomalaiset eivät kuitenkaan jostain kumman syystä tahdo. Se kumma syy on suomalainen puolueettomuusmytologia ja uskoa ylläpitävä poliittinen ylipapisto.
Nykysuomalaisessa mytologiassa pieni ja avuton uhri-Suomi on selviytynyt viisaiden valtiomiesten johdolla läpi vaarallisen historiansa yksin ja ilman vieraan apua. Jollakin ihmeellisellä ja myyttisellä tavalla juuri liittoutumattomuus on suomalaisen uskomuksen mukaan pelastanut kansakunnan. Liittoutuminen taas uhkaisi pienen yksinäisen kansan turvallisuutta. Opetettiinhan näin koulussakin.
Suomessa käydään oikein asiantuntijoiden johdolla semanttista keskustelua muun muassa siitä, miten Suomen nykyinen liittoutumattomuus eroaa aiemmasta puolueettomuudesta ja siitä miten liittolaisuus Saksan kanssa toisessa maailmansodassa ei ollut liittolaisuutta vaan aseveljeyttä jne. Kun tätä yrittää sitten selittää täysissä järjen voimissa olevalle ulkomaalaiselle turvallisuuspolitiikan asiantuntijalle, tulee vähän samanlainen olo kuin sille äidille, joka yritti selittää lapselleen, että kyllä sillä keisari-sedällä on oikeasti vaatteet päällä vaikka takapuoli paistaakin paljauttaan kuin entisen valtiomiehen päälaki konsanaan. Valtiomiehen, jonka neljännesvuosisataisella valtakaudella turvallisuuspoliittinen keskustelu Suomessa kanonisoitiin ja kiellettiin tavalliselta tallaajalta ja toisinajattelijoilta maa edun vastaisena ja turvallisuudelle vaarallisena toimintana. Kaikkihan muistamme tuon ajan jolloin Suomi oli siis puolueeton, liittoutumaton ja suomettumaton. Joka muuta väitti oli väärässä.
Mutta miksi nykyinen valtiojohto ei kerro kansalle että Nato-jäsenyys poistaisi suomalaisilta viimeisenkin syyn pelätä Venäjää. Jäsenyys siirtäisi Suomen historiallisesti ensimmäistä kertaa liittoon itselleen mieluisan ja voimiltaan ylivoimaisen liittokunnan kanssa. Turvana vanhoja ja uusia uhkia vastaan olisi demokraattisten länsimaiden muodostama maailman vahvin sotilasliitto, ydinsateenvarjo ja maailman suurimman supervallan asevoima. Ei kai tämä ratkaisu voisi mitenkään heikentää asemaamme missään kuviteltavissa oloissa? Vai pelottaako meitä luopua vanhasta tutusta turvallisesta pelostamme ja vanhoista rakenteistamme? Nato-jäsenyys saattaisi johtaa lopulta suuriinkin muutoksiin ja tehostamiseen suomalaisessa puolustushallinnossa ja turvallisuusajattelussa. Puolustuseurolla saataisiin entistä enemmän turvallisuutta. Nämä muutokset olisivat yhä täysin suomalaisten itsensä hallittavissa, mutta vasta liittoutuminen tekisi ne mahdollisiksi, kun ei tarvitsisi enää tehdä kaikkea yksin ja itse. Muutokset myös pakottaisivat päättäjät aiemmin kiellettyyn keskusteluun ja päätöksentekoon. Ehkä jouduttaisiin tekemään myös vaikeita ja ikäviltäkin tuntuvia päätöksiä, ja luopumaan joistakin aikansa eläneistä rakenteista. Ehkä se onkin asia jota päättäjät pelkäävät, muutos. Vääjäämätön muutos.
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
