Pääkirjoitus 1.12.2003:
MAA JOHON KANSA LUOTTI
Onko mikään niin luotettava kuin sveitsiläinen pankkitili? Ainakin se on valtavan paljon luotettavampi kuin Suomen valtiojohto. Ainakin puolen miljoonan suomalaisen eläkesäästäjän olisi kannattanut luottaa vähiä pennejään säästäessään mieluummin vaikka eteläamerikkalaiseen pankkiin kuin Suomen valtion vakuutuksiin. Rosvo vei. Ikävä sanoa, että rosvo oli oma isänmaa. Kuitenkin, tämä on sentään pikku juttu verrattuna menoon itänaapurissamme tai kehitysmaissa. Mutta mehän olemmekin sivistysvaltio, maa jota kannattaa puolustaa, eikö?
Eläkevakuutuksenottajien putsaaminen on pientä myös verrattuna lähihistoriamme aiempiin taannehtivuuksiin. Sodan jälkeenhän moni sotilas ja entinen suojeluskuntalainen joutui linnaan velvollisuuksiensa ja saamiensa käskyjen toteuttamisesta. Asekätkennän aikoihin oli sentään ulkoista painetta taannehtivuuteen. Joskin kyllä muutamat myöhempien aikojen valtiomiehet osoittivat tuolloin yllättävää innokkuutta, kun piti siivota kaltereiden taakse sotasyyllisinä potentiaalisia kilpailijoita. No, suojeluskuntalaiset ja sotakiihkoilijathan kuuluvatkin linnaan ihan samalla tavalla kuin säästeliäiltä, vastuuntuntoisilta ja tunnollisilta kansalaisilta kuuluukin ottaa rahat pois ja antaa ne niille, joita vähät kiinnostaa vastata itsestään tai muista. Temppu on toiminut ennenkin. Ne jotka kantavat vastuun saavat kantaa sitä ihan rauhassa, ja siipiveikot korjaavat sadon. Hyvä Suomi!
Suomalaisissa on paljon samaa kuin amerikkalaisissa. Jos suodaan tällainen yleistys, toki on paljon eroakin niin kansalaisten kuin kokonaisten kansakuntien kesken. Yhdistävä tekijä on ainakin halu pikemminkin elää kuin kuolla isänmaansa puolesta, sekä vilpittömyys ja vahva oikeustaju. Oikeustaju on tietysti subjektiivinen määre, mutta suomalaisissa on paljon sitä samaa rehellisyyttä ja rehellisyyden kunnioitusta, kuin usein tyhjäpäiksi parjaamissamme amerikkalaisissa. Amerikkalaisia ei kiinnostanut niinkään, mitä Clinton puuhasi Lewinskyn kanssa vaan se, valehteliko presidentti vai ei, Toki sekin mitä puuhasivat kiinnostaa koko ihmiskuntaa, ottaen huomioon mitä puuhasivat. Sitä voi kai pitää yleisinhimillisenä ja biologisena ilmiönä.
Suomalaistenkin olisi voitava luottaa johtajiinsa. Suomalainen on ahkera ja taitava motivoituna. Jos menetämme luottamuksemme johtajiimme ja järjestelmään, emme sitoudu pian koko yhteiseen projektiimme nimeltä Suomi. Heikoimmat demoralisoituvat tai passivoituvat, osa karkaa ulkomaille palkitsevampien pöytien ääreen. Siksi on vaarallista jos johtajiksi valitaan ihmisiä, jotka eivät ole luotettavia ja rehellisiä pienissä asioissa, vaikkapa yksityiselämässään. Pikku hedonisteista ei ole luottomiehiksi isoissakaan asioissa. Näin ihmiset ainakin uskovat, eivätkä he välttämättä ole uskomuksineen aivan täysin väärässä. Vielä vaarallisempaa on kuitenkin jos koko järjestelmä tuntuu epäluotettavalta. Jos esimerkiksi keskituloinen suomalainen nainen ei voi turvallisin mielin säästää vähiä pennosiaan pienten unelmiensa toteuttamiseen, hän tuskin kasvattaa lapsiaankaan tekemään pyyteettömästi työtä yhteisen isänmaan eteen. Se on pienestä kiinni.
Suomessa on korkea maanpuolustustahto. Valitsemamme johtajat tuntuvat pitävän sitä tänään itsestäänselvyytenä. Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että se suomalainen joka marssi 64 vuotta sitten talvisotaan, pelasti maan kolmessa sodassa, istui linnassa asekätkennästä tai sotasyyllisyydestä ja sen jälkeen rakensi köyhästä maatalousyhteiskunnasta hyvinvointivaltion, teki suuren työnsä halulla, ei pakolla. Talvisodan ja jälleenrakennuksen ihmeiden takana oli palkitsevaksi ja yhteiseksi koettu yhteiskunta, jota todella kannatti puolustaa.
Tämän päivän suomalainen on edelleen valmis uhraamaan paljon yhteiselle alttarille, mutta kansakuntamme tukipilarit, maailmaa nähneet kielitaitoiset ja valistuneet kansalaiset ovat myös entistä vaativampia ja kriittisempiä. Heidän maanpuolustustahtoaan pitää ruokkia. Suomi on puolustamisen arvoinen maa, mutta vain jos se pidetään sellaisena. Eivät nämä pajukot ja suot nyt niin ainutlaatuisia ole, jos niistä ei pidetä huolta ja jos niitten asuttaminen tehdään omin toimin vaikeammaksi, kuin mitä sen tarvitsisi olla. Pelkät katteettomat puheet hyvinvointiyhteiskunnasta eivät riitä. Nykypolitiikalla nimittäin syömme isänmaallisuuden ja maanpuolustustahdon lisäksi ajanmittaan myös mahdollisuudet ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa, maanpuolustushengen takuuta, yhteiskuntaa, jota kannattaa puolustaa. Tarvitaan sanojensa mittaisia johtajia ja työhön - maanpuolustustyöhönkin - kannustavaa yhteiskuntaa. Näin tästä porukasta saadaan talvisodan henkeä ja -ihmeitä irti jatkossakin, niin rauhan, kuin tarvittaessa sodan töissäkin.
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
