Pääkirjoitus 3.5.2004:
S.P.Q.R -STANDARDI
Yhteensopivuus on päivän sana. Yhteensopivuuden saavuttamiseksi tarvitaan standardeja. Törmäämme standardeihin - yhtenäistettyihin ja yhteensopiviin ratkaisuihin - joka päivä. Huomaamme ne vasta usein kun standardia ei ole. Kun ruuvinkantaan on ilmestynyt taas uusi ihmeellinen oman työkalunsa vaativa kuvio, kun lisälaitteen jalka on tehty standardista poikkeavan levyiselle kiskolle, tai kun tietokoneohjelma ei suostu ymmärtämään toista. Siis eläköön yhteensopivuus ja standardit.
Toisaalta usein yhteensopivuuteen vetoamalla saatetaan päätyä teknillisesti huonompaan vaihtoehtoon. Yhteensopivuutta käytetään myös toisinaan keppihevosena. Eräs keppihevonen on ollut viimeaikoina Nato-yhteensopivuus, jolla on perusteltu mitä ihmeellisimpiä ratkaisuja aloilla, joissa ei edes ole mitään Nato-standardia tai "milspecsejä" eli sotilasspesifikaatioita. Kaikkea ei tarvitse nimittäin yhtenäistää. Ainakin meillä Suomessa kuulee joskus, että jokin teknisesti kehittynyt ja kustannustehokas hankinta ei ole mahdollinen, koska se ei ole muka yhteensopiva ja on valmistettu esimerkiksi väärässä maassa. Samalla hengenvedolla saatetaan perustella kalliimman ja jopa samalla teknisesti vanhanaikaisemman ja täysin yhteen sopimattoman järjestelmän hankintaa, muka niin kovin standardoituna. Usein ainoa asia, jossa haluttu ratkaisu on yhteensopiva, on sen yhteensopivuus esittelijöiden tai poliittisten päättäjien omien intressien kanssa. Jotkin laitteet ovat poliittisesti sopivampia kuin toiset, poliittisesti standardoituja.
Standardi voi perustua myös kurjaan ratkaisuun ja olla kehityksen jarruna. Vanhat standardit saattavat pukeutua lauseeseen "näin on aina tehty". Eräs esimerkki standardoinnista oli aikoinaan Naton pyrkimys lentokonetykkien a-tarvikkeiden yhdenmukaistamiseen. Lopputuloksena a-tarvikkeet eivät edelleenkään olleet turvallisesti vaihtokelpoisia, mutta nyt ne oli aikaisemmasta poiketen mahdollista laittaa väärään aseeseen ja aiheuttaa suurta vahinkoa käyttäjälle.
Kauheinta jälkeä syntyy kun yritetään yhtenäistää eläviä olentoja, vaikkapa ihmisiä. Rodunjalostus on oma lukunsa ja sen tulokset on nähty. Silti on intoa geenimanipulaatioon ja "parempien" tomaattien, lehmien ja ihmistenkin kloonaamiseen. Kun perimän monimuotoisuutta aletaan manipuloimaan, on tulos yhtä mainio kuin vuosisataisten serkkuavioliittojen tai sukurutsan aikaansaannokset. Yhtä surkeaa jälkeä syntyy kun yritetään pakottaa ihmisten ajatukset samaan muottiin. Seurauksia voi käydä ihailemassa vaikkapa rajan takana. Jaa kummanko rajan? No tietysti itärajan, mutta itse asiassa myös länsirajan takana ja meillä täällä koto- Suomessakin voi ihailla tasapäistämisen tuloksia. En nyt tarkoita maalaiskyliä, joissa on vain kaksi sukunimeä sataa asukasta kohti. Vakavampaa on se, että itäsaksalainen koulutusjärjestelmämme ja tasapäistävä hyvinvointiyhteiskuntamallimme ovat saaneet hyvän kasvualustan suomalais-slaavilaisessa kateuskulttuurissa. Seuraus on lamauttava. Kukaan ei vastaa mistään ja yrittäminen ei kannata tai siitä jopa rangaistaan. Mitään hyötyä tällaisesta standardisoinnista ei ole ollut. Siis eläköön erilaisuus!
Mutta emmehän halua anarkiaa. Kyllähän yhteensopivuutta tarvitaan. Tulevaisuus on tiedon ja verkottumisen. Verkko ei toimi ja tieto ei kulje ilman yhteistä kieltä ja standardeja. Ilman verkkoa ja yhteensopivuutta en olisi saanut seuraavassa olevaa ystäväni lähettämää sähköpostia ja sinäkin olisit välttynyt seuraavalta tekstiltä:
Yhdysvalloissa rautatiekiskojen väli on 4 jalkaa 8,5 tuumaa. (4' 8.5"). Aika outo luku, eikö vain? Miksi näin siis on? No tietenkin siksi, että Englannin rautatiekiskot ovat samalla välillä ja Amerikan rautatierakentajat ottivat mallinsa tai olivat jopa lähtöisin Englannista. Vaan mistä mahtaa johtua tuo samainen kieltämättä epämääräinen mitta Englannin rautateillä? Mittajärjestelmästäkään ei ole kyse. Brittiläinen raideleveys on metrisesti ilmaistuna noin 1435,1 mm, eli ei todellakaan mikään tasaluku.
Syy on standardoinnissa, joka ei olekaan mikään Ranskan vallankumouksen saatikka tietokoneaikakauden keksintö. Ensimmäiset junanvaunujen rakentajat olivat entisiä hevoskärryjen tekijöitä ja he luonnollisesti käyttivät samaa raidevälimittaa kuin hevoskärryissäkin. Entä mistä ihmeestä tuo mitta tuli hevoskärryihin? Jos hevoskärryjen raideväli olisi erilainen, olisi riski pyörän särkymisestä ollut suuri, sillä vanhojen tiepohjien urat olivat juuri tuolla välillä. Ja ketkä rakensivat Englannin vanhan päätieverkon urineen päivineen? Tietenkin roomalaiset, jotka rakensivat teitä pitkin Eurooppaa legiooniensa käyttöön. Roomalaiset sotavaunut siis kaiversivat teihin urat, joita toisten tienkäyttäjien oli seurattava välttääkseen pyörärikot.
Koska sotavaunut rakennettiin Rooman keisarikunnassa, olivat ne kaikki tietenkin keskenään samanlaisia ja raidevälistä muodostui näin ollen Rooman vaikutuspiirin laajuinen standardi. Yhdysvaltojen rautateiden raideväli 4' 8.5" on siis saanut alkunsa Rooman valtakunnan sotavaunuista. Joten seuraavan kerran, kun käteesi annetaan spesifikaatio ja mieleesi nousee kysymys, mistähän hevonahteerista tämäkin mitta on peräisin, muista, että roomalaiset sotavaunut suunniteltiin leveydeltään sellaisiksi, että niiden aisojen väliin mahtuu juuri kaksi keskiverto vetohevosta.
Vaan ei tämä tähän pääty. Alun perin avaruussukkulan kantorakettien suunnittelija olisi halunnut tehdä niistä hieman paksummat paremman hyötysuhteen saavuttamiseksi. Valitettavasti vain raketit valmistavan tehtaan ja laukaisupaikan välisellä rautatiellä on tunneli, johon rakettien oli mahduttava.
Tunnelin läpi kulkee vain yksi kiskopari ja kustannusten vuoksi tunnelista oli tehty vain hieman kiskoja leveämpi ja kuten nyt tiedämme, tuo mitta on aika liki kahden hevosen takamusten yhteen laskettua leveyttä. Joten yksi avaruussukkulan, erään maailman kehittyneimmän kuljetusvälineen, päämitoista on itse asiassa peräisin kahden vuosituhannen takaisten vetohevosten takamusten leveydestä.
On siis aivan turha tulla väittämään, ettei standardeilla olisi hevonperseen väliä tai etteikö yhdenmukaistaminen olisi aika ajoin niin sanotusti syvältä.
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
