Pääkirjoitus 4.4.2005:
PV ON PA
Puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala lausui viimein ääneen pitkään odotetun totuuden: "puolustusvoimat on ajautumassa akuuttiin rahoituskriisiin."
Rahoituskriisistä voidaan olla samaa mieltä. Se on fakta. Mutta sen akuuttius onkin jo toinen kysymys.
Komentajan mukaan syynä on uuden selonteon linjauksista riveäminen. Puolustusvoimien on säästettävä seuraavana kahtena vuotena yhteensä sata miljoonaa euroa.
- Puolustusvoimien on pakko suunnata supistukset ydintoimintoihinsa eli operatiivisen valmiuden ylläpitoon ja koulutukseen. Erityisesti kertausharjoitusten peruuttaminen lähes tyystin kahdeksi vuodeksi tulee iskemään syvän loven puolustusvalmiuteemme. Arvaamattomia vaikutuksia voi olla myös lentotuntien ja alusvuorokausien vähentämisellä, Kaskeala sanoi valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa 4. huhtikuuta Helsingissä.
Hänen mukaansa puolustusvoimien ydintoimintojen supistaminen samanaikaisesti sinällään perusteltujen varuskuntien lakkautusten kanssa ei ole omiaan vahvistamaan kansalaisten luottamusta puolustuksemme uskottavuuteen.
- Minun onkin vaikea ymmärtää, miksi muissa Pohjoismaissa ja Baltian maissa on valmiutta osoittaa puolustukseen suhteellisesti ottaen paljon enemmän varoja kuin Suomessa. Kansainväliset tehtävät eivät riitä selitykseksi, sillä Suomi on jo usean vuoden ajan ollut väkilukuunsa nähden suurimpia vastuunkantajia Naton ja EU:n operaatioissa, Kaskeala toteaa.
- Liittoutumattomana maana Suomi kantaa lisäksi yksin vastuun oman alueensa puolustuksesta, mikä asettaa poikkeuksellisen suuret vaatimukset puolustusvoimien suorituskyvylle, amiraali jatkaa.
Puolustusvoimilla on edessä tiukka rationalisointi. Nyt kuitenkin näyttää siltä, ettei järkiperäistäminen ja tehostaminenkaan enää auta. Amiraalin varoitus kannattaisi ottaa Arkadianmäellä vakavasti. Edessä on nimittäin nyt annetuilla kehyksillä puolustuskyvyn alasajo. Poliitikkojen olisi siis nyt tärkeää kuunnella enemmän omaatuntoaan sekä asiantuntijoitaan, sotilaita ja siviileitä kuin äänestäjiään. Puolustuskyvyn runtelu on vakava asia. Sen pitäisi ylittää lyhyt henkilö- tai ryhmäkohtainen poliittinen etu.
Jos puolustusvoimien rationalisointihankkeet ja sotilaiden yritykset pelastaa puolustuskykymme torpedoidaan jatkossakin antamalla alue- ja teollisuuspolitiikan kävellä puolustuspolitiikan yli niin rakenteellisissa ratkaisuissa kuin hankinnoissakin, on edessä perusparannuksen sijasta perikato. Liittoutuneena Suomella olisi enemmän liikkumavaraa ja voisimme panostaa siihen, mitä emme voi saada ulkoisena tukena. Nyt taakka alkaa kasvamaan ylivoimaiseksi kun puolustusmenoja pienitään ja tehtäviä lisätään. Mutta liittoutuneenakin tarvitsisimme vähintään nykytasoiset puolustusmäärärahat. Nyt on siis kysymys rahasta.
Poliitikkojen olisi nyt tärkeää pysyä selonteon takana. Sotilaita on huijattu ainakin miina-asiassa ja nyt myös muissa leikkauksissa. Toisaalta sotilaat eivät ole osanneet ajoissa puolustaa budjettiaan. Liian usein puolustushallinnossa on sorruttu sotilaiden helmasyntiin; kaiken esitetään aina olevan parhain päin ja ikävien uutisten kertomista vältellään. Todellista lojaaliutta on kuitenkin tuoda ongelmat esille, jotta niille ehkä voitaisiin tehdä jotain. Suomalaisilla poliitikoilla ja heidän äänestäjillään on liian ruusuinen kuva maanpuolustuksemme tilasta. Komentajan esiintulo asiassa oli siis tarpeen, mutta tuliko se liian myöhään?
Suomi käyttää puolustusmenoihinsa vain reilun kolmanneksen Ruotsin menoista ja noin puolet Norjan vastaavasta rahamäärästä. Ruotsi on ilmoittanut toistaiseksi luopuneensa oman alueensa puolustamisesta ja keskittyvänsä vain kansainväliseen toimintaan. Ruotsissa on myös annettu ymmärtää, että rahat eivät riitä rajoitettuihinkaan tehtäviin. Norja taas kuuluu Natoon ja on samoin keskittymässä yhä enemmän kansainväliseen toimintaan. Kummassakin maassa on lisäksi puolustusmenoja keventävä toimiva kodinturvaorganisaatio. Suomalaiset uskovat huomattavasti pienemmillä resursseilla pärjäävänsä liittoutumattomana yksin kaikesta. Tahtoa siis ainakin löytyy ja uskoa, vaan loppuuko pian välineet?
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
