Pääkirjoitus 6.2.2004:
VENÄJÄN UHKA
Venäjän suurin ongelma on talous. Entisessä marxilaisen leninismin kotimaassa tuntuu unohdetun pahasti Marxin perustavanlaatuinen viisaus; näkemys talouden ratkaisevasta asemassa yhteiskunnassa. Venäläiset näkevät yhä uhkat ja mahdollisuudet kovin perinteisellä tavalla. Moni venäläinen ajattelee yhä, että maan ja raaka-aineiden omistaminen takaa rikkauden ja menestyksen. Venäläinen näkee maailman geopoliitikon silmin.
Venäläisille tuntuu olevan vaikeaa nähdä ympäristö sekä sen muutokset myös - ja etupäässä - mahdollisuutena, ei pelkkänä uhkana. Näkyvissä olevassa tulevaisuudessa yksikään Venäjän naapuri ei uhkaa Venäjää eikä venäläisiä tahallaan eikä tahattomasti. Samaa ei voida sanoa Venäjästä suhteessa sen eräisiin naapureihin. Todellisuudessa venäläiset ovat jälleen itse suurin uhka itselleen. Ongelmana on vaikeuksien kasaantuminen ja kerroksisuus. Esimerkiksi ympäristöongelmat uhkaavat kansanterveyttä ja sitä kautta taloutta. Pitkällä tähtäimellä myös koko kansankunnan eloonjäämistä ja valtion olemassaoloa. Toisaalta ympäristöongelmien hoitaminen on kallista ja sen nähdään uhkaavan maan taloutta, joka taas on edellytyksenä vaurastumiselle, josta saataisiin rahaa ympäristönkin hoitamiseen. Samaan aikaan valtio on heikko ja uudistusmielinenkin johtaja jää helposti oligarkkien - uusrikkaiden ja häikäilemättömien keinottelijoiden - panttivangiksi. Uudistuksiin tarvitaan oligarkkien tuki, mutta sitä ei tule, jos uudistukset eivät ole oligarkkien lyhytnäköisten etujen mukaisia. Koko maan tila muistuttaa kreikkalaisen jumaltaruston Hydraa, kun hirviön yhden pään katkaisee, syntyy kaksi lisää.
On vaarana, että Venäjän talous, terveystilanne ja yhteiskunnan kehitys kääntyvät jatkossa pikemminkin negatiivisiksi kuin positiivisiksi. Jos kehitys on positiivista niin kuin toivoa sopii se tulee kuitenkin olemaan luultavasti hyvin hidasta ja tosiaan pahimmillaan eteneminen tapahtuu perivenäläisittäin tahdilla yksi eteen kaksi taakse. Putin, kaiken vallan kahmineine puolueineen, on yksi osa dilemmaa. Onko Putin pikemminkin oligarkkien etuja ajavan Kremlin vanki kuten uudistusmieliset tsaarit Aleksanteri I ja II aikoinaan olivat oman hovinsa vankeja Putinin kotikaupungissa Pietarissa? Vai onko hän sittenkin yksi häikäilemättömistä oligarkeista?
Venäjän kehittyminen kansalaisyhteiskunnaksi ja sen talous- sekä ympäristöongelmien ratkaisu samanaikaisesti näyttää vaikealta yhtälöltä. Suunnattomista luonnonvaroistaan huolimatta maan kehitys polkee paikallaan. Öljyäänkään venäläiset eivät pysty pumppaamaan ilman ulkomaista vetoapua kyllin tehokkaasti ja taloudellisesti saatika turvallisesti ja luontoarvoja kunnioittaen. Vetoavullakin Venäjän talouden kivijalka - öljy - on maailmanmarkkinahinnassa kallista. Demokratiakehitys nähdään Venäjällä usein myös uhkana. Asiaa onkin vaikea arvioida ulkoa päin. Venäläiset ovat tottuneet haluamaan vahvaa johtajaa ja edes näennäistä järjestystä sekasortoiseen valtioonsa. Ikävä kyllä maa, jossa kansalle ei anneta todellista mahdollisuutta vaikuttaa asioihinsa ja jossa vaurastuminen koskee aina vain eliittiä, ei voi koskaan kehittyä ja menestyä.
Jos Venäjä on vahva ja venäläisillä menee hyvin, niin meilläkin menee todennäköisesti paremmin. Näin on ollut yleensä Suomen historiassa. Jos Venäjä vaipuu takaisin kummalliseksi harvainvaltaiseksi raaka-ainetuottajavaltioksi ja sen ongelmat eivät ratkea, on Venäjä meille uhka haluamattaankin. Siitä voi tulla mätä omena joka saastuttaa naapurinsakin. Uhkana ei ole enää uraata huutava vilttiketju sen enempää kuin nykyaikaisempikaan sotilasoperaatio. Uudet uhkat tulevat tautien, huumeiden, ihmiskaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden muodossa.
Tänään ja näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ei näy siis syytä pelätä sotilaallista konfliktia Venäjän kanssa. On kuitenkin syytä muistaa, että näkyvissä oleva tulevaisuus on vaarallinen käsite. Venäjä on yhä valtava maa ja sillä on suunnattomat resurssit sekä kovaan tottunut kansa. Maailmanpolitiikan muutokset ja Venäjän tulevaisuus eivät ole ennustettavissa olevia asioita. Vuonna 1929 Neuvosto-Venäjä oli sisällissodan, nälänhädän ja terrorin rasittama maa, jonka asevoimiakin vasta rakennettiin. Kymmenen vuotta myöhemmin puna-armeija oli maailman suurin asevoima, jonka iskusta selvisimme talvisodassa vain vaivoin ja kovin uhrauksin. Kuka olisi osannut ennustaa tämän kymmenen, kaksikymmentä vuotta aiemmin? Tai kuka olisi osannut ennustaa syksyllä 1941 operaatio Barbarossan edettyä Moskovan porteille, että sosialistinen valtio lähettää reilu kymmenen vuoden päästä ensimmäisenä ihmisen avaruuteen?
Jos ajamme tänään alas puolustuksemme länsinaapurimme Ruotsin tavoin luottaen kiistatta seesteiseen nykytilaan, saatamme herätä myöhemmin kasakan nauruun housut kintussa - ilman puolustuskykyä. Maanpuolustustahto ja -kyky on nopea romuttaa, mutta hidas nostaa uudelleen. Toki meidänkin tulee osata nähdä Venäjä etupäässä mahdollisuutena. Mutta suurvallan naapurissa on pienen aina syytä muistaa, ettei suurvallalla ole ystäviä, sillä on vain intressejä. Putinin johdossa Venäjä lähestyy Yhdysvaltoja. Saaliinjako etelässä on jo meneillään. Jos Euroopan Unionista ei tule sisäisesti kyllin koherenttia voimatekijää, joka pystyy ajamaan omaa - yhteistä - ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, meidän eurooppalaisten valtioiden yhteistä etua, saatamme me suomalaiset joku talviaamu vuosikymmenen tai parin päästä herätä jälleen yksin. Epätodennäköinen uhkakuva, vaan ei mahdoton tässä mahdollisuuksien maailmassa.
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
