Pääkirjoitus 9.1.2004:
SULAA HULLUUTTA
Suomen maavoimien liikkuvuus on yhä kehnonlainen myös kovin sekalaisesti varustetuissa valmiusyhtymissä. Asiaa ei helpota ainoiden todellisten valmiusyhtymiemme, kahden sodan ajan panssariprikaatin suunniteltu alasajo. Usein erittäin kustannustehokas ja täysin riittävä venäläinen kalusto ei enää kelpaa kun pitää saavuttaa paraatikelpoisuutta, josta käytetään harhaanjohtavasti nimitystä Nato-yhteensopivuus. Todellisuudessa Nato-yhteesopivuus ei estä esimerkiksi venäläisen ajoneuvo- ja taisteluvälinearsenaalin käyttämistä. Yhteensopivuus liikkuu ihan toisella tasolla kuin ajoneuvoissa ja tykin väljyyksissä.
Rahaa ei ole rikkaan maamme köyhälle armeijalle koskaan ollut antaa riittävästi. Siksi asevoimiemme pääajoneuvo olisi yhä täydessä mobilisaatiossa ottoajoneuvo. Tätä maanpuolustustahtoiselle kansalle ei ole kerrottu. Niinpä Suomessa yleensä luullaan että kaikki joukot liikkuvat CV-90:llä tai vähintään Pasilla, Bankulla tai Masilla. Uusien valmiusyhtymiemme ajoneuvokalusto on kuitenkin todellisuudessa - kiitos uusien rahareikien kuten CV9030 -hankkeen - entistäkin kirjavampaa. Ainakin kaksi Etelä-Suomen valmiusyhtymää ovat sisäisesti liikkuvuudeltaan kovin kirjavia. Tällainen yhtymä hajoaa taistelukentällä vaikka sen kalusto olisi osiltaan uutta ja hienoa.
Eräissä joukoissa ja tehtävissä ottokalusto on toki ihan hyvä ratkaisu, mutta pääasiassa se on vakava ongelma ja uhka koko kenttäarmeijan liikkuvuudelle sekä sen logistiikalle. Maastoliikkuvuuden puuttuminen ja kaluston sekalaisuus sitoo asevoimamme tiestöön, veli venäläisen telavetoisten yhtymien kulkiessa kohtuullisen vaikeissakin maastoissa. Niin siis faktahan on se, että kotimaan puolustuksessa on huomioitava aina pääuhka eli Venäjä ja se millaista kalustoa sekä henkilöstöä siellä on tänään ja huomenna. Teille, jotka että näe Venäjän uhkaavan Suomea näkyvissä olevassa tulevaisuudessa voin kertoa, että näin on uskottu asian olevan ennenkin. Entäs näköpiirin tuolla puolella? On kai elämää sielläkin, vai eikö tätä nyt ja heti sukupolvea kiinnosta jälkipolvien turvallisuus? Mitäs sitten tehdään kun kaikki on ajettu Ruotsin malliin alas ja pitäisikin taas nostaa yhtäkkiä ylös. Vahinko ei tule tässäkään asiassa kello kaulassa. Siksi puolustusvoimien kehittämisessä tulisi jatkossakin muistaa, että päätehtävä on ennaltaehkäistä uskottavalla puolustuskyvyllä hyökkäys idästä ja sitten tarvittaessa voittaa aikaa kunnes saadaan jostain apua. Tämä on syytä pitää yhä mielessä, oltiinpa liittoutuneita eli ei.
Hyvää ja erittäin käyttökelpoista kuljetus- ja taisteluajoneuvokalustoa saisi nyt edullisesti mm. Norjasta, Ruotsista ja Venäjältä. Ruotsalaista kalustoa sulatetaan parhaillaan Suomenkin puolella. Eikö suomalaisilla riittänyt nöyryys ostaa Svea-mammanpojilta ja norjalaisilta ylijäänyttä Bandvagn-kalustoa muuta kuin pieni erä varaosiksi, vai eivätkö länsinaapurimme halunneet luovuttaa kalustoaan suomalaisille? Kysyttiinkö edes? Eikö venäläinen panssariajoneuvokalusto olekaan enää kelvollista, vaikka todennäköisimmällä vastustajalla on enintään yhtä hyvää kalustoa ja yleensä huonommat käyttäjät?
Vähät rahat pitäisi käyttää sitäkin viisaammin. Vähemmän viisaista suorituksista on ikävä kyllä valtavasti esimerkkejä aivan viime vuosiltakin. Rahaa on jäänyt jopa käyttämättä, suuriakin summia, siis nimenomaan hankintarahaa. Samaan aikaan sekä puolustusvoimien että puolustusministeriön ylimmässä johdossa ollaan huolissaan siitä, että toiminta- ja henkilöstömenot ovat liian suuria suhteessa hankintamenoihin.
Jos sula hulluus, hätäily ja lyhytjänteisyys hankinnoissa ei lopu, on aivan sama kuinka paljon tai vähän puolustushallinnon ala saa varoja hankintoihinsa. Hätiköidyt hankkeet johtavat tuhlailuun niukoilla varoilla. Viimeisin kaistapäisyys on vakava vaatimus Airbus A400M -koneiden hankkimiseksi. Millä ihmeen rahoilla? Mitä näillä koneilla on tekemistä Suomen puolustuksen kanssa? Voidaanko niiden hankintaa perustella taloudellisesti verrattuna nykyiseen kuljetuspalveluiden ostamiseen kansainvälisissä tehtävissä ja kotimaassakin?
Eikö tälläkin puolella olisi syytä noudattaa samaa viisautta kuin puolustusvoimien kumppanuusohjelmissa: sotilaat keskittyvät sotilasasioihin, siis ydinosaamiseensa, ja vaatteiden pesu, ruoanlaitto sekä lentorahti ostetaan siviiliyhteiskunnalta. Siviiliyhteiskunnalta näitä ottopalveluita ostetaan tai otetaan myös sodanaikana ja sitähän olisi syytä harjoitella juuri kumppanuushankkeilla jo rauhan aikana. Vai onko Airbus samanlainen hanke kuin CV9030, Tuuli ja NH90? Hanke, jossa pyritään hankkimaan kalustoa voiman näyttöön, ei sen käyttöön? Omia veronmaksajia näin voidaan vedättää, mutta eikö asevoimien pitäisi olla uskottavat myös ulospäin? Vai onko tosiaan niin, että sodat on lopetettu pohjolassa ikiajoiksi ja minulta on jäänyt se vaan tajuamatta.
8.1. Puolustusministeriö kiisti, että Suomella olisi hanke Airbus A 400 M -koneiden hankkimiseksi. Asiaa kuitenkin tutkitaan. Aika lailla saman kuuloista kuin helikopterihankinnoissa aikoinaan.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille NettiSotilaan lukijoille. Näyttää jatkuvan samoissa merkeissä kuin taakse jääneetkin.
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
