Pääkirjoitus 9.12.2003:
OMENA JA APPELSIINI
Suomalaisessa sotilas- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa näkee usein hassunkurisia verrantoja. Milloin vertailemme tai esitämme vaihtoehtoina taistelupanssarivaunut ja helikopterit, milloin yleisen asevelvollisuuden ja Nato-jäsenyyden.
Eipä ihme, että suomalainen kaduntallaaja on hämillään kun vertaillaan omenaa ja appelsiinia; kumpi on parempi? Erityisesti tässä keskustelussa ovat kunnostautuneet poliitikkomme, joiden turvallisuus- ja sotilaspoliittinen asiantuntemus näyttäytyy eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta välillä todella synkissä sävyissä. Karmivinta on kun tällaisia tarkoitushakuisia tai tahattomia vastakkainasetteluja kuulee ammattisotilaan suusta.
Onneksi puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala on puuttunut jälleen keskusteluun tuomalla siihen selkokielisyyttä ja järkeä. Komentaja toteaa puolustusvoimien internet-sivuilla muun muassa, että ”yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustus tulevat säilymään puolustuksen kulmakivinä riippumatta siitä, onko Suomi liittoutumaton tai liittoutunut.”
Liittoutumattomuuden vaihtoehto on liittoutuminen. Asevelvollisuus on osa valittua doktriinia, samoin kuin alueellinen puolustus. Ne eivät ole liittoutumisen vaihtoehtoja. Doktriinia pitää luonnollisesti kehittää jos sitoudumme entistä tiukemmin sotilaallisesti länteen. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa luopumista esimerkiksi hyväksi havaitusta yleisestä asevelvollisuudesta. Toisaalta sekä alueellista puolustusta että asevelvollisuutta voidaan ja niitä tulee kehittää sekä tutkia kriittisesti, olimmepa Natossa tai sen ulkopuolella.
Natossa on kiistatta erityisesti Yhdysvaltain taholta jopa painostettu eräitä uusia ja vanhempiakin jäseniä luopumaan asevelvollisuudesta ja erikoistumaan johonkin rajattuun toimintoon itsenäisen puolustuskyvyn kustannuksella. Viime kädessä Nato ei kuitenkaan pakota ketään mihinkään, ei varsinkaan Suomen kaltaista maata luopumaan hyvin toimivista järjestelyistään. Erikoistuminen olisi varmasti Suomenkin tapauksessa hyvä asia jos olisimme osa Natoa. Meidän tulee kuitenkin itse määritellä erikoistumisen aste ja kuunnella siitä päätettäessä todellisia asiantuntijoita, muun muassa puolustusvoimiemme ylintä johtoa. Tärkeintä pohdittaessa ratkaisuita olisi määritellä selkeästi, mitä varten tulevaisuudessa ylläpidetään asevoimia ja sen jälkeen istua samaan pöytään pohtimaan miten se tehdään. Jos tavoitteet ovat eriävät, aletaan helposti vertailemaan maamiinoja helikoptereihin ja alueellista puolustusta liittoutumiseen.
Kaskeala jatkaa: ”Puolustusvoimissa ei tapahdu dramaattista muutosta, vaikka Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kehittyisikin yhteisen puolustuksen suuntaan. Kehitämme puolustustamme siten, että vaihtoehtoiset turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat mahdollisia. Puolustusvoimien lähtökohta on, että Suomea puolustavat suomalaiset. Kehittäminen lähtee aina oman maan puolustamisesta. Yli puolessa Nato-maistakin vallitsee edelleen yleinen asevelvollisuus. Monet siitä luopuneet maat jopa haikailevat takaisin vanhaan. Kyse ei ole vain määrästä, vaan myös laadusta. Ammattiarmeija pystyy harvoin kilpailemaan muun yhteiskunnan tarjonnan kanssa. Siksi esimerkiksi Saksa haluaa säilyttää yleisen asevelvollisuuden asevoimiensa rekrytointipohjana.”
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
