Pääkirjoitus 10.8.2004:
KOSOVON HINTA
Kyynikko näkee hinnan, muttei arvoa. Idealisti taas näkee kaiken arvokkaana, maksoi se sitten mitä hyvänsä. Kyynisyys ja idealismi sopivatkin kumpikin varsin huonosti niin kansainväliseen politiikkaan kuin kaupantekoonkin. Kaikella on nimittäin hintansa ja arvonsa. Kansainvälisessä politiikassa oikea valinta ei välttämättä ole moraalisin valinta vaan kustannustehokkain valinta. Se realistinen ratkaisu.
On helppo ymmärtää miksi amerikkalaiset, saksalaiset, unkarilaiset ja venäläiset saatikka serbit tai romanialaiset ovat Balkanilla. Suurvalloilla on omat intressinsä ja paikallisille toimijoille taas on elintärkeää olla alueella läsnä. Heille kaikille on selvää, että Kosovosta kannattaa maksaa. Se on samalla myös moraalisesti perusteltua ja siten poliittisesti helppoa perustella. Varsinkaan kun poiskaan ei oikein enää voi - ainakaan näkyvissä olevassa tulevaisuudessa - vetäytyä, ottamatta vastuuta vääjäämättömästi seuraavasta verilöylystä. Suurvalloille ja lähialueen kansoille läsnäolo Kosovossa on välttämättömyys, josta on tehty myös hyve. Kosovolaisille se on kiistaton etu ja ainoa toivo paremmasta tulevaisuudesta. Mutta mitä sadat suomalaiset tekevät tuossa useammankin uskontokunnan jumalien hylkäämässä raiskatussa laaksossa? Kannattaako suomalaisen veronmaksajan maksaa siitä, että Kosovossa säilyy väkisin ylläpidetty rauha? Onko oikein, että materiaalihankinnoissa yhä useammin painaa kupissa enemmän kaluston soveltuvuus poliisimaiseen rauhanturvatoimintaan kuin taistelutoimintaan suomalaisissa maisemissa tiukan paikan tullen? Mikä on siis Kosovon hinta ja mikä on siellä läsnäolon arvo suomalaisille ja Suomelle? Vaikka rauhanturvaajista, myös suomalaisista, on alueelle selvä konkreettinen hyöty, voidaan myös hyvin kysyä, mitä hyötyä siitä on istuvatko suomalaiset alueella vielä toisen viisi vuotta vai pakataanko kamat tulevan lokakuun lopussa nykysuunnitelmien mukaan. Passivoituuko paikallinen väestö entisestään kun miehittäjät hoitavat kaikki ikävät asiat ja pitävät järjestystä?
Kosovossa hinnat ilmoitetaan euroina, vaikkei alue kuulukaan Euroopan unioniin. Hinnat ovat halpoja ja kansa köyhää. Euro on osa alueen tämän hetkistä häilyvää todellisuutta, aivan kuten eurooppalaiset ja amerikkalaiset miehittäjätkin - rauhan turvaajat. Erityisen kiintyneitä eurohintoihin tuntuu olevan albaanienemmistö. Moni serbi ilmoittaa hinnat yhä liittovaltion rahayksikössä; liittovaltion, johon alue yhä muodollisesti kuuluu. Liittovaltiosta on jäljellä enää Serbia ja Montenegro. Montenegrolaisillakin on halua erota valtioliitosta. Serbeille Kosovo on kansakunnan kehto. Sieltä löytyy niin Serbian ortodoksikirkon kuin valtiollisen historian pyhät paikat. Serbeille Kosovon menettäminen on vähintään yhtä raskasta kuin saksalaisille oli menettää umpisaksalainen Itä-Preussi ja Sleesia aikoinaan Neuvostoliitolle ja Puolalle - tai suomalaisille luopua Karjalasta. Kaikella on kuitenkin hintansa. Serbitkin ovat valmiita luopumaan Kosovosta kun hinnasta vaan sovitaan. Mutta onko länsi valmis huomioimaan Serbian tarpeet kun Kosovon kohtalosta päätetään syksyn vaalien ja ensi kesän mahdollisen itsenäistymisen myötä? Onko Kosovon hintana Serbian eristäminen ja eristyminen kun sille sanellaan nöyryytys toisensa perään? Toivottavasti ei, sillä nurkkaan ahdistaminen ei ole pelkästään moraalitonta, vaan se tulee myös kalliiksi ja on lyhyesti sanottuna poliittisesti tyhmää ja lyhytnäköistä. Jos Yhdistyneet Kansakunnat ja Nato todella haluavat pois Kosovosta voittajina seuraavien vuosien aikana, on sen hinta kuunnella kaikkia alueen toimijoita, myös Venäjän veriveljeä Serbiaa. Kalleimman hinnan Kosovosta maksavat joka tapauksessa kosovolaiset itse; niin albaanit, serbit, askaalit kuin muutkin kansanosat. Heistä valtaosalle Kosovon hinta on mittaamaton. Se on asia, jota ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.
Meillä suomalaisilla on vielä tapana laskea asioita markkoina. Pienen kansan on kiistatta tervettä pitää omia puolia ja muistaa oma kansallinen intressi, mutta tämä ei saa johtaa lyhytnäköiseen nurkkapatriotismiin. Olisi tyhmää idealismia osallistua kansainvälisiin rauhanturvaoperaatioihin vain moraalisin perustein: vain, koska on oikein tehdä niin. Toisaalta, jos oikein tekeminen on myös viisasta ja hintalappu on saavutettavaa hyötyä pienempi, kannattaa hinta aina maksaa ja vielä koristella välttämättömyys hyveellä niin ulkoiseen kuin sisäiseenkin poliittiseen käyttöön. Se on viisautta. Perinteisen tiukan omaneduntavoittelun näkökulmastakin Kosovon operaatio on helppo perustella kyynisimmällekin veronmaksajalle kannattavaksi. Edellyttäen, että veronmaksaja yleensä näkee sotilaallisen voiman ylläpidon järkeväksi. Kosovon hinta on pieni ja sen arvo on itse asiassa suurempi kuin ehkä koskaan tulemme näkemään, näin erityisesti jos operaatio lopulta onnistuu. Onnistumisethan tahtovat unohtua suomalaisessa historiallisessa muistissa.
Jo pelkästään sotataidollinen oppi, jota operaatiosta saadaan erityisesti johtamisen ja tiedustelun alalta, on monin kerroin hintansa väärtiä. Jos operaatio epäonnistuu ja alue ajautuu uuteen väkivallan kierteeseen, se ei tarkoita sitä, etteikö olisi kannattanut yrittää. Samalla operaatiossa opitaan koko ajan kansainvälisesti lisää - joskin ehkä kantapäänkin kautta - siitä, kuinka sotia voidaan ennalta ehkäistä. Tästä on kiistaton etu myös jokaiselle suomalaiselle. Juuri sotien ennalta ehkäisemiseksihän asevoimaamme ylläpidämme.
Suomalaisten poliitikkojen ja äänestäjien olisi kuitenkin opittava ajattelemaan hintoja euroissa, jotta voisimme parhaiten ulosmitata hyödyn, joka Kosovosta on saatavissa. Pysykäämme yhä sataprosenttisesti suomalaisina, mutta yrittäkäämme oppia näkemään myös yhteisiä eurooppalaisia intressejä. Varsinkin silloin, kun ne eivät ole omien intressiemme kanssa ristiriidassa. Yksin me suomalaiset emme tule nimittäin pärjäämään jatkossakaan. Kosovon suurin arvo saattaakin olla meille suomalaisille siinä, jos se onnistuessaan syventää eurooppalaista turvallisuusyhteistyötä. Aktiivisuus tässä yhteistyössä on taatusti hintansa väärti, jos turvallisuudella nyt yleensä on hintaa.
Myös Kosovossa palvelevien sotilaidemme turvallisuus on korvaamatonta. Siksi voisikin odottaa, että poliittiset päättäjämme ymmärtäisivät antaa joukoillemme tarvittavat välineet ja oikeudet käyttää niitä niin kosovolaisten kuin rauhanturvaajiemmekin turvallisuuden takaamiseksi.
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
