Pääkirjoitus 24.3.2004:
RUOTSIN MALLI
Ruotsi ajaa lujaa vauhtia alas perinteistä asevoimaa. Uusi uljas kruunun armeija valmistautuu jatkossa muuhun kuin valtiollisen vihollisen hyökkäykseen Ruotsin maaperälle. Vastaus siihen, onko Ruotsilla valmiutta torjua maahanhyökkäystä kuuluu ruotsalaisittain: "siihen olisi aikaa varautua". Ruotsi siis uskoo, että vahinko tulee kello kaulassa. Näin uskottiin läpi Euroopan myös 1920-luvulla.
Suomessa maaliskuussa julkaistut iskukykytutkimuksen tulokset osoittivat, että Suomessa ylin sotilaallinen johto näkee aiheelliseksi yhä puolustaa maata myös sotilaallisia uhkia vastaan. Muitakin uhkia löytyy nykymaailmasta, mutta potentiaalista sodan uhkaa ei ole vielä tyystin hävitetty. Niinpä senkin varalle on yhä ylläpidettävä, kehitettävä sekä hankittava taidot ja tarvikkeet. Suomalaisilta näyttää löytyvän myös tahtoa ja taitoa valita oikeat välineet maan puolustamiseksi. Asevelvollisuusjärjestelmämme on hyvä pohja modernille sotavoimalle. Se kerää kansakunnan parhaimmiston tarvittaessa maanpuolustuksen käyttöön. Jos valtioneuvosto ja valtiopäivät aikanaan siunaavat sotilaiden nyt suositteleman linjan, on ratkaisevaa enää se, kuinka hienoa ja arvokasta sotakonetta ja korvaamatonta henkilöstömateriaalia osataan käyttää. Mikäli poliittinen johtommekaan ei lähde tässä asiassa Ruotsin tielle vaan luottaa sotilaittemme asiantuntemukseen, saamme tulevaisuudessa välineet, joilla on helppo nostaa maamme puolustuskyvyn uskottavuutta ja viimekädessä osoittaa iskukykyä taistelukentällä myös syvyydessä. Ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä. Iskukykytutkimuksen suosittamilla rakenteilla asevoimamme kyky ennaltaehkäistä kriisejä ja lisätä alueemme vakautta kasvaisi huomattavasti. Maamme ylimmän poliittisen johdon taholtakin on ilmaistu nyt jopa huoli siitä jättääkö asevoimiaan alas ajava Ruotsi taas kerran vastuun lähialueittemme sotilaallisesta puolustuksesta tiukan tullen muille kuin Svea Mamman pojille. Meillä suomalaisillahan on toki vuosisataista kokemusta siitä kuinka hienoa on kuolla länsinaapurimme puolesta.
Uhkakuvien vakava tutkiskelu ja jopa puolustuksen perusteiden tarkastelu on aina aiheellista. On myös uskallettava aika ajoin kyseenalaistaa vallitsevat perinteiset rakenteet ja antaa ajatuksen lentää. Ruotsalaisilta on löytynyt nytkin kieltämättä ihailtavaa rohkeutta tarkastella turvallisuusympäristöä uuden tilanteen värittämien lasien läpi. Kysymys vaan kuuluu, ovatko lasit liiankin vaaleanpunaiset? Ryhtyykö aiemmin merkittävä alueellinen sotilasmahti Ruotsi nyt alueelliseksi sotilaallisen turvallisuuden vapaamatkustajaksi? Toisaalta Ruotsi on tehnyt omat ratkaisunsa omissa oloissaan perustuen ruotsalaiseen arvioon maan asemasta osana nykyaikaista uhkakuvakenttää. Suomessa analyysin tulos on ymmärrettävästi erilainen ja sen pitääkin olla sitä. Suora kopiointi ja muiden matkiminen vain siksi kun muutkin tekevät niin olisi tyhmää. Tällaistakin on meillä suomalaisilla joskus tapana tehdä. Erityisesti Ruotsia olemme olleet joskus turhankin kritiikittömiä kopioimaan. Huono itsetuntoko?
Vaikka Suomessa nähdäänkin yhä sotilaallisen iskun, käytännössä Venäjän, uhka potentiaalisena riskinä, on meilläkin jouduttu käymään ankaraakin uudelleen arviointia pohdittaessa kuinka sotilaalliseen uhkaan vastataan muiden uhkien ohessa. Sodan kuva on nimittäin muuttumassa huimaa vauhtia, myös perinteisessä valtioiden välisessä sodassa.
Suomessa on perusasia eli maanpuolustustahto kohdallaan. Sen sijaan puolustuskykymme taidollisella, teknillisellä ja doktrinaalisellakin puolella on aina kehittämisen varaa. Tämä ei tarkoita, että järjestelmämme olisi huono, vaan että sen on kehityttävä jatkuvasti. Myöskään tahto ei säily itsestään vaan sitäkin on ruokittava ja se on voitava perustella. Uudet taidolliset vaatimukset eivät ole suinkaan pelkästään teknisiä vaan myös operaatiotaitoon ja taktiikkaan kohdistuu valtavia kehittämispaineita. Tietyt perusasiat säilyvät ja tulevat säilymään, mutta uuden teknologian suomat mahdollisuudet on osattava ottaa täysitehoisesti irti. Taitoa ja tietoa tarvitaan nykyään myös yhteiskuntaa uhkaavien vaaratekijöiden tunnistamiseen ja oikeiden lääkkeiden löytämiseen kutakin uhkaa vastaan. On myös osattava olla sekoittamatta sotilaallisia ja muita uhkia vaikka se onkin usein vaikeaa. On muistettava, että sotilaalliset keinot saattavat olla kovin vääriä lääkkeitä moniin uusiin uhkiin. Ruotsista voisimme ottaa mallia ainakin heidän keskustelukulttuuristaan. Johtopäätöstemme ei tule olla samoja, mutta ruotsalaisten analyyttisissä ja avoimissa päätöksenteko- ja työskentelymetodeissa voisi olla opittavaakin. Jälleen ei sellaisenaan puuduttavaa "diskuteerausta" kopioiden vaan ottaen oppia siitä siltä osin kuin tarpeen on.
Länsinaapurimme esimerkki on näkynyt meillä muun muassa koulutuksen järjestelyissä läpi yhteiskunnan. Nyt myös asevoimissa. Suomalaisessa yhteiskunnassa on panostettu ruotsalaiseen tapaan paljon koulutukseen. Hyvät tulokset näkyvät. Yhä korkeamman (yleis?)sivistyksen sinänsä kaunis ja hyvää tarkoittava ihannointi on levinnyt myös puolustusvoimiimme. Puolustusvoimissa ja muuallakin yhteiskunnassamme onkin nyt herätty huomaamaan, että tarvitsemme myös käden taitoa ja käytännön osaamista. Pelkillä maistereilla ja eversteillä ei saavuteta voittoja sodassa eikä rauhassa. On epärealistista yltiöhumanismia yrittää tuottaa samasta aineksesta ja samasta putkesta ulos ylimmät johtajat ja asiantuntijat sekä kenttäkouluttajat ja käytännön kenttämiehet. Meilläkin syvään iskostunut ruotsalainen tasapäistämismalli on kehno pohja koulutukselle. Ihmiset ovat erilaisia vaikka olisivatkin samanarvoisia ihmisinä. Maa tarvitsee suorittavan portaan niin siviilipuolelle kuin sotaväellekin. Koulujärjestelmämme tulisikin painottaa jo perusopetustasolla sitä, että myös käytännön osaaminen on aivan yhtä ihailtavaa kuin teoreettinen suuntautuminen. Ihmiset ovat erilaisia ja hyvä niin. Koulutusjärjestelmämme tulisi eri tasoillaan panostaa siihen, että ihmiset löytäisivät taipumuksiaan vastaavien töiden pariin. Tämä olisi eduksi niin organisaatioille kuin yksilöillekin. Onneton on se, joka joutuu sotimaan luontoaan vastaan ulkoa asetettujen odotusten ristipaineissa. Tulosta syntyy kun oikeat ihmiset ohjataan oikeisiin tehtäviin. Huonolla johtamistaidolla ja väärällä taktiikalla voidaan pilata osaavankin organisaation työ. Mutta jos ei ole osaavia alaisia, valuu mallikelpoinenkin johtaminen hukkaan ja hyvänkin johtajan panos on turha, kun ei ole mitä eikä ketä johtaa.
Naapureista ja ympäröivästä yhteiskunnasta on hyvä ottaa mallia ja Ruotsi kelpaa hyväksi malliksi monessakin asiassa. Tällaisia olisivat esimerkiksi ruotsalaisten taito hyödyntää kansalaisten vapaaehtoinen halu osallistua sotilaallisten ja muiden uhkien torjuntaan. Ruotsissa myös organisaatioiden väliset yhteistoimintasuhteet ovat ainakin sotilaallisella puolella toimineet hyvin. Esimerkiksi Ruotsin punaiselle ristille ei ole mitenkään vaikeaa tehdä yhteistyötä kodinturvajoukkojen kanssa. Kuinka mahtaa käydä meidän maakuntajoukkojemme kanssa? Opittavaa ja kopioitavaakin olisi siis paljon. Täysin suora kopiointi ei kuitenkaan johda kuin poikkeustapauksissa hyviin lopputuloksiin. Täydellisiä malleja ei ole ja kopiossa on mukana virheetkin. Erilaisiin olosuhteisiin ja kulttuureihin sopii erilaiset mallit ja jos naapuri tekee typeryyksiä, ei niihin kannata sännätä perään.
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
