Pääkirjoitus 26.1.2005:
NOPEAA TOIMINTAA
Eritrean ja Etiopian rajalla toimineet suomalaiset joutuivat toteamaan aikoinaan ainakin kaksi asiaa: jos alueelle olisi saatu nopeasti pienikin liikkuva ja asiansa osaava joukko, olisi voitu saada paljon enemmän aikaan ja ehkä jopa pysyä YK:n pääsihteerin ennustamassa aikataulussa. Kofi Annanin mukaan operaation piti kestää enintään kaksi vuotta. Vuodet ja rotaatiot ovat kuitenkin vierineet ja YK-joukot alueella vaihtuneet. Tilanne Afrikan sarvessa on yhä tulehtunut.
Se toinen havainto oli, että tasoltaan ja voimankäytön oikeuksiltaan tai kyvyiltään erilaisia joukkoja ei tule sekoittaa samaan operaatioon.
Kummatkin edellä esitetyt havainnot ovat vanhoja sotataidon totuuksia. Laadukas, liikkuva ja sisäisesti koherentti joukko on aina sisäisesti hajanaista ja/tai liikkuvuudeltaan ja sotataidoltaan huonompaa suurempaa joukkoa tehokkaampi. Tämä pätee kun joukot saadaan oikea-aikaisesti paikalle. Pieni nopean valmiuden joukko myös siirtyy toiminta-alueelleen nopeammin, kauaskin. Nämä operaatio- ja sotataidon lait pätevät myös rauhanturvaamiseen ja sotien ennalta ehkäisyyn. "Oikeassa" sotimisessa tarvitaan liikkuvuuden lisäksi vielä vankasti tulivoimaa. Näiden asioiden yhteen istuttaminen johtaa usein kompromisseihin jommankumman ominaisuuden kustannuksella. Suomalaisissa rauhanturvajoukoissa ongelmana ei ole perinteisesti ollut henkilöstön laatu, mutta puutteita on liikkuvuudessa ja rajoituksia voimankäytössä.
Asevelvollisuusarmeijamme pystyy tuottamaan rauhanturvaamiseen taatusti parempia sotilaita kuin mikään ammattiarmeija, mutta riittämättömät määrärahamme ja tiukat voimankäyttösäännöksemme rajoittavat usein joukkojen tehokasta varustamista ja käyttöä. Ulkomailla toimimaan suunnitelluille joukoille riittää kyllä riittävän hyvää kalustoa, pahoja puutteita on sen sijaan kotimaisten joukkojen liikkuvuuden kehittämisessä. Ulkomailla taas hyvää materiaalia ei saa käyttää vaikka tilanne sitä edellyttäisi.
EU, Nato ja niiden jäsenet ovat nyt kehittämässä nopean toiminnan joukkoja. Suomi on mukana maamme resursseihin nähden vahvalla panoksella. Taisteluosastojen tehtävät ovat alustavasti nimenomaan rauhanturvaamiseen ja sotien ennaltaehkäisyyn liittyviä. Nimestään huolimatta taisteluosastoista ei olekaan Euroopan alueen puolustamiseen. Vaikka joukot saataisiin kehitettyä suunnitellussa vahvuudessaan ja aikataulussa, ja poliittinen päätöksentekokoneisto EU:ssa mahdollistaisi tulevaisuudessa joukkojen oikea aikaisen ja nopean käytön, ei joukkojen suunniteltu koko riitä muuhun kuin rauhanturvatehtäviin. Ei liikkuvuudellakaan voida kokonaan korvata määrää.
Todellisissa taistelutehtävissä joukot kuluvat ja sellaiseen nyt perustettavia joukkoja ei ole suunniteltukaan. Nimi "taisteluosasto" on vain sotilaskielen termi. Se tarkoittaa yleensä itsenäisen toimintakyvyn takaamiseksi käyttötarkoitusta vastaavalla tavalla vahvennettua pataljoonaa tai vastaavaa joukkoa, siis esimerkiksi pataljoonaa, jolle on annettu käyttöön vaikkapa pioneerikomppania ja kenttätykistön tuliyksikkö tai tavallista vahvemmat kuljetustekniset osat tms. EU:n suunnittelemat nopean toiminnan taisteluosastot ovat noin 1500 sotilaan vahvuisia. Joukkojen pitäisi olla toiminta-alueella operatiivisesti valmiina kymmenessä päivässä lähtökäskystä. Joukkoja ei rotatoida.
Suunnitelman mukaan suomalaisia joukkoja lähtee mukaan alustavasti kahteen osastoon. Ensimmäisen kerran suomalaiset sotilaat ovat päivystysvuorossa osana saksalais-alankomaalaista taisteluosastoa 1.1.2007 alkaen. Viitekehys on varmasti toimiva, saksalaisten ja alankomaalaisten työskentely- ja sotilaskulttuuri ovat kohtuullisen lähellä suomalaista. Saksassa on Suomen tavoin voimassa asevelvollisuus. Yhtenäinen kulttuuritausta on etu joukon toimivuuden ja tehon kannalta. Tokihan joku voisi piruillen sanoa, että on sitä saksalais-flaamilaisissa kansainvälisissä joukoissa taisteltu ennenkin. Ja aikamoisella menestyksellä. Tällä kertaa ei toivottavasti jouduta yhtä kuumiin paikkoihin, eikä yhtä hullujen päämäärien takia.
Mutta kuinka käy jos kansainvälisessä joukossa toimivilla osaavilla ja hyvin varustetuilla suomalaisilla sotilailla ei ole samoja oikeuksia ja velvollisuuksia kuin muilla eurooppalaisilla sotilailla?
Tasavallan presidentti Tarja Halonen haluaa yhä pitää kiinni siitä, että suomalaisia joukkoja ja sotilaita voi osallistua vain sellaiseen operaatioon, jolla on YK:n turvallisuusneuvoston mandaatti. Toisaalta ulkoasiainhallinnosta on annettu ymmärtää, että myös YK:n alueellisten tai kansainvälisten toimielinten, vaikkapa ETYJ:n tai UNHCR:n, avunpyyntö tai "mandaatti" riittäisi. Universalismista kiinnipitäminen on sikäli kannatettavaa, että YK:n asemaa tulevaisuuden kansainvälisessä yhteisössä tuleekin tukea. Muta entä jos YK ei toimi? Haluammeko sitoa EU:n toimintavapauden Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Venäjään?
Voidaan myös kysyä, voiko Suomi kahden vuoden päästä päivystysvuorossa olevan joukon osana asettaa tällaisia varaumia? Voimmeko yhtä aikaa edellyttää Suomen ehdottoman valtiosuvereniteetin säilyttämistä ja kannattaa EU:n kansainvälisen aseman vahvistamista? Jos haluamme kehittää vahvempaa, kiinteämpää ja kansainvälisesti uskottavampaa Euroopan unionia, emme voi samalla vaatia erivapauksia ja ylläpitää unionista poikkeavaa Suomen linjaa.
Päätös osallistua nopean toiminnan joukkoihin on Suomen ja Euroopan turvallisuuden kannalta tärkeä. Nykyaikaisessa kriisissä ei Suomen kokoisella maalla ole mahdollisuuksia pärjätä yksin, ainakaan jos kriisi pitkittyy. Meidän on oltava mukana ratkomassa kriisejä jo ennen niiden eskaloitumista kaukanakin kotikonnuista. Mutta osana kansainvälistä taisteluosastoa ei voi tehdä varaumia siihen kuinka suomalaisia sotilaita saa käyttää. Se johtaa muodostetun sotajoukon tehon laskuun ja pahimmillaan hajoamiseen kriittisellä hetkellä tai jopa ennen operaation alkua. Tästä on jo näyttöä kun suomalaisia joukkoja ei ole voitu käyttää kaikkiin tehtäviin aikansa eläneitten voimankäyttösääntöjen vuoksi.
Jos Suomi lähtee mukaan joukkoon ja sitten ilmoittaakin, että meidän poikia ei nyt voi käyttää, kun ei ole YK:n hyväksyntää, ei joukkoihimme sen enempää kuin poliittiseen johtoomme enää luoteta unionissa. Pahimmillaan voimme tällaisella rusinoiden poimimisella estää joukon oikea-aikaisen toimittamisen kohteeseensa. Suomalaisten kaunosieluisella hurskastelulla voidaan aiheuttaa näin pahimmillaan tuhansien viattomien siviilien teurastus jossakin oudossa maailmankolkassa. EU:lle on taattava mahdollisuus tarvittaessa tehdä päätöksiä YK:sta riippumatta. Muutoin unionista ei voi kehittyä kansainvälistä toimijaa Yhdysvaltojen, Venäjän ja nousevien Aasian mahtien rinnalle.
YK-mandaatilla ja sinkkiarkuilla jeesustelu vaikuttaakin joko poliittisten irtopisteiden keräilyltä tai todellisuudesta vieraantuneelta lapsenuskoiselta pasifismilta. Onko vaalikampanja jo alkanut ja jos on, niin onko kyseessä presidentinvaali vai YK:n pääsihteerin valinta? Vai eikö asevoimien ylipäällikkö näe aihetta EU:n nopean toiminnan joukkojen kehittämiseen ja asevaraisen turvallisuuskoneiston ylläpitoon Suomessa ja Euroopan unionissa?
jaakko.puupera@suomensotilas.fi
