Pääkirjoitus 27.1.2006:
DEMOKRATIA
Suomen presidentinvaalit eivät maailmalla paljon kiinnosta. Sen sijaan Hamasin vaalivoitto Palestiinassa sai Yhdysvaltain presidentinkin liikkeelle. On historian ironiaa, että voitto on kaikkien maailman lehtien sivuilla juuri samana päivänä kun maailmalla muistellaan yli puolen vuosisadan takaisia juutalaisvainoja.
Hamas julisti 18 vuotta sitten peruskirjassaan, että Israelin valtio on hävitettävä. Nyt Hamas voitti ehdottoman laillisesti ja rehellisesti demokraattiset vaalit. Ensi töikseen puolueen kannattajat repivät alas Palestiinan lipun ja korvasivat sen omalla vihreällä lipullaan ja kivittivät poliittisia vastustajiaan, vaalit hävinneen Fatahin kannattajia.
Yhdysvallat on vaatinut islamilaisen maailman demokratisoitumista. Entä jos demokratisoitumisesta seuraa muuallakin ääri-islamistien valtaannousu ja siirtyminen "demokraattisesti" vain nimellisesti tasavaltaiseen islamilaiseen diktatuuriin? Onhan tätä nähty lännessäkin. Kun vailla demokratiaperinteitä olleeseen sodassa nöyryytettyyn Saksaan istutettiin demokratiaa, kaappasivat natsit lopulta vallan laittomasti ja romuttivat koko demokratian. Siitä sai kärsiä koko vanha maailma. Kansallissosialistienkin valtaannousu kuitenkin alkoi demokraattisesti järjestetyillä vaaleilla. Valtaan päästyään he kuitenkin murskasivat opposition ja estivät vaalien järjestämisen jatkossa. Samanlainen kehityskulku saattaa olla edessä myös Palestiinassa, Irakissa ja Afganistanissa. Sen jälkeen lännen on vaikea kritisoida tapahtunutta. Hamas on jo nyt vastannut Yhdysvalloille jotakuinkin seuraavan sisältöisesti: "tehän halusitte demokratiaa; nyt se toteutuu, olkaa siis tyytyväisiä."
Islamistien kritiikki länttä kohtaan ei ole täysin aiheetonta. Varsinkin Yhdysvaltain tapa tuputtaa läntisen kulttuurin arvopohjasta ammentavaa valmiiksi pureskeltua demokratiaa täysin toisenlaiseen kulttuuriin ei voi olla kohtaamatta vastarintaa. Sitä paitsi islamilainen maailma monenkirjavuudessaan ei ole valmis länsimaiseen demokratiaan, jos se nyt sitten on jokin autuaaksi tekevä ihmiskunnan yhteiskuntahistorian kliimaksi. Nyt olisi hauska kuulla Francis Fukuyaman näkemys tilanteesta. Hän kun toitotti kylmän sodan päätyttyä, että historia on päättynyt ja demokratia voittanut. Niinpä niin.
Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja on oikeassa arviossaan Hamasin vaalivoiton syistä. Rauhanprosessin ongelmat ja Fatahin tehoton sekä korruptoitunut hallintokoneisto sekä Hamasin vapaustaisteluimago vetosivat palestiinalaisiin täysin ymmärrettävällä tavalla. Hamas ei saanut kannatustaan siksi, että varsin sekulaarit keskiverto-palestiinalaiset haluaisivat islamilaisen tasavallan, jossa naiset kulkevat mustassa kaavussa ja islamin tulkitsijat käyttävät ehdotonta valtaa Allahin nimessä. Palestiinalaisten valtaenemmistö haluaa muutosta, rauhaa ja demokratiaakin. Mutta niin halusi valtaosa natseja äänestäneistä saksalaisistakin 1920 - 30 -luvuilla. Tie johti polttouuneihin, joita tätä kirjoittaessani muistellaan myös Israelissa.
Monen 61 vuotta sitten Auschwitzista vapautetun tie päätyi luvattuun maahan. Vainoa paenneiden juutalaisten perustaman Israelin valtion toiminta on ollut sittemmin usein tuomittavaa. Vainotuista on tullut vainoajia. Toisaalta israelilaisilla ei usein ole ollut vaihtoehtoja. Alueen ainoa demokratia on joutunut käyttämään usein sopimattomia keinoja puolustaakseen olemassaoloaan vihamielisessä ja epädemokraattisessa ympäristössä.
Palestiinalaisten ja Hamasin tunteet israelilaisia kohtaan ovat kuitenkin ymmärrettävästi sitä mitä ne ovat. Se ei kuitenkaan oikeuta Hamasin vuoteen 2004 asti harjoittamaa terrorismia, viattomien ihmisten murhaamista. Kosto ei anna myöskään oikeutta koko Israelin hävittämiseen. Tuleva kevät näyttää muuttaako demokraattisesti hankittu valta Hamasin demokraattiseksi vai Palestiinan vihreäksi diktatuuriksi. Paljon on kiinni myös israelilaisten taidosta saada Hamas näkemään demokratian ja rauhanprosessin jatkamisen edut.
Hamasin vallan ensihetket saattoivat olla pelkkää voitonriemuista ylireagointia. Pahimmassa tapauksessa käy kuitenkin niin, että loputon sota alueella jatkuu ja Israel pysyy puutteistaan huolimatta alueen ainoana todellisena demokratiana.
jaakko.puupera@suomensotilas.fi











