Paasikiviläistä ääneen ajattelua

Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko piti 6.4. ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjapuheen Paasikivi-Seurassa. En jaa ministerin tilannearvioita EU:n, Yhdysvaltojen ja kansainvälisten instituutioiden toimintakyvyn suhteen, mutta panin ilolla merkille sen, että hän ei puhunut Venäjästä suomalaisten ystävämaana.

Siitä huolimatta Saarikko antoi ymmärtää, että Suomen suhde Yhdysvaltoihin riippuu meidän suhteestamme Venäjään. Minä pelkään, että tällainen ajattelu suo Moskovalle veto-oikeuden siihen, miten läheistä yhteistyötä Suomi harjoittaa Yhdysvaltojen kanssa. Se ei olisi hyvä asia meille tai meidän lähimmille ystävillemme.

Keskustan puheenjohtaja esiintyi Paasikivi-Seuran tilaisuudessa korona-ajalle tyypillisesti etäyhteyden kautta.


Saarikko totesi myös, että Suomen on “käytettävä harkintaa siinä, miten me puutumme Kiinan sisäisiin asioihin”. Kansanmurhiin, sotarikoksiin, rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja muihin räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneet valtiot väittävät, että ihmisoikeudet ovat yksinomaan “sisäisiä asioita”, eivät kansainvälisen oikeuden kysymyksiä.

Paasikivi-Seura on vahvasti suomalaisen poliittisen eliitin käsissä.
Seuran pitkäaikainen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) kuvassa vasemmalla luopui tehtävistään ja tilalle valittiin yksimielisesti
entinen pääministeri, kansanedustaja Antti Rinne (sdp), kuvassa keskellä.
Myös varapuheenjohtajistoon tuli muutoksia, kun seuran pitkäaikainen varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja (sdp), kuvassa oikealla, luopui tehtävistä. Varapuheenjohtajina jatkaa kansanedustaja Wille Rydman ja uutena varapuheenjohtajana aloittaa kansanedustaja Joonas Könttä. Kuva: Paasikivi-Seura

Toivottavasti ministeri ei tarkoittanut, että räikeät ihmisoikeusloukkaukset ovat niihin syyllistyneiden maiden sisäinen asia, joihin kansainvälistä oikeutta puolustavien valtioiden — kuten Suomen — on puututtava vain varoen ja “eleettömästi”.

Saarikko osoitti puheessaan samaan aikaan sekä huolta “syvällisen Venäjä-analyysin puutteesta” että ylpeyttä Suomen Venäjä-tuntemuksen saamasta kansainvälisestä arvostuksesta. Nämä kaksi toteamusta tuntuvat olevan ainakin jossain määrin ristiriidassa keskenään.

Saarikko totesi myös, että “tässä hankalassa poliittisessa tilanteessa ratkaisua pitäisi hakea ruohonjuuritasolta” ja toi esille Suomessa asuvat venäläiset. Onko heidän roolinsa siis toimia siltana Suomen ja Venäjän välillä? Onko ministeri varma, että Venäjän siltaa pitkin kulkee Suomeen vain hyviä asioita?

Puheen lopussa Saarikko toivoi enemmän paasikiviläistä “ääneen ajattelua” ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaihtoehdoista, mitä esimerkiksi valtiovarainministeri Matti Vanhanen on kiitettävästi tehnyt. Samassa hän kuitenkin toteaa yksikantaan, että ulkopolitiikassa “meillä” on oltava vain “yksi yhteinen linja”.

Minulle jäi epäselväksi, kuka on “me” — olenko minä myös osa “meitä”? Miten mahdollisista ulkopolitiikan linjanmuutoksista puhuminen julkisesti istuu yhteen “yhden yhtenäisen linjan” vaatimuksen kanssa? Keskustan puheenjohtaja ikään kuin kehotti lapsia leikkimään, mutta käski heitä samalla olemaan hiljaa.

Lopuksi olen ehdottomasti samaa mieltä Saarikon kanssa siitä, että “pieni ja sitkeä voi olla, mutta yksin ei pärjää”. Siksi minä kannatankin Suomen Nato-jäsenyyttä. Se toisi meille enemmän sotilaallista turvaa, kehittäisi arvopohjaista yhteistyötä ja lisäisi Suomen liikkumavaraa kansainvälisissä suhteissa.


Kerkko Paananen on Vapaa Venäjä -sivuston päätoimittaja. Sivusto julkaisee kirjoituksia Venäjältä ja Venäjästä suomenkieliselle yleisölle.

Keskustan puheenjohtaja, Annika Saarikko puhui etänä Paasikivi-Seuralle 6.4.2021

Avainsanat: , , , , ,

Share This