Palaako totuus Ukrainassa

Venäjän federaation asevoimien yleisesikunta esitti eilen, että Malesian Airlinesin Boeing 777 –lentokoneen ampui todennäköisesti alas ukrainalainen sotilaskone, mahdollisesti Su-25 –rynnäkkökone.

Ukrainan hallinnon mukaan matkustajakoneen ampuivat alas Itä-Ukrainan venäjämieliset terroristit, nimenomaan Venäjän heille toimittamalla, ja todennäköisesti myös operoimalla, Buk–ilmatorjuntaohjusjärjestelmällä.

Objektiivinen totuus voi hyvinkin olla jossain näiden kahden argumentin välisessä ilmatilassa.

Mielestäni on edelleen varsin selvää, että tapahtuneelle matkustajakoneen alasampumiselle ei ole löydettävissä järkevää motiivia kenellekään konfliktin osapuolista, valtiollisille tai ei-valtiollisille. Tämän jälkeen mahdollisuuksien maailmaan rajautuvat lähinnä ne suuronnettomuuksista tutut tapahtumakulut, joissa keskeistä roolia näyttelevät vahingot, laiminlyönnit ja ajattelemattomuudet.

Kuten totesin jo alasampumista edeltäneenä päivänä Yle Puheen Aamun haastattelussa, ei tilanne Itä-Ukrainassa muuttuisi juurikaan, vaikka Venäjä toimittaisi siellä toimiville kapinallis- ja vapaajoukoille uudempaan jalkaväenaseistusta. Sen sijaan totesin, että joillain kapeilla alueilla, kuten ilmatorjunnassa, uudempi ja suorituskykyisempi sotamateriaali voisi selkeästi muuttaa pelitilannetta.

Näin siksi, että Ukrainan asevoimat ovat käyttäneet viime viikkojen aikana tukenaan huomattavasti ilmarynnäköintiä, joskin aluksi vaihtelevalla menestyksellä. Helikopterien käytöstä esimerkiksi luovuttiin hyvin nopeasti, kun kapinalliset osoittivat kykenevänsä niiden torjuntaan käytössään olevilla Strela (9K32), Igla (9K38) ja Igla-M (9K38M) –lähi-ilmatorjuntajärjestelmillä (MANPADS). Sen sijaan Su-24/-25 kalustolla rynnäköintiä on jatkettu. Joitain tappiota on tullut, mutta lähi-ilmatorjuntaohjusten muutaman kilon taistelukärjillä lähinnä vaurioitetaan näitä rynnäkkökoneita, ei tuhota.

Donetskin lentokentän ympärillä nähty yksittäinen Strela-10 (9K35) –ilmatorjuntaohjusvaunu on sekin varustettu vain lähi-ilmatorjuntaohjuksilla.

Ukrainan hallituksen asevoimien näkökulmasta – oikean käyttötaktiikan löytymisen myötä – omien kalustotappioiden määrä suhteessa hyötyyn on siis mitä ilmeisimmin saatu pidettyä riittävän alhaisena, varsinkin, kun Ukrainan asevoimien maajoukkojen taistelukyky on edelleen selkeästi rajoittunutta.

Tilanne ennen onnettomuutta

Viimeisen reilun kahden viikon ajan, edellä esitetyistä syistä, Ukrainan asevoimien Su-25 –rynnäkkökoneet ovat moukaroineet Donetskin pohjois- ja itäpuolista aluetta hyvin tiiviisti. Vastapuolen ryhmitys taajama-alueilla ja lähi-ilmatorjunnan uhka (l. nopeus) on kuitenkin johtanut samalla useiden siviilikohteiden tuhoutumiseen näissä rynnäköissä. Tämä on lisännyt vaatimuksia tilanteeseen puuttumiseen myös Venäjällä.

Tähän väliin on myös hyvä muistaa, että samaan aikaan Ukrainan ilmatilan turvallisuudesta vastaava viranomainen oli ilmoittanut alueen ilmatilan olevan turvallinen ylilennoille lentopinnalta FL320 ylöspäin (32 000 ft, 9750 m). Tätä voidaan toki pitää laskennallisesti riittävänä varmuusetäisyytenä silloin, kun uhkana on lähinnä 23–57 mm ammusilmatorjunta tai lähi-ilmatorjuntaohjusjärjestelmät, joiden molempien pystyulottuvuus rajoittuu 4–5 km korkeuteen. Mutta ei rynnäkkökoneiden, lähi-ilmatorjuntaohjusten ja matkustajakoneiden sotkeminen samaan ilmatilaan ole missään nimessä järkevää, saati täysin riskitöntä.

On myös realistista arvioida, että Itä-Ukrainan kapina- ja vapaajoukkojen tilanne Donetskin alueella olisi helpottunut merkittävästi – ainakin hetkellisesti – jos ne olisivat voineet riistää, tai ainakin tehokkaasti kiistää, alueen ilmatilan hallinnan. Sama koskee myös Venäjän sisäpolitiikkaa. Tähän kahden shakkilaudan pelitilanteen samanaikaiseen muutokseen olisi tarvittu nimenomaan sellaisia ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä, joilla on lähi-ilmatorjuntaohjuksia selkeästi enemmän ulottuvuutta ja tuhovoimaa.

Muutama, tai yksikin, rajoitettuun itsenäiseen toimintaan kykenevä Buk-M1 –ilmatorjuntaohjusjärjestelmän (9K37M1, NATO “Gadfly”) ohjuslavetti olisi ollut aika lailla täydellinen ratkaisu tähän tarpeeseen. Sen lähes 3,5-kertaisella äänennopeudella parhaimmillaan etenevä keskimatkan 9M38 –ohjus ulottuu tarvittaessa pitkälle stratosfääriin, minkä lisäksi tämän 5,5 m pitkän ohjuksen 70 kg taistelukärki kykenee oikeasti tuhoamaan hävittäjä- ja rynnäkkökoneen, ei vain vaurioittamaan sellaisen moottoria tai ohjaukseen vaadittavia aerodynaamisia pintoja.

Kohti tuhoa

Alla olevassa kuvassa näkyy Buk-M1 –järjestelmän ohjuslavetti (9А310М1), kun tätä kuljetetaan rekan puoliperävaunun päällä Torezin kaupungissa. Kuva on kaupungin pääkadulta, samalta päivältä kun lento MH17 ammuttiin alas tämän Donetskista 50 km itään sijaitsevan kaupungin välittömässä läheisyydessä.

TELAR

Itä-Ukrainan kapina- ja vapaajoukot kehuivatkin jo kesäkuun lopussa saaneensa haltuunsa Buk-M1 –ohjusjärjestelmän osia eräästä Ukrainan asevoimien ilmatorjuntarykmentistä. Uskottavia ja todennettavia kuvia ei kuitenkaan vielä tuolloin näkynyt – ehkä siksi, että nämä operatiivisesti arvokkaat asejärjestelmät hyvin mahdollisesti kuljetettiin välittömästi turvaan väistöalueelle. Järjestelmien valmisteleminen käyttökuntoon, sopivan henkilöstön löytäminen ja heille apumiehien kouluttaminen on sekin voinut kestää kaksi viikkoa.

Tämän jälkeen ohjuslavetti, tai lavetit, on tuotu kiireesti takaisin Donetskin alueelle – joko Venäjältä, Venäjän kautta, tai Ukrainan sisältä. Joka tapauksessa myös Venäjän johdolla olisi ollut hyvä motiivi, eikä vähiten sisäpoliittinen, olla puuttumatta nimenomaan tämän asejärjestelmän liikkeisiin. Sen ei olisi pitänyt kiihdyttää alueen taisteluja, vaan ehkä jopa rauhoittaa niitä, ja taata venäjämielisille osapuolille paremmat neuvotteluasemat.

Mutta niin sitten kävi, mahdollisesti ja jopa ilmeisesti, että vähällä koulutuksella, kovalla kiireellä, suuren paineen alaisena, ilman normaalia ohjuspatterin tai -patteriston taistelunjohdon tukea (maalin havaitsemiseen ja tunnistamiseen) toimineessa ohjuslavetissa tehtiin ratkaiseva virhe. En pidä ollenkaan mahdottomana, että miehistö kuvitteli tulittavansa lännestä lähestyvää Su-25 –rynnäkkökonetta, josta se oli mahdollisesti saanut puhelimitse ennakkovaroituksen. Siis sitä Ukrainan asevoimien sotilaskonetta, jonka tutkaheijaste Venäjän yleisesikunnan mukaan näkyy lennon MH17 perässä.

Kiireessä ja paineessa jäi varmistamatta, mikä maali ohjuslavetin tutkassa välkkyi – jos tätä edes osattiin.

Teksti: Arto Pulkki

Twitter: @APulkki

Avainsanat: , , , ,

Share This