Pansion sodanaikaisessa varastoluolassa on ainutlaatuinen miinamuseo

Suomen Sotilaalle tarjoutui harvinainen tilaisuus vierailla Merivoimien 100-vuotisjuhlapäivän aikoihin Pansion miinamuseossa. Kokoelmat ovat osa Turun Forum Marinumin hienoa Merivoimien museota, mutta ne on tällä hetkellä sijoitettu Pansion Polusmäessä sijaitsevaan sodan aikana rakennettuun Puolustusvoimien entiseen varastoluolaan.

Vaatimattoman näköinen sisäänkäynti kätkee ainutlaatuisen miinakokoelman.

Kokoelma on perustettu 1920-luvulla havaintoesineiksi miinanraivaajien koulutuksessa. Siihen kerättiin mahdollisimman kattavasti kaikki Itämerellä silloin käytössä olleet miinatyypit. Koulutettujen raivaajien tuli tietenkin osata ne kaikki. Kun uusia miinatyyppejä hankittiin meille tai tavattiin raivaustöiden yhteydessä kartutettiin aina tätä silloin Pansion Laivastoasemalle sijoitettua kokoelmaa. Kylmän sodan jälkeen supistettiin monia Puolustusvoimien toimintoja eikä miinakokoelman säilyttämisellekään enää nähty sotilaallista tarvetta. Kokoelma haluttiin kuitenkin säilyttää jälkipolville, sillä maailmaltakaan ei löydy montaa tällaista määrää eri miinatyyppejä sisältävää kokoelmaa. Kokoelman museoimisessa aloitteentekijä ja puuhamies on ollut komentaja evp Eero Auvinen. Vaikka miinanäyttelyä ei voidakaan pitää jatkuvasti yleisölle avoimena, on siihen tutustuvia ryhmiä ollut lähes viikoittain.

Vaikka suurin huomio kiinnittyi näyttäviin tykistöaluksiin ovat miinat olleet Merivoimiemme pääase sodissa. Se on hankintahinnaltaan halpa ja laskettavissa varsinaisten miinalaivojen lisäksi myös sivilistä käyttöön saaduilla aluksilla. Merivoimien ammattisotilaat tarvittiin panssarilaivoille ja sukellusveneille, jolloin miinasotaa käytiin lähes yksinomaan reserviläismiehistöjen voimin. Omat väylät sulkeneiden puolustusmiinoitteiden lisäksi laskettiin jatkosodassa myös hyökkäyksellisiä miinoitteitaa. Termi tarkoittaa vastustajan omille vesille salaa laskettuja miinoitteita, joilla myös saatiin tuotettua viholliselle tappioita.

Perinteinen kosketusmiina, jota myös sarvimiinaksi kutsutaan.

Merimiinojen käyttö aloitettiin 1800-luvun puolivälissä Krimin sodan aikoihin. Venäjä oli merellä alivoimainen ja kehitti innokkaasti miinoitustekniikkaa. Mukana oli tutulta kuulostava ruotsalaisnimi Nobel, ei kuitenkaan dynamiitin keksijä Alfred vaan hänen isänsä Immanuel Nobel. Ensimmäiset miinat Suomen rannikolle laskettiin Helsingin sekä Turun edustalle. Nämä miinat oli yhdistettu maihin sähkökaapelilla, josta tähystäjä saattoi ne laukaista. Kaikki miinojen kehityksen moninaiset eri vaiheet oli havainnollisesti selostettu näyttelyssä, Kierroksen aikana Forum Marinumin tutkija Mikko Meronen kertoi lisätietoja miinojen käytöstä sekä museoesineistä. Erilaisia miinatyyppejä oli lukemattomia, pääosa venäläisiä sekä saksalaisia, mutta myös kotimaassa opittiin jo ennen sotavuosia valmistamaan miinoja. Näyttelyn uusimmat miinat on valmistettu 1950-luvulla. Tätä uudemmat miinatyypit ovat vielä varastoissa kriisiaikoja varten eikä niitä ole sisällytetty kokoelmiin.

Oma kunniakas lukunsa on miinasodankäynnin toinen puoli eli miinanraivaus. Uusien minatyyppien ohella kehittyivät myös keinot estää tai vaikeuttaa niiden raivausta. Miinan ankkurivaijerin yläosa saatettiin korvata paksulla kettingillä, joka esti raivaajan vaijerileikkurin toiminnan. Tai miinan sijaan olikin asettu räjähdyspanos, joka katkaisi raivauskaluston vaijerit ja pakotti raivaajat kokoamaan hajonneen kaluston uudelleen. Siis ase-vasta-asekilpailua puhtaimmillaan. Kaikista näistä teknikoista, jekuista sekä myös kärsityistä tappioista sai asiantuntevan oppaan johdolla todellisen kokonaisesityksen miinasodankäynnistä. Kierrokseen kuluikin siten aikaa puolitoista tuntia. Ahtaat sekä huonon akustiikan omaavat luolatilat vähän hankaloittivat tutustumista. Seuraavan kerran yleisöllä on mahdollisuus päästä kokoelmaa katsomaan 21.8. Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.

Tällainen miina upotti panssarilaiva Ilmarisen. Miinan sisällä oleva “irto-osa” on heiluriperiaatteella toimiva sytytin. Tässä miinassa ei siis ole perinteisiä “sarvia”.

Miinasodankäynnin merkitystä kuvaa se, että Merivoimien viidestä Mannerheim-rististä kaksi annettiin miinalaivojen Riilahti ja Ruotsinsalmi päälliköille. Sotien jälkeen jouduttiin suorittamaan vielä omien vesiemme miinanraivaus, joka vaati omat uhrinsa. Kohtalokkaita onnettomuuksia tapahtui täysin tarpeettomastikin kun annettuja määräyksiä syystä tai toisesta rikottiin. Vanhemmat lukijamme muistavat radiossa luetut varoitukset ajomiinoista, joita löytyi säännöllisesti 1960-luvun loppuun asti.

Kaikkien sotilasmusoiden tavoin on Miinamuseonkin tulevaisuus hyvin epävarmalla pohjalla. Nykyisten tilojen vuokrasopimus päättyy tämän vuoden lopussa eikä uudesta sijoituspaikasta ole vielä tietoa. Suurena uhkana onkin, että tämä hieno kokoelma joudutaan sijoittamaan Sotamuseon varastoihin yleisön ja tutkijoiden saavuttamattomiin. Sama epävarma tulevaisuus tosin koskee lähes jokaista maamme sotilasmuseota. Suomen Sotilas jatkaa aiheen käsittelyä syksyn kuluessa.


Jutun pääkuva: Forum Marinumin tutkija Mikko Meronen kertoo miinojen salaisuuksista

Avainsanat: , , ,

Share This