Pauli Järvenpää: Suomi ja Ruotsi Natoon!

Pauli Järvenpää on tehnyt pitkän uran Suomen puolustus- ja ulkoasiainhallinnossa. Kabulissa suoritetun suurlähettiläspestin jälkeen voimakkaana pitkän linjan Nato-jäsenyyden kannattajana tunnetuksi tullut valtiotieteen tohtori on työskennellyt tutkimusjohtajana puolustusasioita tutkivassa International Centre for Defence and Security -keskuksessa Tallinnassa. Reservin everstiluutnantti Järvenpää työskenteli vuosina 2001–2010 puolustusministeriössä ylijohtajana ja puolustuspoliittisen osaston päällikkönä, ensimmäisenä ja tähän asti ainoana siviilihenkilönä. Pauli Järvenpää kutsuttiin marraskuussa 2015 Vuoden Suomen sotilaaksi ja toimitus luovutti hänelle kunnianosoituksen myötä jaettavan kiertopalkinnon Tallinnassa itsenäisyyspäivän alla. Suomen Sotilas tiedusteli Järvenpään ajatuksia Ukrainan ja Suomen lähialueiden tilanteesta syyskuussa 2015, ja Järvenpää vastasi.

Euroopan vakaus vaakalaudalla

Ei tällaista ole aikaisemmin tapahtunut meidän elinaikanamme, Järvenpää kommentoi Venäjän irtisanoutumista vakaaksi luullusta Euroopan turvallisuusjärjestelmästä. Hän muistuttaa Venäjän osoittaneen voimaansa toistuvasti ja simuloineen harjoituksissaan ydiniskuja ainakin Varsovaa, Tukholmaa, Bornholmia ja Ison-Britannian kohteita vastaan.

– Olemme toki saaneet olla elinaikanamme todistamassa toistakin suurta murrosta, Berliinin muurin murtumista ja kymmenien miljoonien itäeurooppalaisten, mukaan lukien balttien, vapautumista kommunismista. Mutta se oli riemukas tapahtuma, josta hyvä ystäväni Francis Fukuyama puhui – erheellisesti, nyt sen tiedämme – historian loppuna.

Järvenpää muistuttaa kuitenkin Suomen ottaneen uuden suunnan kylmän sodan jälkeen, vielä presidentti Mauno Koiviston kaudella.

– Meillä on ollut etsikkoaikamme parantaa kansainvälistä asemaamme myös sen jälkeen, summittaisesti sanoen vuosikymmen 1995–2005, mutta sitä emme halunneet tai tohtineet käyttää hyväksi, hän toteaa ja muistuttaa, ettei jäsenyys ole vieläkään mahdoton. Liittymisen vaikeuskerroin on kuitenkin jo toista luokkaa.

–Lopullista tarinaa presidentti Putinin Venäjästä ei toki ole vielä kirjoitettu, mutta venäläisten toimet Ukrainassa, poliittisen ja taloudellisen vallan keskittyminen Kremliin yhä harvempiin käsiin, Venäjän narratiivi väärin kohdeltuna ja aina oikeassa olevana myyttisenä kansana sekä Venäjän kansalaisten hurmosta lähentelevä kannatus nykyisille johtajilleen eivät historiallisessa katsannossa hyvää lupaa, Järvenpää pohtii Suomen Sotilaalle loppusyksystä 2015.

Donbassin ihme?

– Ukraina on monella tapaa edelleenkin niin sekasortoisessa tilanteessa, että minusta on suoranainen ihme, kuinka hyvin sen asevoimat ovat tähän saakka menestyneet. Vastassa heillä on kuitenkin ajanmukaista venäläistä kalustoa ja sen käyttäjinä separatistien rinnalla venäläisiä ammattisotilaita, Järvenpää totesi juuri ennen Venäjän entistä vahvempaa sekaantumista Syyrian sotaan.

Järvenpään mukaan suurimpia haasteita ukrainalaisille ovat henkilöstön osaaminen ja kalusto. Yhdysvallat, Iso-Britannia sekä Saksa ovat jo antamassa koulutusapua. Järvenpää uskoo sitä kuitenkin olevan liian vähän.

– Minusta kykenevien länsimaiden tulisi nyt astua esiin ja tarjota Ukrainalle puolustuksellista aseapua: esimerkiksi panssarintorjuntaa, ilmatorjuntaa, vastatykistötutkia, panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, tiedustelu- ja vastatiedusteluvälineistöä. Kaikesta on rintamilla puutetta.

Järvenpään mukaan jo uhka tällaisesta aseavusta toimisi pelotteena Venäjälle ja jouduttaisi poliittista ratkaisua. Näkemys ei ole vailla historiallisia perusteita – vaikka analyytikko ei sitä suoraan mainitsekaan, länsimaiden antaman avun mahdollisuutta on pidetty keskeisenä tekijänä talvisodan rauhan aikaansaamisessa. Sekin osaltaan muistuttaa, että kriisit eivät ratkea yksin rintamatilanteen perusteella. Myös sankaritarinat ”aina yksin pärjänneistä maista” joutuvat tässä mielessä erilaiseen valoon kuin ne usein on kansallisessa historiankirjoituksessa esitetty.

Uskottavampaa puolustusta rakentamassa

– Baltian maat ja Puola ovat heränneet kohentamaan maanpuolustustaan. Venäjän toiminta ja aggressiivinen retoriikka ovat toimineet herätteinä. Naton puitteissa sotilaita koulutetaan, varustetaan ja harjoitutetaan, Järvenpää kertaa etelänaapuriemme suhtautumista kiristyneeseen tilanteeseen. Hän muistuttaa muiden Baltian maiden ja Puolan päättäneen seurata Viron esimerkkiä ja pyrkivän käyttämään vuodessa kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen.

– Tärkein maa tässä suhteessa on Puola. Sen kansantalous kasvaa nopeasti ja sen lähes 40-miljoonainen väestöpohja antaa mahdollisuuden uskottavan puolustuksen rakentamiseen.
Järvenpää suosittelee katsomaan Baltiaan, mikäli ei usko Naton merkitykseen kovan paikan tullessa.

– Ukrainan tilanteen kiristyessä Baltian ilmatunnistusvoimaa lisättiin ja amerikkalaisia joukkoja tuli raskaine kalustoineen niin Baltiaan kuin Puolaankin. Sitten Nato teki päätöksen raskaan kaluston ja logistiikkamateriaalin ennakkovarastoinnista näissä neljässä maassa. Naton uutta keihäänkärkijoukkoa, VJTF:ää, räätälöidään parasta aikaa erityisesti Itämeren alueen puolustustehtäviin. Kaikkiin näihin maihin perustetaan pieniä suunnitteluyksiköitä, jotka suunnittelevat ja koordinoivat kunkin maan puolustusta osana Naton laajempaa puolustussuunnittelua, hän luetteloi nostaen esiin lisäksi taannoin Suomessa pienimuotoisen ulkopoliittisen kalabaliikin herättäneen Ämarin lentokentän vaikutuksen Pohjois-Itämeren alueen tärkeänä harjoitus- ja tukeutumiselementtinä.

Potilas voi hyvin

– Tässä vain muutamia esimerkkejä Naton heräämisestä Itämeren alueella. Paitsi poliittista symboliarvoa tällä kaikella toiminnalla on vahvaa konkreettista merkitystä Itämeren alueen Nato-jäsenmaiden puolustuksessa. Mark Twainia mukaillen, uutiset Naton kuolemasta ovat kovin ennenaikaisia.

– Suomen pitäisi hakeutua Natoon yhdessä Ruotsin kanssa. Pahinta mitä minusta Suomelle voisi tapahtua on se, että jäisimme yksin Naton ulkopuolelle Ruotsin päättäessä hakea jäsenyyttä. Silloin olisimme suojattomina vaarallisella ei-kenenkään maalla, jossa olisimme avoinna erilaisille painostuskeinoille, propagandasta ja taloudesta sotilaallisiin keinoihin saakka. Nyt voisivat johtajat astua kaksi askelta eteenpäin ja ilmoittautua.

 


 

Valtiotieteen tohtori Pauli Järvenpää toimii tätä nykyä vanhempana tutkijana Tallinnassa sijaitsevassa maanpuolustukseen ja kansainväliseen turvallisuuteen keskittyvässä ajatushautomossa International Centre for Defence and Security (ICDS). Ennen eläköitymistään vapunpäivänä 2013 Järvenpää palveli Suomen suurlähettiläänä Afganistanissa vuosina 2010–2013. Sitä ennen hän toimi vuodet 2002–2010 puolustusministeriön ylijohtajana ja ministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikkönä, tässä virassa ensimmäisenä ja tähän saakka myös ainoana siviilinä. Järvenpää on myös palvellut puolustusasiainneuvoksena Suomen Nato-edustustossa (1999–2002) ja Suomen Washingtonin-suurlähetystössä (1991–1994).

Sotilasarvoltaan Järvenpää on reservin everstiluutnantti. Hän on suorittanut Reserviupseerikoulun kurssin numero 129 (1968–1969), 79. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin (1981) sekä Puolustusvoimien ylimmän johdon kurssin nro 12 (1997). Järvenpää on palkittu Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan komentajan arvolla sekä virolaisella Maarjamaan Ritarikunnan 3. luokan ristillä.

Akateemiset arvonsa tohtori Järvenpää on suorittanut Harvardin ja Cornellin yliopistoissa Yhdysvalloissa (1969–1978).

Avainsanat: , , , , ,

Share This