Portti auki

Venäjän kerrotaan ujuttavan länteen myyriään odottamaan hetkeä. Maan väitetään myös käyttävän hallitsematonta maahanmuuttoa, jota EU ei näköjään kykene ulkorajoillaan hallitsemaan, oman politiikkansa välineenä. Venäjä hajottaa ja hallitsee. Se pahentaa eri tavoin länteen suuntautuvaa maahanmuuttajavirtaa ja tukee epävirallisesti eräitä EU-vastaisia ja maahanmuuttokriittisiä puolueita Euroopassa. Suomessa Venäjällä ei vielä tällaista uutta sylikoirapuoluetta ole, mutta aika näyttää saammeko mekin sellaisen.

Mutta miksi me EU-maat emme tee asialle mitään? Eikös meidän pitäisi kuitenkin katsoa ensin peiliin eikä syytellä vain muita maita. Venäjäkin ajaa häikäilemättä omaa intressiään mutta pitääkö meidän avata sille ovea?

Syy on siinä, että EU-maiden sisä- ja ulkopolitiikat kietoutuvat toisiinsa. Kukaan ei uskalla toimia ja yhteistyötä ei synny kun kaikki vetävät yhä jyrkemmin kotiinpäin. EU:n skitsofreeninen harhailu liittovaltiosuuntauksen ja vapaakauppa-alueen välillä ei helpota asiaa. Venäjä olisi outo suurvalta jos se ei käyttäisi tilaisuuttaan hyväkseen – siis olettaen että Kremlissä nähdään EU:n heikkeneminen tai jopa sen hajoaminen Venäjän etuna. Todellisuudessa Kreml saattaa kyllä arvata tässäkin väärin. EU:sta voisi olla Venäjälle hyötyä, mutta Putin on valinnut toisen tien.

Kekkosen aikaan “suomettumista” itsesensuureineen perusteltiin sanonnalla, jonka mukaan sìsä- ja ulkopolitiikan välillä on “kuin veteen piirretty viiva”. Tämä raja on jälleen hämmentynyt.

Ongelma alkoi vuosi sitten kahtaalla. Viimestään huhtikuusta 2015  alkaen turvapaikanhakijoiden määrä kääntyi kasvuun Suonessa kuten muissakin Euroopan maissa. Asia painettiin villaisella niin meillä kuin muuallakin vaikka maahanmuuttoviranomaiset eri maissa siitä varoittivat. Samanaikaisesti Suomeen muodostettiin  hallitusta, johon haluttiin mukaan perussuomalaiset, mutta heille  tärkeä ulkomaalaispolitiikka jätettiin kokoomuslaisen ministerin  vastuulle. Timo Soinin henkilökohtainen unelma ulkoministerin salkusta jyräsi hänen puolueensa keskeisen mielenkiinnon kohteen juuri silloin kun olisi tarvittu rohkeita uusia ajatuksia maahanmuuton hallintaan. Soini viritti puolueeseensa intressiristiriidasta hyvin lyhyen sytytyksen aikapommin, joka laukesi jo seuraavana syksynä. Kuinka toisin olisikaan käynyt, jos Jussi Halla-aho olisi perinyt Astrid Thorsin paikan?

Ulkomaalaisasioiden palauttaminen Petteri Orpon (kok.) sisäministeriölle ja Venäjän rajan vuotaminen ensin Norjaan ja talven tullen Suomenkin pohjoisimmilla raja-asemilla altisti hallituksen Venäjän kiristykselle. Soini uhrasi ulkopolitiikan koska tarvitsi rajarauhaa puolueensa sisäisen opposition vaimentamiseen. Orpo teki kaikkensa rauhoitellakseen kansaa, julkistaakseen valmistelemattomia ja toteuttamiskelvottomia muutosesityksiä ulkomaalaispolitiikkaan sekä  saadakseen Venäjän tilkitsemään maidemme välisen rajan. Sopimuksen hintana iskettiin särö EU:n sisään ja todistettiin sekä Venäjälle että kaikille muillekin, millainen ase turvapaikanhakijoiden virran ohjailu voi olla. Koska Suomella ei ollut varaa uuteen hallituskriisiin, ongelmat lykättiin tuleviin vuosiin ja kasvamaan huikeaa poliittista korkoa. Korkoa jonka saattaa korjata seuraavissa vaaleissa uusi perussuomalaisia haastamaan lähtevä FSB-rahoitteinen pikkupuolue keskieurooppalaisten jobbikkien malliin. Menestyykö puolue on Venäjälle yksi lysti, mutta Suomen poliittisen järjestelmän hämmentäminen voisi olla sille houkuttelevaa, jos sitä kautta voidaan lyödä kiilaa Suomen ja EU:n välille ja päästä mahdollisimman usein suoriin neuvotteluihin ohi Brysselin.

Suomi ei ehkä vielä ole sortunut täysin holtittomaan lainanottoon, mutta sisä- ja ulkopoliittista pääomaa on tuhlattu. Kun kansalle paljastuu, ettei laittomien maahanmuuttajien tulo olekaan loppunut eikä entisistäkään päästä eroon, että terrorismin ja muun rikollisuuden uhka ei olekaan pelkkää rasistista hysteriaa, eivätkä ulkomaalaispolitiikan muutokset ole kuin tehotonta bluffia, kun Euroopan haihattelijat tekevät tyhjiksi Turkin kanssa solmitun sopimuksen ja kun Venäjä jatkaa kiilojen iskemistä EU:n säröihin, Juha Sipilän epäonninen hallitus jättää perinnöksi entistä pahemmin kriisiytyneen yhteiskunnan, joka on haaskannut sisäisen turvallisuutensa resurssit ja menettänyt ulkoisen turvallìsuutensa  uskottavuuden. Illuusioille lankeaa kallis hinta.

Ei. Ei se ole Sipilän hallituksen vika. Ongelmat ovat Suomessa paljon vanhempia ja paljon syvemmällä. Mutta Sipilän hallitus kantaa seuraavissa vaaleissa vastuun.

Jännityksellä, tai oikeastaan kauhulla odotan, minkälainen hallitus Suomessa on kun Suomen Sotilas täyttää 2019 sata vuotta.

Avainsanat: , , , , ,

Share This