Puna-armeijan 44. Divisioonan tuhosta 80 vuotta

Tänään tulee kuluneeksi 80 vuotta Raatteen tielle tuhotun 44. Divisioonan kohtalon täyttymisestä. Joulukuun lopulla samaan Puna-armeijan 47. Armeijakuntaan kuulunut 163. Divisioona oli lyöty ja sen joukot peräytyivät Suomussalmelta ja Hulkonniemestä pohjoiseen kohti Juntusrantaa pitkin Kiantajärven jäätä 27.-28. joulukuuta. Samanaikaisesti suomalaisten johdolle alkoi selvitä, että Raatteen tietä on idästä lähestymässä toinen jalkaväkidivisioona. Tämän 44. Divisioonan tuhoamisen Pohjois-Suomen ryhmä käski 30. joulukuuta eversti Hjalmar Siilasvuon johtamalle 9. Divisioonalle. 163. Divisioonan lyöneistä joukoista ryhdyttiin nyt siirtämään merkittävä osa Suomussalmen itäpuolelle, vai kolmisen pataljoonaa jäi Juntusrannan suuntaan työntämään perääntyvää neuvostodivisioonaa ja selvittelemään pienempiä motteja.

Puna-armeijan 47. Armeijakunnan tehtävä oli ollut hyökätä ensin 163. Divisioonalla Suomussalmelle ja jatkaa siitä länteen Puolangalle, minkä jälkeen osittain moottoroitu 44. Divisioona olisi jatkanut Pohjanlahden rannikolle eli katkaissut Suomen. 163. Divisioonan peräytyminen uhkaavasta motista pohjoiseen teki tietysti tehtävän suorittamisen mahdottomaksi.

Jutun pääkuva: Raatteen tien ruuhkaa, kaatuneita ja “puskuri puskuriin” ajettuja Komsomolets-panssaritraktoreita perässään 45 mm panssarintorjuntatykkejä. Kuvaselosteen mukaan kuva olisi otettu 1. tammikuuta 1940, mutta tämä tuntuu epätodennäköiseltä koska ensimmäisen kerran suomalaiset pääsivät Raatteen tielle vasta tammikuun 2. päivä ja kuvaajalle turvallista ja helppoa tällaisen kalustomäärän kuvaaminen olisi ollut vasta muutama päivä myöhemmin. Kirjallisuudessa on mm. mainittu kuvan olevan Haukilan luota JR 27:n valtaamalta alueelta ja viikkoa myöhemmin kuvattu. Kaluston perusteella olisi mukava olettaa että tielle on jäänyt divisioonan 58. Panssarintorjuntapatteristo tai sen osa, mutta tämä on arvaus. Tykit ovat etuvaunuineen edelleen vedossa, mikä voi tarkoittaa ulosmurtautumisyritystä, joka ei ole onnistunut ja miehet ovat jatkaneet jalan metsien kautta itään. Vaan tämäkin on spekulaatiota, tieto puuttuu. SA-Kuva.

Suomalaiset olivat asettuneet jo joulukuun puolella Kuomasjärven ja Kuivasjärven väliselle kannakselle tulpan noin kolmella jalkaväkikomppanialla Raatteen tielle vajaan 10 km päähän Suomussalmelta itään. 44. Divisioonan kärki oli tullut sen luokse jo joulukuun puolessa välissä ja divisioona oli tehnyt heikkoja yrityksiä tulpan murtamiseen. Epäonnistumisten jälkeen se alkoi kaivautua tien varteen käytännössä lähes marssiryhmityksessään. Divisioonaa oli sissiosastoilla häiritty jo sen keskitysmarssin aikana ja sen huollon häiritseminen jatkui koko taistelun ajan joukkueen tai kahden osastoilla. Näiden liikkuvuus loi ilmeisesti kuvan paljon suuremmista suomalaisjoukoista divisioonan selustassa.

Divisioona oli meikäläisittäin erittäin vahva, siihen kuului kolme jalkaväkirykmenttiä, kaksi kenttätykistörykmenttiä, panssarivaunupataljoona ja normaalit divisioonajoukot sekä vahvennuksia. Aikalaisarvioissa sen vahvuudeksi on mainittu 17.500 miestä, tuolloin venäläisen jalkaväkidivisioonan määrävahvuus oli noin 12.000 miestä.  Divisioona näyttää olleen ampumatarvikkeiden, muonan, polttoaineen ja rehun osalta jo Suomen puolelle tullessaan huonosti huollettu, kaikki oli tuotava Muurmannin radalta Vienan Kemistä eli noin 400 km päästä. Divisioona oli perustettu Ukrainassa ja sen kyvyt pärjätä talvisessa suomalaismaastossa olivat ilmeisen heikot. Mieskohtainen talvivarustus ei välttämättä ollut sen huonompaa kuin suomalaistenkaan, mutta joukkojen majoitusvälineet puuttuivat ja divisioona asusti lopulta maahan kaivetuissa korsuissa, joissa oli kehno lämmitys tai ei lämmitystä ollenkaan. Sen aseistus oli vähintään samaa laatua kuin suomalaisilla ja lukumääräisesti erittäin vahva.

Divisioonan lyömiseen tähtäävät hyökkäykset aloitettiin suomalaisjoukkojen toimesta jo 2. tammikuuta ja Siilasvuo antoi lopullisen käskynsä divisioonan tuhoamisesta tammikuun 4. päivänä. Seuraavana päivänä alkoivat lähinnä etelästä käsin suomalaisten hyökkäykset, jotka ovat sen verran monimutkaisia että niitä ei ole tässä mahdollista esittää. Olennaisia hyökkäyksiä olivat mm. II/JR 64 aamupäivällä 5.1. tekemä ja  Erillinen Pataljoona 15:n kahden komppanian 6.1. hyökkäykset, jotka katkaisivat Raatteen tien venäläisdivisioonan pääosien selän takana. Samoina päivinä myös muut suomalaisjoukot taistelivat kiivaasti venäläisdivisioonan tukikohtien kanssa tien tuntumassa.

Divisioonan komentaja kombrig Aleksei Vinogradov antoi joukoilleen käskyn murtautua itään 6.1. kalusto mukanaan. Jälkimmäinen jäi haaveeksi kuten taistelujen jälkeen otetuista valokuvista on nähtävissä, mutta jalan liikkuvia, osin jo ilman johtajaa tai organisaatiota itään pyrkiviä jalkamiehiä eivät suomalaiset kaikkia pystyneet pysäyttämään.

Raatteen tiellä ukrainalaisdivisioonan tuhoamiseksi käydyt taistelut loppuivat 7. tammikuuta mennessä, mutta idempänä ne jatkuivat ja metsissä harhaili päivien ajan yksittäisiä puna-armeijalaisia sekä pieniä joukkioita. Venäläiset työnnettiin melko helposti rajan yli, olipa suomalaisilla suunnitelmia hyökätä rajan ylikin, mutta lopulta tyydyttiin partiointiin. Vastassa oli edelleen 44. Divisioonan osia, jotka kuitenkin pysyivät passiivisesti puolustuksessa.

Divisioonan tappioista on vaihtelevaa tietoa, suomalaiset arvioivat 7000-9000 miehen kaatuneen, venäläiset lähteet kertovat divisioonan noin 14.000 miehestä menetetyn noin 4600. Vaikka tässäkin jutussa puhutaan divisioonan tuhoutumisesta osia siitä jäi jäljelle ja kaikki osat eivät edes olleet motissa. Suomalaisten saama sotasaalis oli mittava, mm. 71 kenttä- ja ilmatorjuntatykkiä, 43 panssarivaunua, 10 panssariautoa, 260 kuorma-autoa, 20 traktoria jne. sekä suuri määrä pika- ja konekivääreitä ja käsiaseita.

Divisioona muodostettiin lopulta uudelleen kärsiäkseen kesällä 1941 saksalaisten käsissä toistuvasti saman kohtalon kuin lumisissa suomalaismetsissä. Divisioonasta on venäläinen nettisivusto www.istor-44gsd.ru. Sivustolla on tietoja mm. divisioonan kalustosta, upseerien sijoituksista joulukuussa 1939, tapahtumahistoria talvisodan osalta päivittäin, tietoja henkilö- ja kalustotappioista jne.

Ukrainalaisivisioonan lyöminen tammikuun alussa teki lopun Puna-armeijan yrityksistä Suomussalmen suunnalla ja suomalaisjoukkoja voitiin nyt suunnata osittain muualle. Tämä kahden divisioonan lyöminen alivoimaisilla suomalaisjoukoilla suureksi osaksi ilman tykistön apua on talvisodan loistavimpia saavutuksia.

Divisioonankomentaja kombrig Aleksei Vinogradov, divisioonan esikuntapäällikkö O. I. Volkov ja komissaari I. T. Pahomenko pääsivät omalle puolelle metsien kautta läpi murtautuneiden joukkojen mukana, mutta heitä odotti tulosvastuu, STAVKA tuomitsi heidät teloitettavaksi, mikä tapahtui 11. tammikuuta Vasovaarassa.

44. Divisioona tuhottiin vajaan viikon taistelussa hyvin pienelle alueelle Suomussalmesta kymmenisen kilometriä itään Raatteen tielle. Kartta kirjasta Talvisodan historia, osa 3.

Raatteen tielle ja sen läheisyyteen jäi ukrainalaisdivisioonan kalustosta valtaosa. Huomionarvoista oli, että tuossa vaiheessa suomalaisten huolto kulki rekipeleillä, mutta ukrainalaisilla oli kärryt. SA-Kuva.

T-26 on jäänyt suomalaisille Raatteen tiellä. Talvisodan sotasaalis mahdollisti suomalaisten panssarivaunujoukkojen tuntuvan laajentamisen. 44. Divisioonakin jätti niille mukavasti panssarivaunupataljoonan kaluston, josta merkittävä osa kunnostettiin. SA-kuva.

Ukrainalaisdivisioonan tuhoamisessa mukana oli mukana jääkärieverstiluutnantti Karl Mandelinin JR 65. Kuvassa Mandelin komentoteltassaan Raatteen tien taistelujen päätyttyä 8. tammikuuta. Herran petikaveri on vähän yllättävä, venäläinen panssarivaunupikakivääri DT. Teltta näyttää olevan ns. pahviteltta. SA-Kuva.

Kombrig eli prikaatinkomentaja Aleksei Vinogradov joutui ukrainalaisdivisioonansa kanssa maastoon ja olosuhteisiin, jotka olivat molemmille liikaa. Niin Vinogradov kuin tuhannet hänen miehensäkin jäivät Raatteen tien tuntumaan merkitsemättömiin hautoihinsa

Avainsanat: ,

Share This