Puolustuksen lisärahat saavat kannatusta

Yli puolet suomalaisista haluaa korottaa puolustusmäärärahoja, selviää Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS:n) itsenäisyyspäivän alla julkaisemasta tutkimuksesta.

Tavallisesti muutokset tämän vuosittain tehtävän kyselyn tuloksissa ovat melko pieniä. Nyt puolustusmäärärahojen korottamista haluavien määrä on kuitenkin kasvanut yli kaksikymmentä prosenttiyksikköä viime vuodesta – 32:sta 56:een prosenttiin.

Myös Reserviläisliiton teettämässä tuoreessa kyselyssä yli puolet kertoi haluavansa lisätä puolustusmäärärahoja.

Tulokset puhuvat puolestaan. Ilmapiiri on muuttunut. Ukrainan kriisin ja Venäjän toimien myötä ihmiset ovat heränneet pohtimaan puolustuksemme tilaa.

Puolustusbudjettiin on tällä vaalikaudella tehty vastuuttoman suuria leikkauksia. Kymmenys on leikattu pois entuudestaankin niukasta budjetista. Lisäksi puolustuskykyämme on rapautettu liittymällä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen.

Onneksi puolustusmäärärahojen korottamisesta saatiin syksyllä aikaan laaja parlamentaarinen konsensus kansanedustaja Ilkka Kanervan johtamassa työryhmässä. Ryhmän kanta on, että puolustusmateriaalin hankintaan on suunnattava maltillista lisärahoitusta vuodesta 2016 alkaen. Kansa vaikuttaa olevan ryhmän kannan takana.

On toivottavaa, että ensi vaalikaudella Puolustusvoimat todella saa lisärahoituksensa. Ilman lisämäärärahoja tilanne käy kestämättömäksi viimeistään vuosikymmenen lopulla. Seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestetään puolustuksemme tulevaisuudesta.

MTS:n kyselyn tuloksissa näkyy myös ihmisten turvattomuuden tunteen lisääntyminen. Kolme neljästä katsoo, että Venäjän kehitys aiheuttaa huolta tulevaisuudessa. Lähes puolet kokee sotilaallisen tilanteen Suomen lähialueilla nykyistä uhkaavampana tulevien kymmenen vuoden aikana.

Ei ole yllätys, että Nato-jäsenyyden kannatus on kyselyssä kasvanut viime vuodesta. Kuitenkin edelleen 60 prosenttia kansasta vastustaa jäsenyyttä.

On syytä korostaa, että tällä hetkellä Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa. Muutoksiin on kuitenkin varauduttava. Omasta, uskottavasta puolustuksestamme on pidettävä huolta.

Jussi Niinistö

Avainsanat: , ,

Share This