Puolustusministeri: Suomi oli oikeassa säilyttäessään yleisen asevelvollisuuden

Puolustusministeri Jussi Niinistö puhui lauantaina 6.2. Maanpuolustuskiltojen liiton turvallisuuspoliittisessa seminaarissa. Niinistö kiitti suomalaista maanpuolustusväkeä:

Puolustusratkaisumme ytimen muodostavat yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustamiseen tähtäävä alueellinen puolustusjärjestelmä. Ne ovat fundamentteja, joita muutama vuosi sitten vielä pidettiin vanhentuneina. Me olimme kuitenkin oikeassa. Te, suomalaiset aktiivireserviläiset, olitte oikeassa. Jo vanhentuneiksi mainitut periaatteet ovat parin viime vuoden aikana osoittautuneet yllättävän kysytyiksi myös aiempien kriitikoiden keskuudessa, niin meillä kuin muualla. Moni suomalainen kenraalikin on joutunut tarkistamaan kantansa kaikessa hiljaisuudessa.

Julkaisemme ministerin puheen kokonaisuudessaan ohessa. Väliotsikointi on toimituksemme.

Lue myös puolustusministeri Jussi Niinistön haastattelu seuraavasta Suomen Sotilas -lehden numerosta 1/2016, joka ilmestyy tilaajille ja lehtipisteisiin helmikuussa, viikolla seitsemän.


 

Puolustusministeri Jussi Niinistön puhe Maanpuolustuskiltojen liiton Turvallisuuspoliittisessa seminaarissa 6.2.2016

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps)

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps)

Itämeren alueen puolustusratkaisut:

SUOMI OLI OIKEASSA

Katsaus nykytilanteeseen, mitä muutoksia on tapahtunut ja mihin ollaan menossa

Euroopan turvallisuustilanne on kehittynyt huolestuttavaan suuntaan jo kolmatta vuotta. Krimin valtaus ja Venäjän sotilaalliset toimet Ukrainassa ovat kiristäneet idän ja lännen välejä, johtaneet taloudellisiin pakotteisiin sekä yleiseen sotilaallisen aktiivisuuden lisääntymiseen.

Väkivaltaisuudet itäisessä Ukrainassa jatkuvat edelleen, vaikka tulitauosta sovittiin miltei vuosi sitten. Kuolonuhrien lukumäärä Ukrainassa ylittää jo 9 000 henkilöä − valtaosa heistä on sisällissodan jalkoihin jääneitä itäukrainalaisia siviilejä. Mediassa Ukrainan sota on kuitenkin jäänyt jo taka-alalle. Tilalle on tullut uusia, akuutimpia kriisejä. Uutismaailmaan ei montaa kriisiä kerralla mahdu.

Voimapolitiikan paluu

Ääri-islamilainen ISIS on vallannut jalansijaa Lähi-idässä ja Libyassa ja ulottanut terrorinsa myös Euroopan maaperälle. ISIS-järjestön harjoittaman barbarian ja Syyriassa jo viidettä vuotta jatkuneen sisällissodan vaikutukset tuntuvat laajasti koko Euroopassa − niin EU:n ulkorajoilla kuin kaikissa EU:n jäsenmaissakin.

Viimeisen puolen vuoden aikana Syyriasta on muodostunut uusi areena myös Venäjän ja länsimaiden väliseen kamppailuun − Venäjä aloitti Syyrian hallituksen sotilaallisen tukemisen ja hallituksen vastustajien pommitukset kuusi kuukautta sitten.

Voidaankin todeta, että voimapolitiikka on tehnyt paluun Eurooppaan. Kylmän sodan jälkeen omaksutut, niin sanotun yhteistyövaraisen turvallisuuden perusteet ovat joutuneet kyseenalaistetuiksi. Yhteisen uhkien hallinnan sijaan turvallisuustilannetta tarkastellaan nyt suurvaltapolitiikan, sotilaallisten uhkien ja poliittisen vastakkainasettelun lähtökohdista. Kansainvälisen turvallisuustilanteen muutos näkyy selvästi myös Itämeren piirissä. Sotilaallinen aktiviteetti niin maalla, merellä kuin ilmassa on lisääntynyt huomattavasti lähialueellamme.

Venäjän varustautuu

Kylmän sodan jälkeen lähes romahduksen partaalla käynyt Venäjä on jo yli vuosikymmenen ajan pyrkinyt vahvistamaan asemaansa varsin perinteisin menetelmin − panostamalla sotilaallisen voiman käytettävyyteen niin omalla alueellaan kuin sen ulkopuolellakin.

Asevoimille on hankittu runsaasti uutta kalustoa ja hankitaan edelleen, vaikka Venäjän talouden realiteetit − etenkin öljyn hinta − puhuvat sitä vastaan.

Ydinaseita on modernisoitu ja asevoimille on hankittu uutta tavanomaiseen sodankäyntiin soveltuvaa kalustoa. Elektronisen sodankäynnin yksiköt, tavanomaisin taistelukärjin varustetut ballistiset ohjukset, risteilyohjukset, panssaroidut ajoneuvot ja taistelupanssarivaunut ovat esimerkkejä siitä laajasta kirjosta uusia kykyjä, joiden kehittämiseen ja käyttöön saamiseen Venäjällä on satsattu jo vuosien ajan.

Viime vuosina myös nopeasti toimeenpannut valmiusharjoitukset ja eri puolilta Venäjää toteutetut joukkojen siirrot harjoitusalueille ovat lisääntyneet merkittävästi.

Venäjä on kiistatta alueellinen suurvalta, mutta Yhdysvaltojen kaltaiseksi globaaliksi sotilasmahdiksi sillä on vielä matkaa.

Höpinää kummajaisesta

Länsi-Euroopassa − ja ylipäätään koko läntisessä maailmassa − turvallisuusajattelu eteni pitkään täysin päinvastaista latua aina Ukrainan kriisin puhkeamiseen ja sitä seuranneeseen vastakkainasettelun paluuseen saakka. Keskeisiä linjanvetoja olivat demokratiakehityksen tukeminen ja panostaminen yhteistyövaraiseen turvallisuuteen. Sekä Euroopan unionin että NATO:n laajeneminen 1990-luvulta lähtien olivat osa tätä kehitystä.

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana monet eurooppalaiset valtiot siirtyivät ammattiarmeijoihin ja supistivat asevoimiensa vahvuutta merkittävästi. Asevoimia kehitettiin pääosin oman alueen ulkopuolella toteutettaviin kriisinhallintaoperaatioihin − Eurooppaan kohdistuvia sotilaallisia uhkia tai riskejä ei lännessä juurikaan nähty.

Muutamia vuosia sitten yleiseurooppalainen paine puolustuspoliittisen linjan muuttamiseksi tuntui vahvana myös Suomessa. Kun viime vaalikaudella toimin puolustusvaliokunnan puheenjohtajana, moni suomalainen kenraali tuli yksityisissä yhteyksissä höpisemään pienen tehokkaan ammattiarmeijan tarpeellisuudesta ja varusmiesten tarpeettomuudesta. Me olimme muka kummajainen.

Tehtävä kirkkaana

Höpinöistä huolimatta Suomessa puolustusvoimien päätehtävänä − ja suomalaisen puolustusjärjestelmän kehittämisen lähtökohtana − on koko kylmän sodan jälkeisen ajan säilynyt oman maan sotilaallinen puolustaminen. Ylläpitämällä toimintaympäristöön nähden riittävää sotilaallista puolustuskykyä olemme pyrkineet ennaltaehkäisemään Suomeen suuntautuvien sotilaallisten uhkien muodostumisen. Keskeisenä mitoitusperusteena on ollut puolustusvoimien kyky tarvittaessa torjua Suomeen suuntautuva hyökkäys.

Puolustusratkaisumme ytimen muodostavat yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustamiseen tähtäävä alueellinen puolustusjärjestelmä. Ne ovat fundamentteja, joita muutama vuosi sitten vielä pidettiin vanhentuneina. Me olimme kuitenkin oikeassa. Te, suomalaiset aktiivireserviläiset, olitte oikeassa. Jo vanhentuneiksi mainitut periaatteet ovat parin viime vuoden aikana osoittautuneet yllättävän kysytyiksi myös aiempien kriitikoiden keskuudessa, niin meillä kuin muualla. Moni suomalainen kenraalikin on joutunut tarkistamaan kantansa kaikessa hiljaisuudessa.

Nato palaa juurilleen

Ennen Ukrainan kriisin puhkeamista useat NATO:n jäsenmaat − mm. Baltian maat − pyrkivät muistuttamaan NATO:a siitä, ettei liittokunnan perustehtävää, oman alueen puolustusta saa unohtaa. Nyt nuo pyynnöt on otettu koko lailla todesta. Oman alueen puolustaminen on palaamassa niin NATO:n kuin monen sen jäsenvaltionkin puolustuspoliittiseksi lähtökohdaksi.

On mielenkiintoista havaita, että kansainvälinen kiinnostus yleisen asevelvollisuuden ja laajan reservin hyötyihin on viime vuosina lisääntynyt. Samalla arvostus Suomen sotilaallisen puolustuksen kykyihin on kasvanut – sitä mukaa, kun sotilaallinen tilanne Euroopassa on kiristynyt.

Oman alueen puolustamisen tärkeys ja sen painottaminen käyvät hyvin ilmi myös Yhdysvaltojen Euroopan voimaryhmän komentajan − ja NATO:n Euroopan joukkojen komentajan − kenraali Philip Breedloven hyväksymästä strategia-asiakirjasta, joka allekirjoitettiin neljä kuukautta sitten. Asiakirjassa kenraali Breedlove painottaa NATO:n jäsenmaita sitovan viidennen, yhteisen puolustuksen artiklan lisäksi kolmatta artiklaa, joka velvoittaa jokaista NATO:n jäsenmaata ylläpitämään ja kehittämään omaa kansallista puolustuskykyään.

Oma puolustus alkaa omalta tontilta

Kun tarkastelemme eurooppalaisten valtioiden puolustuskyvyn kehittymistä viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, on helppo yhtyä siihen uudelleenmäärittelyn tarpeeseen, joka monessa NATO-maassa on havaittu. Uskottava puolustus alkaa omalta tontilta.

Monet Itämeren maat ovatkin ryhtyneet korjausliikkeisiin oman puolustuksensa kuntoon saattamiseksi. NATO on vahventanut itäisten jäsenmaittensa puolustusta siirtämällä alueelle uusia, rotaatioperiaatteella ryhmitettyjä joukkoja ja lisäämällä harjoitustoimintaa. Joukkojen osalta kyse ei ole suurista määristä, mutta jokainen lisäys sisältää signaaliarvoa; joukkojen siirroilla NATO ja sen nyrkki Yhdysvallat haluavat osoittaa sitoutumistaan Baltian puolustamiseen.

Useat Itämeren maat panostavat tällä hetkellä puolustukseensa myös taloudellisesti. Vuonna 2015 NATO:n jäsenmaista vain viisi saavutti NATO:n asettaman suosituksen käyttää 2 % bruttokansantuotteesta puolustukseen. Kaksi näistä oli Itämeren maita − nimittäin Viro ja Puola.

Vastaavasti Puola ja Liettua olivat niiden maiden joukossa, jotka NATO:n suositusten mukaisesti käyttivät vähintään 20 % puolustusbudjetistaan materiaalihankintoihin.

Myös NATO-maa Tanska ja sotilasliittoon kuulumaton Ruotsi ovat päättäneet kasvattaa puolustusbudjettejaan. Esimerkiksi Ruotsi lisää seuraavan viiden vuoden aikana puolustusmenojaan kymmenellä miljardilla kruunulla eli yli miljardilla eurolla.

Entä Ruotsi?

Ruotsissa turvallisuusympäristön muutokseen onkin reagoitu voimakkaasti. Katseet on monen vuoden tauon jälkeen käännetty takaisin oman maan puolustukseen. Puolustusvoimille hankitaan uutta materiaalia ja muun muassa Gotlannin puolustusta vahvennetaan. Ruotsissa on käyty keskustelua myös siitä, pitäisikö asevelvollisuus ottaa uudelleen käyttöön. Itämeren maista Liettua on muuttuneen turvallisuustilanteen takia jo päättänyt asevelvollisuuden palauttamisesta viiden vuoden määräajaksi.

Jos myös Ruotsissa asevelvollisuuden palauttamiseen päädytään, on todennäköistä, että käyttöön tulee malli, joka on lähempänä Norjan kuin Suomen mallia − se olisi sukupuolineutraali ja valikoiva. Olipa Ruotsin ratkaisu tässä asiassa mikä tahansa, on selvää, että kerran alas ajetun puolustuskyvyn palauttaminen on pitkä ja kivinen tie.

Puolustuskyky pelastettava

Tänä päivänä Suomen linja − yleisestä asevelvollisuudesta ja koko maan puolustamisesta kiinni pitäminen − näyttäytyy siis viisaana politiikkana. Olemme näyttäneet mallia Itämeren maille. Muuttunut turvallisuustilanne ei meiltä ole vaatinut sellaisia linjanmuutoksia, joita monissa muissa maissa on jouduttu tekemään. Puolustusratkaisumme on osoittautunut aikaa kestäväksi.

Liialliseen hyvänolon tunteeseen ei silti ole varaa. Myös meidän on kyettävä vastaamaan turvallisuusympäristön muutoksen asettamaan haasteeseen. Valitettava tosiasia nimittäin on, että puolustusbudjettimme on ollut alimitoitettu jo noin vuosikymmenen ajan. Tilannetta pahensi edellisen hallituksen puolustusmäärärahoihin tekemä noin 10 %:n leikkaus kesken puolustusvoimauudistuksen suunnittelun ja toteutuksen.

Tehtyjen lisäsäästöjen takia uudistusta jouduttiin rahoittamaan materiaalihankkeista tinkimällä ja toimintaa supistamalla. Tuon virheellisen politiikan seurauksena meillä on nyt käsissämme materiaalipuutteita laajalla rintamalla ja useiden vuosien koulutusvelka. Kymmeniä tuhansia reserviläisiä jäi kouluttamatta samaan aikaan kun maavoimien taistelutapa uudistettiin.

Nykyhallitus pyrkii osaltaan poistamaan syntynyttä ongelmaa. Hallitusohjelman mukaisesti materiaalihankintoihin käytettävää rahoitusta kasvatetaan siten, että tänä vuonna lisäys on 50 miljoonaa euroa ja summa kasvaa 150 miljoonaan euroon vuoteen 2020 mennessä, mukaan lukien indeksikorotus.

Tällä lisäyksellä − tai oikeammin edellisen hallituksen leikkaamien määrärahojen osittaisella palautuksella − puolustusvoimat kykenee paikkaamaan etenkin maavoimiin syntyneitä materiaalipuutteita.
Rahoitustarpeet kuitenkin jatkuvat myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä − etenkin kun edessä häämöttävät jo puolustusvoimien strategiset hankkeet, merivoimien aluskalustoa korvaava Laivue 2020 ja ilmavoimien Hornet-hävittäjien korvaaminen uusilla monitoimihävittäjillä.

Selonteko

Yksi keskeinen puolustuksemme tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä onkin: ”Mikä on se resurssitaso, jolla puolustuksemme uskottavuus turvataan myös tulevina vuosina?” Tähän ja moneen muuhun kysymykseen haemme vastauksia parhaillaan käynnissä olevassa selontekoprosessissa.

Hallitusohjelman mukaisesti perinteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon rinnalla laaditaan nyt ensimmäistä kertaa erillinen puolustusselonteko. Laadittava selonteko tuottaa tulevia vuosia koskevat puolustuspoliittiset linjaukset puolustuskykymme ylläpidolle, kehittämiselle ja käytölle − resurssitarpeet mukaan lukien. Tavoitteena on, että selonteossa tehtävät linjaukset olisivat mahdollisimman laajasti hyväksyttävissä läpi koko puoluekentän.

Resurssien lisäksi meidän on kiinnitettävä huomiota myös puolustuksemme toimintavalmiuteen. Venäjän kasvava sotilaallinen kyky ja sen Ukrainassa käyttämät menetelmät korostavat korkean sotilaallisen valmiuden merkitystä. Tähän kehitykseen on meidänkin kyettävä vastaamaan. Asevelvollisuuteen perustuvassa järjestelmässämme avaintekijöitä ovat reservi, sen osaaminen ja käyttöön saannin nopeus. Jotta totuus ei unohtuisi: todellinen iskukykymme koostuu osaavasta, asianmukaisesti varustetusta ja motivoituneesta reservistä.

Asevelvollisuuslakia ollaankin muuttamassa siten, että jatkossa reserviläiset voitaisiin joustavassa valmiudenkohottamistarkoituksessa käskeä kertausharjoituksiin ilman nykyistä kolmen kuukauden valmistautumisaikaa. Samassa yhteydessä on tarkoitus myös kaksinkertaistaa nykyiset kertausharjoitusten 40:n, 75:n ja sadan vuorokauden enimmäismäärät.

Näihin enimmäismääriin ei kuitenkaan laskettaisi valmiudenkohottamistarkoituksessa kertyviä harjoitusvuorokausia. Asevelvollisuuslakiin tehtävät muutokset parantavat puolustusvoimien mahdollisuuksia reagoida turvallisuusympäristön nopeisiin muutoksiin ilman, että jouduttaisiin turvautumaan poikkeusolojen lainsäädäntöön.

Tähtäin pitkälle tulevaisuuteen

Meidän Suomessa tekemät johtopäätökset alueemme turvallisuustilanteesta ovat hyvin linjassa Itämeren muiden maiden − esimerkiksi Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Meidänkin on huomioitava turvallisuusympäristössämme tapahtuneet muutokset, parannettava omaa valmiuttamme ja taattava riittävät resurssit maamme puolustamiseksi.

Päätöksiä tulee tehtäväksi jatkuvasti ja osalla niistä on vaikutusta myös kauas tulevaisuuteen. Puolustuskyvyn rakentaminen ja ylläpito vaativat pitkäjänteisyyttä. Puolustuskykyä ei kyetä − edes uhkaavassa tilanteessa − rakentamaan nopeasti. Murentuneen puolustuskyvyn rakentaminen vie vuosia, vähintään vuosikymmenen.

Avainsanat: , , , ,

Share This