Putinin Venäjän uusi doktriini

Vuosina 2005 – 2010 Venäjällä ilmestynyt neliosainen “Uusi Venäjän doktriini” määrittää Venäjälle kaksi kaikenkattavaa strategista tehtävää. Aluksi pitää palauttaa Venäjän imperiumi, mutta lopullisena tavoitteena on nousta Yhdysvaltojen tilalle globaaliksi maailmanmahdiksi. Koska tähän mennessä on jo toteutettu monta asiaa uuden venäläisen maailman luomiseksi, on perusteltua tutustua doktriiniin lähemmin.

Kylmän sodan päättyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen vuoden 1991 joulukuussa saivat aikaan Euroopassa – mukaan lukien juuri itsenäistynyt Venäjän federaatio – hyvänolon tunteen. Arveltiin, että suurten ristiriitojen ja sotien aikakausi on maanosassa nyt lopullisesti ohi. Uskottiin Venäjän demokratisoitumiseen ja rakentavaan yhteistyöhön Länsi-Euroopan kanssa kaikilla aloilla. Päiväjärjestykseen nousi jopa Euroopassa vuosikymmeniä rauhaa taanneen kansainvälisen puolustusorganisaation Naton hajottaminen. Onneksi tätä ei kuitenkaan tehty. Todettiin, että liittoutumaa tarvitaan rauhanturvaamis- ja rauhantakaamisoperaatioiden toteuttamiseksi maailmassa. Niihin ei tarvittu kuitenkaan suuria, valtioiden itsepuolustukseen tarvittavia asevoimia. Natossa ryhdyttiin asevoimien massiiviseen vähentämiseen ja siirryttiin pieniin, vain liittoutuman joukoissa käytettäviin asevoimiin, jotka eivät kuitenkaan kyenneet takaamaan edes valtioiden kykyä taata oma suvereniteettinsa ja alueellinen koskemattomuutensa.

Neuvostoliiton perikato

Ensimmäinen itsenäisyyden vuosikymmen muodostui vaikeaksi Venäjälle. Valtaan päässeet demokraattiset voimat halusivat tehdä kaiken mahdollisen valtion nopeaksi siirtymiseksi sosialismista markkinatalouteen, demokratisoida yhteiskunnan ja nähdä oman valtion yhtenä osana Euroopan valtioiden perhettä. Heitä vastustivat jättiläismäiset voimat – vanhamieliset, imperialistisen ja suurvenäläisen šovinistisen maailmankatsomuksen omaavat massat, jotka kokivat raskaasti Neuvostoliiton suurvallan eli deržavan odottamattoman hajoamisen. Erittäin paljon tällaisia henkilöitä oli Neuvostoliiton perintönä saadussa valtiokoneistossa sekä jättiläismäisissä voimarakenteissa. Uudistukset olivat kipeitä, valtio kitui vuosia vaikeissa sisäpoliittisissa ja taloudellisissa kriiseissä.

Suuria muutoksia alkoi tapahtua entisen KGB:n everstiluutnantin Vladimir Putinin tullessa valtaan elokuussa 1999, ensin pääministerinä ja jo seuraavana vuonna presidenttinä. Oman henkilöstönsä uusi presidentti kokosi aatetovereistaan, hänen kanssaan samanlaisen taustan omaavista tšekisteistä. (Tšeka – vastavallankumousta ja sabotaašia vastaan taistelemisen yleisvenäläinen erityiskomissio, KGB:n edeltäjä. Lyhennettä “tšeka” käytettiin Neuvostoliitossa ja käytetään edelleen Venäjän valtiollisten turvallisuuslaitosten yleisnimityksenä. Tšekisti – Venäjällä suosittu turvallisuuslaitoksen työntekijän yleisnimitys.)

Putinin ensimmäinen prioriteetti oli Venäjän federaatioon kuuluvien pienkansojen, ennen muuta Pohjois-Kaukasiassa asuvien tšetšeenien itsenäisyyshankkeiden päättäväinen ja verinen tuhoaminen. Venäjän kansan tuen hankkimiseksi federaation joukkojen uudelle sodankäynnille toimeenpantiin jopa rikos – joulukuussa 1999 Venäjän erikoisjoukot räjäyttivät Moskovassa, Buinakskissa ja Volgodonskissa asuintaloja, jolloin kuoli yli 300 ihmistä. Nämä esitettiin tšetšeenitaistelijoiden toimeenpanemiksi. Rikos paljastui, kun paikallinen miliisi pidätti Kasanissa tšekistit, jotka olivat sijoittamassa 150-kiloista räjähdyspanosta asuintaloon. Syyskuun 30. päivänä 1999 alkanut 90 000 miehen toimeenpanema ja paljon uhreja vaatinut Tšetšeenian sotatoimi vietiin menestyksellisesti loppuun vuonna 2003.

Johtaja

Heti Tšetšenian sodan jälkeen aloitettiin asevoimien uudistus, jolla pyrittiin saamaan ne oleellisesti tehokkaammiksi. Joulukuussa 2000 Venäjän federaation korkeimman neuvoston marraskuussa 1990 vahvistama säveltäjä Mihail Glinkan säveltämä Venäjän kansallishymni vaihdettiin entiseen Stalinin hyväksynnän saaneeseen Neuvostoliiton hymniin, jolle kirjoitettiin uudet sanat. Putinin ja hänen miehistönsä seuraava askel oli presidentti Jeltsinin hallintokaudella liian itsenäisiksi muuttuneiden aluejohtajien – paikallisten ruhtinaiden ja Venäjän oligarkkien taltuttaminen sekä viimeksi mainittujen pääomien ottaminen kontrolliin. Monet ruhtinaat menettivät henkensä tai joutuivat vankilaan. Monta suurliikemiestä pakeni ulkomaille, jotkut kokivat konkurssin ja joutuivat vankilaan, mutta enemmistö joutui vannomaan uskollisuutta Putinille ja hänen tukijoilleen sekä jakamaan pääomansa heidän kanssaan.

Valtion kassan täyttämiseksi ja kansansuosion voittamiseksi elintasoa nostamalla keksi Kreml yksinkertaisen ja nopean tien – energian eli öljyn ja kaasun rajattoman tuottamisen sekä myynnin ulkomaille. Näiden myynnistä saatujen tulojen osuus muodosti pian 50 % valtion budjetin tuloista ja on nyt noussut 52 prosenttiin. Kaupankäynti oli menestyksellistä. Venäjän BKT kasvoi 1120 miljardista dollarista vuonna 2000 jopa 2210 miljardiin dollariin vuonna 2010 eli 96,7 %. Sisäpoliittisen tilanteen vakautuminen ja valtioon virtaavat runsaat öljy- ja kaasudollarit mahdollistivat asukkaiden elintason nopean nostamisen ja tekivät presidentin kansan keskuudessa äärimmäisen suosituksi. Putinin tultua uudelleen valituksi presidentin virkaan halusi Venäjän eliitti antaa hänelle jopa erityisaseman – “kansan johtaja”, josta hän tosin itse luopui.

Presidentin valta alkoi kuitenkin muuttua yhä autoritaarisemmaksi. Neuvostoajan perintönä saadun talouden uudistaminen ja nykyaikaistaminen jäivät taka-alalle. Putinin miehistö otti nopeasti valvontaansa Venäjän television ja pääosan mediasta. Niitä ryhdyttiin käyttämään aktiivisesti kansan psykologiseen muokkaamiseen sekä informaatio-operaatioiden toteuttamiseen ulkomailla. Hävinneen marxismi-leninismin sijaan uudeksi valtion ideologiseksi perustaksi tuli Venäjän ortodoksinen kirkko, joka muuttui de facto valtiolliseksi. Vuonna 2001 Venäjän hallitus julisti entiset neuvostovaltiot omaksi erityisten “kansallisten intressien” alueeksi. Baltian valtiot ja riippumattomien valtioiden yhteisön (IVY) valtiot olivat ja ovat edelleen Venäjän valtiollisissa elimissä yhteisessä luettelossa. Puhtia sai separatismin tukeminen Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa, Transnistriassa ja Vuoristo-Karabahissa. Vuodesta 1999 lähtien Venäjä ryhtyi esittämään Ukrainalle alueellisia vaatimuksia Krimin niemimaan suhteen lukien sen Venäjälle kuuluvaksi. Tätä seurasi vuonna 2003 ukrainalaisten ja venäläisten aseellinen vastakkainasettelu Asovin merta ja Mustaa merta yhdistävässä Kertšin salmessa olevalla Ukrainalle kuuluvalla Tuzlan saarella, jota Venäjä piti omanaan.

Suurimmasta geopoliittisesta katastrofista uustalinismiin

Vuoden 2005 keväällä julisti toiselle virkakaudelle valittu Putin Neuvostoliiton hajoamisen maailman suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi 20. vuosisadalla. Saatuaan aikaan Länsi-Euroopan riippuvuuden Venäjän kaasusta ja öljystä ryhtyi Venäjä käyttämään näitä taitavasti poliittisena aseena. Moskovan poliittinen kielenkäyttö täyttyi yhä enemmän suurvenäläisestä šovinismista ja ulkomaalaisvihasta länttä kohtaan. Euroopan Unionin ja Naton laajenemista entisiin neuvostovaltioihin Moskova piti mahdottomana hyväksyä. Yhteiskunnalle uskoteltiin johdonmukaisesti, että Venäjää ympäröivät viholliset (pääviholliset – Nato, Yhdysvallat), jotka haaveilevat Venäjän valloittamisesta ja hajottamisesta.

Alkoi intensiivinen Venäjän poikkeuksellisuuden, erikoislaatuisen historiallisen tehtävän propaganda, uusstalinismin jälleensyntyminen. Venäjän turvallisuuslaitokset ja tiedustelujärjestelmä palautettiin nopeasti. Viimeksi mainittu on tämän päivän maailmassa eräs tehokkaimmista, erityisesti henkilötiedustelun alueella. Putin ja hänen lähipiirinsä ymmärsivät hyvin strategisen viestinnän ratkaisevan roolin tämän päivän maailmanlaajuisessa politiikassa. Sitä, miten tärkeänä Venäjän johto sitä piti, kuvaa ilmeikkäästi Venäjän entisen yleisesikunnan päällikön kenraali Viktor Samsonovin selitys: “Informaatiosodan järjestelmien suuri tehokkuus yhdistettynä täsmäaseisiin sekä ei-sotilaallisiin vaikutusvälineisiin mahdollistaa valtion hallinnollisen järjestelmän sekoittamisen, strategisesti tärkeiden rakenteiden ja joukkojen tuhoamisen sekä vaikuttamisen kansan henkeen ja moraaliin. Toisin sanoen – tällaisten välineiden käytön vaikutus on verrattavissa joukkotuhoaseiden aiheuttamiin tuhoihin.”

Venäjä ryhtyi luomaan omaa strategista maailmanlaajuista viestintäjärjestelmää käyttäen tähän miljardeja dollareita. Televisiokanavien RT (ent. Russia Today), NTV Mir, Rossija 24 jne. ohjelmat sekä erilaisten informaatioagentuurien ja ostettujen toimittajien verkko laajeni yli koko maailman lähettäen Kremlille tarpeellista propagandaa. Näin alkoivat Moskovan johdonmukaiset yritykset Naton ja Euroopan Unionin yhtenäisyyden heikentämiseksi ja hajottamiseksi poliittisin ja taloudellisin keinoin. Baltian maiden liittyminen Natoon ja Euroopan Unioniin vuonna 2004 saivat aikaan suurimman hermostuneisuuden Moskovassa sekä aktiivisen toiminnan “maanmiesten liikkeen” sekä “viidennen kolonnan” luomiseksi naapurivaltioissa ja sisäpoliittisen tilanteen horjuttamisyritykset Ukrainassa, Moldovassa, Georgiassa ja Latviassa. Virossa nämä yritykset kulminoituivat huhtikuun 2007 laajoihin katulevottomuuksiin ns. Pronssisoturikiistassa ja niitä seuranneeseen kybersotaan. Moskova testasi Viron valtion vahvuutta.

Ei diktaattori vaan isä

Yhteenvetona Putinin ensimmäisen virkakauden tuloksista kirjoitti Turkissa toimivan Bilkentin yliopiston ulkomaansuhteiden laitoksen johtaja, brittiläinen historioitsija Norman Stone seuraavasti: “Putinin onnistui vetää Venäjä pois siitä historiallisesta kehityssuunnasta, joka olisi voinut jatkuessaan aiheuttaa Venäjän hajoamisen valtiona.”

Venäjän johdonmukainen ja koordinoitu valtion sisäinen ja ulkopoliittinen toiminta oman vahvuuden ja vaikutuksen suurentamiseksi synnytti asiantuntijoiden joukossa jo Putinin ensimmäisellä virkakaudella paljon kysymyksiä. Ei ollut selvää, onko toiminta satunnaista eli tietyllä hetkellä syntynyttä suotuisten olosuhteiden hyväksikäyttöä, niin sanottua case-by-case-toimintaa vai onko Venäjän sisä- ja ulkopolitiikassa sekä toiminnoissa jonkinlainen ohjelmallinen tai doktriiniin liittyvä perusta? Ja mikäli on, minkälaiset ovat tämän suurvallan lähiajan ja pitkän ajan tarkoitusperät ja tavoitteet? Vastaukset näihin kysymyksiin antoi viisi Venäjän presidentin tiedemiehistä, ilmeisesti myös turvallisuuspalvelun ja kirkon edustajista muodostetun työryhmän laatimaa ja vuosina 2005 – 2010 ilmestynyttä kirjaa. Ne ilmestyivät kalliissa ulkoasussa ja upein kullatuin Venäjän kaksipäisin kotkin varustettuina teoksina. Erikoista oli se, että kirjan tilaaja ja kirjoittajien nimet selvisivät vasta kolmannessa osassa vuonna 2009.

Kokoelman ensimmäinen kirja “Projekti Venäjä” ilmestyi vuonna 2005 ja herätti Venäjällä heti suurta huomiota. Tähän on myös erityinen syynsä: kirjassa oli kaksi mielenkiintoista yksityiskohtaa. Sen ensimmäisellä sivulla on kustantajan vetoomus tuntemattomille tekijöille pyynnöllä kertoa itsestään, koska kustantaja ei tiennyt kenelle maksaa kirjoituspalkkio. Kansilehden kääntöpuolella on maininta, että kirjaa levitetään kaikkiin valtion laitoksiin ja sen lukemista suositellaan kaikille valtion palveluksessa oleville. Venäjällä suositus valtion palveluksessa oleville tarkoittaa käskyä. Kirjassa analysoidaan kriittisesti lännen sivilisaatioiden ja Venäjän kehitystä viime vuosisatojen aikana ja se on äärimmäisen vihamielinen demokraattista ja markkinatalouteen perustuvaa valtiojärjestystä kohtaan. Länsimaita ja erityisesti USA:ta syytetään kaikista kuolemansynneistä, joita Venäjälle on tapahtunut viimeisen vuosisadan aikana.

Muutamia otteita kirjasta:

“Venäjä on erityislaatuinen valtio… Sen takia se työntää sivuun lännen materialistisen mallin, joka pitää itseään poikkeuksellisen taloudellisena ja ylpeilee aatteettomuudellaan.”

“Kulutusyhteiskunta on planeetan syöpäkasvain. Syöpäkasvaimella ei voi olla tulevaisuutta.” “Perinteinen Länsi on kuolemassa… Se tarvitsee apua ja sitä voi tulla vain Venäjältä… Euraasiasta tulee maailman keskus, jonka ympärille keskittyvät perinteiset voimat.”

“Lännen suurin hätä on siinä, että sen on muuttanut oman eliittinsä periaatteettomiksi hirviö-kosmopoliiteiksi, jonka eivät erottele, kenen kustannuksella rikastutaan, omien vai vieraiden.”… “Länsi on tähän mennessä tyhjentänyt kulutuskehityksen mahdollisuudet ja joutunut umpikujaan.”… “Maailma on astunut uuteen jälkidemokraattiseen aikakauteen.”…

“Me olemme ainoa, ainutlaatuinen ja toistumaton imperiumi, perhetyyppinen imperiumi.”…

“Vahvuudeltaan maksimaalinen on monarkia. Sen tärkein etu on sen vallan laillisuudessa… Monarkki edustaa maksimaalisesti riippumatonta valtaa… Sellainen jättiläisvaltio kuten Venäjä ei tarvitse tilapäistä johtajaa, vaan isäntää, ei diktaattoria, vaan isää.” “Monarkki on kapteeni, joka seuraa ja kontrolloi valtiolaivan kurssia. Tsaari johtaa valtiolaivaa ohjaten valtiolliseen hyötyyn, ei henkilökohtaiseen hyötyyn…”

Ensimmäistä kirjaa seurasi vuonna 2007 toinen osa – “Projekti Venäjä. Reitin valinta. Toinen kirja“. Tässä kirjassa, johon on otettu paljon lainauksia raamatusta, tehdään perusteellista ruumiinavausta demokratialle, sen ongelmia ja vaarallisuutta Venäjälle sekä annetaan ohjeita siitä, miten valtiota rakennetaan edelleen. Parlamentaarinen valtiojärjestys ja demokratia eivät sovi Venäjän valtiolle. Yhteiskunta jaetaan eliitiksi ja tavalliseksi kansaksi. Ainoastaan eliitti kykenee johtamaan valtiota tarpeelliseen suuntaan. Perusteellisesti käsitellään sitä, minkälainen pitää olla tulevan Venäjän ja yhteiskunnan järjestys, johtava puolue ja sen jäsenistö.

Antakaamme sana jälleen kirjan tekijöille:

“Demokratia on samanlainen kuin syöpäkasvain. Sen olemassa olemiseksi on se pakotettu tuhoamaan yhteiskunnan elintoimintoja takaavat perinteiset arvot.” “Demokratia on vaarallisempi kuin uskonlahkot. Se muodostaa vale-eliitin, joka antaa väärän käyttäytymismallin yhteiskunnalle.”… “Me nousemme kaikenlaista demokratiaa vastaan.”… “Meidän tavoitteemme on Ortodoksinen Tsaarivaltio.”…

“Venäjään tukeutuu koko maailma. Yli kahdestasadasta planeetan valtiosta Venäjä on ainoa ihmiskunnan puolustaja.”… “Venäjästä ei tulee maailman imperiumia taloudellisen voiman , vaan uskonnon ansiosta.”…

“Yhteiskunta jakautuu aina kansaksi ja massaksi. Massan luonteenomaisena piirteenä on yhteisen päämäärän puuttuminen. Tämän jaottelun mukaan tämän päivän yhteiskunta on ihmispuuroa, jonka jäsenet pyhittävät elämänsä yhden– tai toisenlaisen nautinnon etsimiseen. Niin kauan kuin massa on tällaisessa tilassa, ei perinteinen johtaminen ole mahdollista.”… “Jos tuodaan vertaukseksi sotaväki, upseeristo edustaa kansaa, sotilaat massaa. “Piiskaa ja porkkanaa” käyttävien upseereiden avulla laitetaan sotilaiden massa liikkumaan.”…

“Meidän valtiomme on syntyvä nuori jättiläinen, joka ryhtyy määräämään ihmiskunnan kohtaloa.”… “USA, joka on tänä päivänä erinomainen näyte kaksinaismoraalista, tuhoutuu samoista syistä, kuin tuhoutui Neuvostoliitto. Kaksi kolossia katoaa ikuisuuteen.”

Vuonna 2009 ilmestyi kaksi kirjaa: “Projekti Venäjä. Kolmas vuosituhat. Kolmas kirja” ja kirjasarjan kaikkein oleellisin osa “Uusi Venäjän doktriini. Aika levittää siivet“. Kolmas kirja on pyhitetty pääasiassa uskonnolle ja sen historialle. Tässä eräitä mielenkiintoisimpia otteita:

“Käynnissä olevien tapahtumien analyysi osoittaa, että tämän päivän maailma liikkuu olemattomuuteen… Tulossa ovat tapahtumat, jotka ovat verrattavissa yleismaailmalliseen vedenpaisumukseen ja jääkauteen.”… “Maailma on kulutusyhteiskunnan solmukohtien murenemisen kynnyksellä. Tämä tarkoittaa kaikenlaisen [maailman] järjestelmän katoamista.”…

“Maailma muistuttaa autoa, jossa kaikki tukkeutuu ja hajoaa. Anturit kertovat valtavasta vaarasta. Ne eivät enää vilku, vaan ulvovat sireeninä. Ihmiskunta vierii rotkoon.”…”Planeetalla elää tällä hetkellä lähes seitsemän miljardia ihmistä. Jotta maan resurssit palautuisivat olisi eri arvioiden mukaan tarpeen, että asukkaita olisi noin kaksi miljardia. Tämän päivän tieteellisen kehityksen mukaan tämä takaisi ihmiskunnan eloonjäännin.”… “Tämän takia on tarpeen pelastaa ihmiskunta rautaisella kädellä amputoimalla sen liikamiljardit.”… “Maailman valloituksen uuden teknologian avainosa ovat informaatiokanavat.”

Teoksen osa “Uusi Venäjän doktriini. Aika levittää siivet” on Venäjän valtion toimintaohjelma kaikilla tärkeillä osa-alueilla ja on ilmaisutavaltaan melko sotaisa. Siinä vahvistetaan, että 1990-luvun kriisi on ylitetty ja kansallisen nöyryytyksen aikakusi on jäänyt menneisyyteen. Valtion vuosia kestänyt alamäki on luonut pysyvän immuniteetin “liberaalia” tartuntatautia vastaan. Ensimmäinen luku keskittyy ideologian tarpeellisuuden palauttamiseen valtiossa. Paatoksellinen teksti määrittelee Venäjän sivilisaation perusteet, joita ovat valtion muodostanut venäläinen kansa, Venäjän kieli ja kulttuuri; suurvenäläiseen runkoon tukeutuvat Venäjästä erottamattomat pienkansat; valtion suurvaltaperinne; Venäjän ortodoksisuus valtion henkisenä ja ideologisena perustana.

Paljon esitetään ylistyslaulua Putinille, jota verrataan valtion jälleenrakentamisessa Staliniin. Stalinin vainot katsotaan oikeutetuiksi, koska ilman niitä ei olisi ollut mahdollista Neuvostoliiton nopea teollistaminen edellisen vuosisadan 30-luvulla. Tarpeellisena pidetään siirtymistä suunnitelmatalouteen. Kappaleessa “Innovaatioiden viisivuotiskausi” analysoidaan läpimurron mahdollisuuksia ja teitä tämän päivän korkeateknologiassa. Tarpeellisena pidetään kansallisen innovaatiojärjestelmän sekä innovaatioeliitin muodostamista.

Seuraavissa kappaleissa analysoidaan ja määritetään tehtävät valtion talous-, kulttuuri-, media-, kansallisuus- ja ulkopolitiikan alueille. Viimeksi mainittu on erittäin mielenkiintoinen. Maailman valtiot jaetaan ryhmiksi sen mukaan, minkälaiset suhteet niillä on Venäjään ja annetaan suositukset Venäjän politiikalle näiden suhteen. Erikseen on esitetty Venäjän ulkopoliittiset tehtävät entisten neuvostovaltioiden suhteen. Nämä ovat puolestaan jaettu kolmeen kategoriaan. Ensimmäiseen kuuluvat Venäjän kanssa tiiviissä kumppanuussuhteessa olevat valtiot, niin sanotut liittolaiset, jotka suunnitellaan tulevaisuudessa liitettävän Venäjän federaatioon. Toisen kategorian muodostavat “epäröivät” valtiot, jotka yrittävät “lypsää” niin länttä kuin itääkin. Kolmanteen kategoriaan on luokiteltu Venäjälle vihamieliset valtiot, ennen muuta Baltian maat ja Georgia.

Annetaan kuitenkin puheenvuoro jälleen kirjoittajille

“Olemme kapitalismin kuolinkamppailun todistajia. Saavutettuaan oman loogisen huipputasonsa vuosina 1980 – 2000 on se kuolemassa. Se on aikansa elänyt, eikä pysty tarjoamaan enää mitään ihmiskunnalle… Mikään ei ole tässä maailmassa ikuista ja nyt on kapitalismin vuoro”…

“On aika levittää siivet ja siirtyä historialliseen vastahyökkäykseen… Venäjä tarvitsee ohjelman uuden maailman luomiseksi.”… “Ulkomaailma on tehnyt kaiken mahdollisen ympäröidäkseen Venäjän sille vihamielisillä hallintojärjestelmillä ja ilman tulevaisuutta olevilla “oranssinvärisillä” valtioilla… Tulevaisuudessa on selvästi nähtävissä hetki, jolloin kaikkein raaimman ja armottomimman, katalan ja moraalittoman maailman kolmannen psykologisen sodan käynnistäjät… maksavat Venäjälle aiheutetuista kärsimyksistä, kaikkien syntymättömien lasten puolesta.”

“Venäjän diplomatian avuttomuus entisissä neuvostovaltioissa muuttuu sietämättömäksi.”… “Suuren Venäjän nöyryyttäminen pienessä Virossa (pronssisoturin juttu – toim.huom.), kuten myös “värillisten vallankumousten” väliaikainen menestys naapurivaltioissa on seurausta [Venäjän] ulkopolitiikan toteutuksen sekä myös taloudellisista prosesseista vastaavien valtiollisten elimien sekasorrosta ja vastuuntunnottomuudesta, ylimalkaisuudesta ja läpi sormien katsomisesta.”

“Venäjän vaikutusvallan palauttaminen naapurivaltioissa edellyttää harkittua, laajaa ja monipuolista informaatiopolitiikkaa. Pientä osaa niiden yhteiskunnasta mukaansa tempaavista satunnaisista, venäjän kielen puolustamiseksi toteutettavista kampanjoista tulee siirtyä jatkuvaan, harkittuun ja tarkoitushakuiseen venäläisen kulttuurin laajentamiseen naapurivaltioissa, ennen muuta joukkotiedotusvälineiden avulla.” “Uuden informaatiopolitiikan suurimpana haasteena on naapurivaltioissa asuvien Venäjän kielen ja kulttuurin edustajien vieraantuminen Venäjän elämästä.”

“Entisten neuvostotasavaltojen läheneminen Venäjään ei voi tapahtua ainoastaan taloudellisten keinojen avulla… Venäjän pitää jatkuvasti, aktiivisesti ja kekseliäästi vakuuttaa ei pelkästään poliittista koneistoa, vaan myös jälkineuvostoliittolaisten valtioiden kansoja liittymisen eduista.”… “Vapaaehtoisesti itselleen venäjänvastaisen vaikuttaja-agentuurin roolin itselleen ottaneita eliittejä eli kolmanteen kategoriaan kuuluvia Georgiaa ja Viroa hallitsevaa poliittista koneistoa voi oikeutetusti nimittää miehityshallituksiksi; vastaavalla tavalla voi näiden valtioiden oppositioiden julkista tehtävää kuvata sanalla “dekolonisaatio”.

Ohjelmallinen “Uusi Venäjän doktriini” määrittää Venäjälle kaksi kaikenkattavaa strategista tehtävää. Näistä lähimpänä tavoitteena on Venäjän imperiumin palauttaminen eli ennen muuta kontrollin palauttaminen koskemaan entisiä neuvostotasavaltoja. Venäjän strateginen lopputavoite on sanatarkasti tulkittuna seuraava: “Kun USA ainoastaan simuloi ja sisällöllisesti madaltaa globaalin hallitsijan roolia, Venäjälle tämä rooli kuuluu oikeutetusti. Sen pitää nyt vahvistaa tämä ja ryhtyä sitä toteuttamaan.”

Kirjasarjan viimeinen teos “Projekti Venäjä: Suuri idea. Neljäs kirja” ilmestyi vuonna 2010 ja sisältää pääasiassa filosofista pohdintaa maailman kohtalosta.

Deržava ei odota

Lukijalle syntyy varmasti kysymys siitä, toteutetaanko doktriinia. Vastaus on varma: kyllä. Venäjällä on diktaattoria muistuttava tsaari, jonka hyväksyntää ilman ei mitään tapahdu tässä jättiläisvaltiossa. Vuonna 2003 Venäjä ryhtyi täyttämään strategista lähitehtäväänsä: kontrollin palauttamista entisen Neuvostoliiton alueille. Tätä tehdään kahdella tavalla: pehmeästi tai voimalla. Pehmeästi tämä tapahtuu naapurivaltioiden taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen integraation kautta. Tuloksena syntyi vuonna 2010 Tulliliitto (Venäjä, Valkovenäjä, Kazakstan, Armenia, Kirgisia) vastineeksi Euroopan Unionille ja tulevalle Euraasian Liitolle. Vastapainoksi Natolle luotiin 14. toukokuuta 2002 kansainvälinen sotilaallisen kollektiivisen turvallisuussopimuksen liitto kuuden valtion (Venäjä, Valkovenäjä, Armenia, Kazakstan, Tadžikistan, Kirgisia) välille. Mukaan pyritään saamaan kaikki IVY-maat.

Sellaisia entisiä neuvostotasavaltoja vastaan, jotka haluavat irtautua Venäjän vaikutusvallasta Putin käyttää voimaa rikkoen samalla niin kansainvälisiä kuin myös valtion sisäisiä oikeusnormeja. Vuoden 2008 elokuussa Venäjän joukot tunkeutuivat Nato-jäsenyyttä tavoittelevaan ja valtion sisäisiä ongelmia ratkovaan Georgiaan sekä miehittivät siitä osia: Abhasian ja Etelä-Ossetian. Tekosyyksi esitettiin Georgiassa asuvien Venäjän kansalaisten puolustamista. Todellisena päämääränä oli kaataa Georgian länsimielinen hallitus.

Tänä vuonna Venäjä tunkeutui samaa tekosyytä käyttäen Euroopan Unionin jäsenyyttä tavoittelevaan Ukrainaan miehittämällä Krimin ja liittämällä sen Venäjään. Ukrainalaisten sotiminen hyökkääjää vastaan valtion itäosassa jatkuu edelleen. Uuden Venäjän doktriinin näkökohtia Putin vahvisti 21. syyskuuta 2013 Valdain kansainvälisessä konferenssissa pitämässään ohjelmapuheessa. “Entisen Neuvostoliiton integrointi yhtenäiseksi geopoliittiseksi yksiköksi on tärkein prioriteetti … Uusi liitto ei ole enää Euroopan ja Aasian periferiaa, vaan niiden kanssa tasa-arvoinen.”… “Venäjä torjuu jälkikristillisen lännen Euro-Atlanttisen sivistyksen perinteiset arvot… Venäjä pitää palauttaa omien perinteisten arvojensa pohjalta.”

Putin vahvisti samalla myös Samuel P. Huntingtonin kuuluisan sivilisaatioteorian oikeutuksen, jonka mukaan Venäjä ei kuulu Euroopan sivilisaatioon sanomalla: “Venäjä on itsenäinen sivilisaatio.” Hyvin merkittävät olivat hänen Ukrainaa koskevat sanansa: “Venäläiset ja ukrainalaiset ovat yksi kansa kahdessa valtiossa ja heidät on määrätty elämään yhdessä.” Nyt hän yrittää yhdistää niitä sotilaallisella voimalla.

Sitä mikä koskee Venäjän aikeita Baltian valtioissa, ilmaisevat parhaiten kahden Venäjän “haukan” avomielisyydet. Eräs Venäjän johtavia ideologeja, Euraasian doktriinin laatija, Moskovan valtiollisen yliopiston professori Aleksandr Dugin vahvisti marraskuussa 2010 Liettuan venäjänkieliselle Delfi-portaalille: “Venäjä pitää niitä vihollisinaan, eikä erittele niitä mitenkään toisistaan. Tämä on [Venäjän] eliitin, myös liberaalien, yleinen mielipide…Venäjä odottaa maailman globaalia uusjakoa. Jos esimerkiksi USA:n kanssa tapahtuu jotain, miehitämme vielä kerran nämä valtiot. Miten vain, joko pehmeästi tai julmasti … Sitä varten, että luodaan vakava tilanne Latviassa ja Virossa, meillä on keinomme ja niitä myös käytettiin muutaman kerran.

Hysteerisellä riehumisellaan kuuluisaksi tullut Venäjän duuman varapuhemies ja Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen korvaamaton johtaja Vladimir Zhirinovski ilmoitti 4. syyskuuta 2013 uutistoimisto ITAR-TASS:ille: “Jos tällaiset koiranpennut (tässä tapauksessa oli kysymys Latviasta, toim. huom.) haukkuvat maailmanavaruudessa, ne myöhemmin miehitetään… Koko Baltian alue miehitetään tai tuhotaan varmasti.”

Minne menet Venäjä?

Venäjän julkisen mielipiteen tutkimuskeskuksen tiedotusjohtaja sosiologi Igor Eidman luonnehtii presidentti Putinin aikakauden lopullisesti muotoutunutta valtion sosiaalispoliittista järjestelmää “virkamiesoligarkkien vallaksi”, jolle ovat ominaisia “äärioikeistolaisen diktatuurin piirteet – valtiomonopolistisen pääoman hallitseminen taloudessa, valtion johtaminen voimaorganisaatioiden toimesta, klerikalismi ja valtiollisuuden ensisijaisuus ideologiassa.”

Kysymykseen mihin menet Venäjä, on vaikea vastata. Joka tapauksessa tämän valtion tuhatvuotinen historia vahvistaa sen, että kaikilla vahvistumisensa aikakausilla on Venäjä riippumatta siitä, minkälaista nimitystä siitä kulloinkin on käytetty, ollut aggressiivinen ja laajentanut voimaa käyttäen aluettaan naapureiden kustannuksella. Se, miten pitkälle sen sallitaan mennä maailman valtaamiseen tähtäävien tavoitteidensa täyttämisessä riippuu ennen muuta länsimaiden yhtenäisyydestä, päättäväisyydestä ja lujuudesta.

220px-Ants_Laaneots_2011

Kenraali Ants Laaneots (synt. 6.1.1948) on Viron puolustusvoimien entinen komentaja. Laaneots on palvellut Neuvostoliiton Puna-Armeijassa upseerina vuosina 1966-1991. Viron saavutettua jälleen itsenäisyytensä 1991, Laaneots oli perustamassa Viron puolustusvoimia uudelleen. Kenraali Laaneots on toiminut Viron puolustusvoimien pääesikunnan päällikkönä kahteen otteeseen vuosina 1991-1994 sekä 1997-1999. Viron maanpuolustuskorkeakoulun johtajana hän oli vuosina 2001-2006. Viron puolustusvoimen komentajaksi Laaneots nimitettiin 5.12.2006, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 2011 saakka. Vuonna 2011 Laaneots ylennettiin kenraaliksi (kindral). Kenraali Laaneots toimi pääministeri Andrus Ansipin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana vuodesta 2011 Ansipin virkakauden loppuun saakka maaliskuuhun 2014.

Alkuperäinen juttu on luettavissa Sodur-lehden numerosta 5/2014.

Teksti: Ants Laaneots

Avainsanat: , , , ,

Share This