Ranska ei myy Mistral-tukialuksia Venäjälle

Kahden Venäjän Ranskalta 2011 tilaamien Mistral-luokan maihinnousu- ja komentoaluksien Vladivostokin ja Sevastopolin kohtalosta on päästy sopuratkaisuun.

Venäjän kansainvälisen asekaupan monopolisti Rosoboronexport -yritys tilasi kaksi Mistral -luokan sota-alusta ranskalaiselta DCNS/STX -telakalta kesäkuussa 2011 ja maksoi niistä ennakkomaksuna yhteensä 1,2 miljardia euroa. Yhteensä oli tarkoitus tilata neljä alusta, joista kaksi viimeistä valmistettaisiin lisenssillä Venäjällä, mutta kolmannen ja neljännen aluksen tilaus päätettiin siirtää vuodelle 2016.

Alkuperäisen sopimuksen mukaan ensimmäinen Vladivostostok-alus piti toimittaa marraskuussa 2014. Sopimuksessa oli tuntuvat viivästyssakot, mutta siinä oli myös ns. ylitsepääsemätön este -pykälä, minkä piiriin viranomaiskieltojen voidaan katsoa kuuluvan. Laivojen työnjaosta sovittiin, että Ranskan osuus olisi 60% ja Venäjän 40%. Ranska maksoi Venäjälle 80 miljoonaa euroa kummankin aluksen rungon taaimmaisen puolikkaan valmistamisesta Pietarin Baltijski-telakalla.

Ranskan presidentti François Hollande ilmoitti 3.9.2014, että laivojen toimitus jäädytetään Itä-Ukrainan taistelutoimien takia. Hieman myöhemmin, 25.11.2014 Hollande ilmoitti, että alusten toimitus jäädytetään toistaiseksi. Sopimus jäi roikkumaan ilmaan ja pitkä oikeusjuttu näytti kaikkien todennäköisimmältä tavalta ratkaista asia.

Lopuksi Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ranskan presidentti Hollande pääsivät asiasta alkukeväällä 2015 yllättävän helposti periaatepäätökseen: Ranskan on joko toimitettava laivat tai palautettava niistä maksetut rahat. Ranska päätti lopullisesti olla toimittamatta laivoja toukokuussa 2015.

Seuraavaksi muutaman kuukauden ajan kiisteltiin rahasta. Neuvottelut koskivat sekä palautettavaa summaa että Venäjän hallussa olevan omistusoikeuden ja loppukäyttäjäsertifikaatin siirtämismenettelyä.

Ranskan ensimmäinen tarjous oli yli 700 miljoonan euron palauttaminen vain siinä tapauksessa, että Venäjä ensin luopuu omistusoikeudestaan ja suostuu alusten myymiseen mille tahansa kolmannelle valtiolle. Venäjä puolestaan aluksi vaati koko 1,2 miljardin euron kauppasumman ja viivästyssakkojen sekä välillisten tappioiden korvaamista ensin ja omistusoikeutensa ja loppukäyttäjäsertifikaatin siirtämistä vasta sen jälkeen.

Huipputason puhelinneuvottelut johtivat loppujen lopuksi sopuratkaisuun 6.8.2015 kun maiden presidentit päättivät purkaa laivojen tilaamista koskevan sopimuksen. Ranska palautti Venäjälle koko saamansa 1,2 miljardin euron ennakkomaksun samana päivänä ja laivojen omistusoikeus ja loppukäyttäjäsertifikaatti siirtyvät Ranskalle heti sen jälkeen, kun venäläiset purkavat aluksista kansallisen varustuksensa (pääosin viestintälaitteita) syyskuun 2015 aikana.

Uuden ostajan löytäminen venäläisten erityisvaatimusten mukaan valmistetuille laivoille on viime päivinä ollut ranskalaisen median ykkösaihe.

Arvovaltaisen pariisilaisen Le Monde -sanomalehden mukaan todennäköisin ostajakandidaatti onkin yllättäen Egypti. Käytännössä alukset maksaisi Saudi-Arabia, joka haluaa näin parantaa läheisen sotilaallisen liittolaisensa joukkojen liikkuvuutta. Saudi-Arabia kaipaa Lähi-idän sotilaallisesti vahvimman arabivaltion Egyptin joukkoja Jemenissä ja jatkossa luultavasti myös Libyassa, jonka alueelle Arabian niemimaan monarkiat suunnittelevat interventiota. Samalla alukset tarjoaisivat uusia mahdollisuuksia vaikuttamiseen Syyrian kriisiin sekä Arabian niemimaan monarkioiden merkittävimmän alueellisen vastustajan, Iranin, hillitsemiseen.

Muina ostajakandidaatteina on mainittu mm. Brasilia, Kiina ja Intia, mutta asiasta ei ole mitään virallista tietoa. Vielä alkukesästä Ranskan hallitus pohti vakavissaan alusten upottamista tai romuttamista. Venäläiselle kalustolle ja alijärjestelmille suunniteltujen alusten myyminen voi osoittautua hankalaksi.

Kohu Venäjän Mistral-alusten ympärillä on ollut presidentti François Hollandelle merkittävä sisäpoliittinen pulma ja se on vahingoittanut Ranskan mainetta luotettavana ja riippumattomana asetoimittajana niillekin maille, joiden suhteet muihin länsimaihin eivät välttämättä ole kunnossa.

Ranskan asetoimitusten ympärillä on tapahtunut vaikka mitä: 1969 Ranska asetti Israelin asevientikieltoon ja päätti olla toimittamatta Israelille viittä sen maksamaa ja jo valmistunutta ohjusvenettä. Merisodankäynnissä tuohon aikaan altavastaajana ollut Israel ehti saada ensimmäiset seitsemän 12 tilaamastaan ohjusveneestä. Ensin Israel antoi ymmärtää, että se hyväksyi tilanteen. Seuraavaksi se “myi” aluksensa norjalaiselle varustamolle, joka tarvitsi niitä öljyesiintymien etsintään Lähi-idässä. Kahdelta aamuyöllä jouluaattona 1969 tuon norjalaisvarustamon edustajat, jotka muistuttivat todella paljon koulutuksessa olleita 72 israelilaista meriupseeria ja matruusia astuivat huomaamatta aluksiin Cherbourgin satamassa ja purjehtivat kenenkään huomaamatta myrskyävälle avomerelle. Alusten puuttuminen huomattiin vasta vuorokautta myöhemmin. Aina siihen saakka, kun ohjusveneet purjehtivat Haifan satamaan 31.12.1969, ne olivat median ykkösuutinen, mutta Ranskan hallitus oli vihainen. Kun Ranskan puolustusministeri käski pääesikunnan päällikköä etsimään karkulaiset ja tarvittaessa avata tulen niitä kohti, jälkimmäinen kieltäytyi ja uhkasi erota. Koko tapahtumaketju tunnetaan nimellä Operaatio Cherbourg. Eräiden tietojen mukaan tämä oli Israelin ja Ranskan etukäteen sopima “sopupeli”. Maat normalisoivat suhteensa piakkoin Israelin voitettua taas kerran arabinaapurinsa.

Israeliin liittyy toinenkin Ranskan asekaupan mysteeri. Saman 1969 asevientikiellon takia Israel ei saanutkaan Ranskan kanssa yhdessä kehittämäänsä Mirage V – hävittäjäpommittajaa. Virallisen version mukaan israelilaiset Mossad ja Lekem -tiedusteluorganisaatiot onnistuivat ostamaan Sveitsissä Mirage III -hävittäjän täydelliset varastetut piirustukset 85 000 punnalla, joiden pohjalta Israel kehitti IAI Nesher -monitoimihävittäjänsä omin voimin. Toisen version mukaan Ranska toimitti epävirallisesti Ranskan ilmavoimien tilaamat 50 ensimmäistä Mirage V – hävittäjäpommittajaa suoraan Israeliin valmistajan laatikoissa.

Tästä Ranskan aseviennin värikkäästä menneisyydestä johtuen ranskalaiset itse pelkäsivät venäläisten yrittävän Mistral-alustensa varastamista ja Ranskan asevalmistajien kilpailijat odottivat pulmallisen tilanteen “luovaa” epävirallista ratkaisua.

Venäjällä Mistral-projekti on aiheuttanut varsin monenlaista reaktiota. Ensinnäkin entisen puolustusministeri Anatoli Serdjukovin ja entisen yleisesikunnan komentajan ja varapuolustusministerin armeijankenraalin Nikolai Makarovin toteuttamat Venäjän asevoimien uudistukset länsiaseiden hankintahuumineen saivat alun alkaen ristiriitaisen vastaanoton. Useat parivaljakon Serdjukovin ja Makarovin päätökset ovat osoittautuneet nykypäivän valossa kielteisiksi ja eräisiin Serdjukovin alaisiin liittyy merkittäviä korruptioskandaaleja.

Toiseksikin Mistral-hankinta nähtiin pitkälle poliittisena kädenojennuksena Ranskan entiselle presidentille Nicolas Sarkozylle ja mahdollisesti jopa palkintona hänen menestyksellisestä sukkuladiplomatiastaan vuoden 2008 elokuun Etelä-Ossetian sodan päättämiseksi.

Vaikka Venäjän telakkateollisuudelle oli käyttöä Mistral-projektin myötä saaduille uusille teknologioille, monien mielestä Venäjän laivastolla ei ollut todellista tarvetta Mistral-luokan aluksille. Mistral-luokan alukset kun ovat niin valmistusteknologialtaan kuin suorituskyvyltään lähempänä Ruotsin-lauttaa kuin sota-alusta. Ne ovat hitaita ja niiden itsepuolustuskyky on miltei olematon.

Alusten venäläisten kannalta kaikkien mielenkiintoisimman alijärjestelmän, kehittyneen johtamisjärjestelmän tilanne on epäselvä, koska eräiden lähteiden mukaan sen lähdekoodi toimitettiin Venäjälle ja toisten mukaan toimitus olisi tapahtunut vasta kolmannen ja neljännen aluksen valmistuslisenssin ostamisen yhteydessä. Kolmannet lähteen vuorostaan toteavat, ettei johtamisjärjestelmä kuulunut kauppaan lainkaan.

Joka tapauksessa on selvää, että Mistralin ja lännen asevientikiellon myötä Venäjä ei tule ostamaan lännestä kriittisiä aseteknologioita muutamaan vuosikymmeneen muuten kuin pakon edessä. Venäjä aikoo käyttää Ranskan palauttamat rahat omien, Mistral-projektin myötä hankittua kokemusta hyödyntävien maihinnousu- ja komentoalusten valmistamiseen.

Kaiken kaikkiaan suomalaisesta näkökulmasta koko Mistral-episodi on vahva muistutus siitä, ettei asehankinnoissa kannata olla mistään valtiosta liian riippuvainen. Sota-aluksen elinkaari on noin 30 vuotta ja koko tuon ajan yhteistyön sen valmistajaan ja keskeisempiin alijärjestelmätoimittajiin pitää toimia jotta laiva pysyy käyttökunnossa.

Teksti: Aleksei Kettunen

Avainsanat: , , ,

Share This