Ruotsin puolustuksen aamunkoi

Itämeren piirissä järjestettiin viime kuussa kaksi poikkeuksellisen suurta sotaharjoitusta. Toinen niistä oli Venäjän ja Valkovenäjän yhdessä isännöimä Zapad 2017, toinen Ruotsin järjestämä Aurora 17.

Zapadista myöhemmin, tässä havaintojani Aurorasta.

Syyskuun 11.-29. päivien välillä Ruotsissa järjestetty Aurora –harjoitus oli nimensä mukaisesti todellinen Ruotsin maanpuolustuksen ”aamunkoitto”. Siihen osallistui Ruotsin puolustusvoimien mukaan lähes 19 000 ruotsalaista (ammattisotilaita, varusmiehiä, reserviläisiä ja kodinturvajoukkojen jäseniä). Kokonaismaanpuolustuksen tavoitteiden kannalta mukana oli myös runsaasti eri ammattialojen ja yhdistysten keskeisiä toimijoita sekä yhteiskunta-aktiiveja. Mukana oli myös liike-elämä. Harjoitus oli suurin Ruotsissa järjestetty sotaharjoitus sitten vuoden 1993, eikä näin suuria ja monipuolisia harjoituksia järjestetty usein sitä ennenkään.

Ulkomaisia sotilaita oli mukana pari kolme tuhatta. Osallistuvien maiden joukossa olivat Latvia, Liettua, Norja, Suomi, Ranska, Tanska ja Viro. Yhdysvallat oli mukana yli 1 400 sotilaallaan sekä raskaalla kalustollaan: joukoilla oli käytössään muun muassa Abrams –taistelupanssarivaunuja ja Bradley -miehistönkuljetusvaunuja, Patriot –ilmatorjuntakalustoa ja Apache –rynnäkköhelikoptereita.

Toisin kuin Zapad –harjoituksessa Aurorasta tiedotettiin aikaisin, runsaasti ja seikkaperäisesti. Sen keskeistä tarkoitusta ei sen kummemmin myöskään peitelty. Aurora oli selkeä maanpuolustusharjoitus, joka pelattiin oikeilla joukoilla oikeassa ympäristössä. Ruotsin asevoimista harjoituksissa oli mukana noin puolet: tämän enempää ei parikymmentä vuotta sitten oman puolustuksensa tuuliajolle jättänyt ja ”rauhanosingosta” nauttimaan jäänyt pienehkö maa yksinkertaisesti saa jalkeille.

Harjoitus alkoi etelä-Ruotsista, Göteborgin alueelta, jonne ranskalaisia ja amerikkalaisia ilmatorjuntayksiköitä ja niiden kalustoa lennätettiin raskailla kuljetuskoneilla. Sisääntulossa päästiin käyttämään uudenkarheaa vuonna 2014 Ruotsin (ja Suomen) NATO:n kanssa solmimaa ”isäntämaasopimusta” (Host Nation Support), jossa määritellään isännän ja vieraiden oikeudet ja vastuut avun antamis- ja -vastaanottamistilanteissa.

Göteborgin seudulta joukot sitten siirtyivät kohti Tukholmaa, jonne pelättiin vieraan vallan sotilaallista hyökkäystä. Sinne se tulikin, sinne ja Gotlantiin. Tässäkään tilanteessa eivät ruotsalaiset juuri kainostelleet. Hyökkäys tuli harjoitusmateriaalin mukaan Baltian yli Venäjältä, ja sen lyömiseksi Ruotsi yhdisti voimansa NATO-maiden joukkojen kanssa. Aivan kuten kautta aikain sotaharjoitukset ovat päättyneet puolustajan eduksi, niin tämäkin: pohjoisesta vyöryivät ruotsalaisten omat Leopard 2 –panssarit ja CV90 –rynnäkkövaunut Tukholmaan, ja Yhdysvaltain joukkojen tuella vihollinen työnnettiin Gotlannista takaisin merelle.

Sotilaallisen yhteistyön rinnalla, jopa askelen sen edellä, kulki Aurorassa kaiken aikaa poliittinen sanoma: Ruotsi on valmis ja kykenevä viemään konkreettisen sotilaallisen yhteistyönsä Yhdysvaltain ja muiden NATO-maiden kanssa tappiin saakka. Ruotsi tarvitsee puolustukseensa NATO:a, mutta niin tarvtsee NATO:kin Itämeren alueen jäsentensä  puolustamiseen Ruotsia. Ja sen tietävät nyt kaikki ne, jotka seurasivat Aurora –harjoitusta, läheltä tai kauempaa.

Pauli Järvenpää on vanhempi tutkija, ICDS Tallinnassa

 

Share This