Selkeyden aika

Länsimaailman ja sen keskinäisten liittolaissuhteiden, yhteiskuntarauhan ja instituutioiden vakauden käydessä yhä horjuvimmaksi näyttää yksi asia paradoksaalisesti selkeytyvän. Se on Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asemoituminen ja etenkin viranomaistason retoriikka.

Yhteensattumia

”Tiedustelussa ei ole koskaan sattumia, mutta tämä on nyt puhdas sattuma”, Helsingin Sanomien haastattelema everstiluutnantti Vladimir Panschin kommentoi uutta MPKK:lle kirjoittamaansa työpaperia ja sen ilmestymistä lähes samanaikaisesti Suojelupoliisin kansallisen turvallisuuden katsauksen kanssa. Tulipa viime viikolla julki myös valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko.

Nämä kolme asiakirjaa, kuten myös esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistön taannoinen haastattelu Foreign Policy -lehdelle sekä voimakkaat tuenilmaisut terrorismin kourissa kamppailevalle Ranskalle kertovat, että todellisiin ystäviin (sikäli kun sellaisia maailmanpolitiikassa on) tukeudutaan yhä vahvemmin ja poliittisesti korrekti hymistely koskien aggressiivisesti käyttäytyvien valtioiden nimeä on jätetty historiaan.

Helsingin Sanomien etusivulla kirkuva otsikko “Raportti: Venäjän tiedustelu haluaa koukkuunsa nuoria suomalaisia poliitikkoja, tutkijoita ja sotilaita” kuvastaa hyvin tätä muutosta. Kauas on tultu ajoista, jolloin “Mauno Koiviston hoviksi” kutsuttu Janne Virkkusen ja Aatos Erkon rautanyrkissään pitämä valtakunnan päälehti ei halunnut julkaista poikkipuolista sanaa “uudistusmielisistä” KGB-johtajista tai “hitaasti, mutta varmasti demokratisoituvasta” Venäjästä.

Panschinin tutkimuspaperi – jossa sinänsä ei ole valtavasti uutta tietoa alaa seuranneelle – heijastelee Suomen nykyasemaa verratessaan Venäjän tiedusteluorganisaatioiden toimintaa maassamme nimenomaan sotienväliseen aikaan eikä YYA-kauteen. Tiedustelun laajuudesta valinnassa tuskin on kyse, vaan pikemminkin maidemme välisten suhteiden luonteesta sekä valtiollisesta identiteetistä, jolle toiminnan pohja rakentuu.

Kyllähän tämä tutulta kuulostaakin:

“Rajan takaa Suomeen suunnatun tiedustelun kohteet lukeutuivat kaikkiin kolmeen tasoon taktiseen, operatiiviseen sekä strategiseen. Viimeksi mainitun osalta Pietarin sotilaspiiri pyrki hankkimaan tietoja merirahtiliikenteestä ja Suomen ulkomaankaupasta. Operatiivisen tason asioista sekä sotilastiedustelu että NKVD pyrkivät hankkimaan tietoja ainakin puolustuslaitoksen sekä rajavartiolaitoksen rauhanajan toiminnasta, mahdollisen sotatoiminäyttämön puolustuslaitteista, liikenneyhteyksistä, kaukovaikuttamisen kohteista kuten maantie- ja rautatiesilloista sekä satama-altaista. Lisäksi taktisen tason asioista NKVD pyrki hankkimaan tietoja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevan henkilöstön heikkouksista ja luonteenpiirteistä sekä rajaseudun asukkaiden poliittisista mielipiteistä ja asennoitumisesta maan hallitukseen. Edellä lueteltujen tiedonhankintakohteiden lisäksi NKVD:n vastatiedusteluosasto lähetti rajan yli Suomeen sotaa edeltäneellä ajalla useita asiamiehiä, joiden tavoitteena oli hakeutua Suomen tiedustelun ja vastatiedustelun palvelukseen.”

Suojelupoliisin kansallisen turvallisuuden katsaus käsittelee samoja asioita hiukan erilaisin sanamuodoin:

“Merkittävimmät Suomea ja Suomen etuja vastaan tiedustelullisesti toimivat valtiot ovat Venäjä ja Kiina. Ulkomaisten tiedustelupalvelujen toiminta Suomessa on pitkäkestoista, tavoitteellista ja suunnitelmallista. Ajankohtaisia ilmiöitä koskevat tiedustelukysymykset vaihtelevat, mutta taustalla on pitkäaikainen kiinnostus Suomea kohtaan. Toiminnan keskeisimpiin päämääriin kuuluvat ennen kaikkea Suomen politiikan eri osa-alueiden ennakoiminen ja poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen. Ulkomaiset tiedustelupalvelut ovat kiinnostuneita myös suomalaisesta teknologiasta sekä siihen liittyvästä osaamisesta. Lisäksi Suomea käytetään edelleen laajasti laittoman teknologiaviennin kauttakulkumaana. Kyseessä on ennen kaikkea sotilaallisiin tarkoituksiin käytettävä vientikiellossa oleva länsimainen teknologia.”

Henkilötiedustelusta raportti toteaa:

“Tiedossa on konkreettisia tapauksia vieraiden valtioiden pyrkimyksistä hankkia Suomesta salaisia tietolähteitä toimittamaan tietoja, jotka eivät ole julkisesti saatavilla. Lisäksi tiedusteluorganisaatiot pyrkivät hankkimaan avustajikseen henkilöitä, joiden avulla on mahdollista vaikuttaa suoraan tai välillisesti poliittiseen päätöksentekoon ja yleiseen mielipiteeseen.”

Hella Wuolijoki.

Poikkeusolot vaativat poikkeuksellisia keinoja

Supon mukaan koronaviruspandemiaan liittyneet rajoitukset vaikeuttivat ulkomaisten tiedusteluasemien toimintaa, mutta rajoitusten tultua puretuksi henkilötiedustelu palasi entiselleen. Niin ikään Suomeen kohdistetun vakoilun painopiste siirtyi kohti kyberympäristöjä.

Panschinin tutkimuspaperissa tuodaan esille myös ns. illegaalien residenttien, Suomen kansalaisuuden ja/tai peitehenkilöllisyyden omaavien vakoiluverkostojen hoitajien toiminta, jota kohdemaan vastatiedustelun on suurlähetystön henkilöstöön verrattuna vaikeampi valvoa. Tiedetyistä tapauksista Suomessa mainitaan vain yksi esimerkki, Maria Emma Schulen johtama noin kolmekymmentä henkilöä kattanut rinki. Myös Hella Wuolijoki on kuitenkin ajoittain asetettu illegaalien kategoriaan.

Panschin kuvaa illegaalien roolia seuraavasti:

“Ulkomailla palvelevat tiedustelu-upseerit tai sellaisiksi epäillyt ovat kohdemaan vastatiedustelun valvonnan kohteina. Tällöin on aina olemassa vaara, että tiedustelu-upseerin salainen toiminta paljastuu kohdemaan vastatiedustelulle. Tällaisten tilanteiden välttämiseksi on täysin mahdollista, että Venäjän tiedustelupalvelujen näkökulmasta joidenkin erittäin arkaluonteisten asioiden hoitamiseen käytetään Suomeen matkustavia tiedustelu-upseereita, tai peräti salaisia residentuuria, joiden havaitseminen ja tunnistaminen on vastatiedustelulle merkittävästi vaikeampaa, kuin Suomessa pysyvästi työskentelevien tunnistettujen tiedustelu-upseerien toiminnan seuraaminen.

Mikäli Suomen ja Venäjän väliset suhteet jostain syystä mutkistuvat merkittävästi ja suomalaisviranomaiset joutuvat tästä syystä poikkeusoloihin vedoten rajoittamaan Venäjän diplomaattikunnan liikkumista Suomessa, tai Venäjä kutsuu Suomessa olevan diplomaattikuntansa kotiin, laillisten residentuurien työskentely vaikeutuu merkittävästi tai estyy kokonaan. Tällaisissa poikkeusoloissa laillisten residentuurien toiminta korvataan joko matkustavilla tiedustelu-upseereilla tai salaisilla residentuureilla.”

Iskut kohdistuvat yhteiskuntaan

Hybridivaikuttamisen torjuntaa Suojelupoliisi pitää yleisesti onnistuneena:

“Valtiollisten toimijoiden valmius käyttää voimakkaitakin hybridivaikuttamisen keinoja tavoitteidensa edistämiseksi pysyy korkeana. Toisaalta länsimaiden panostus hybridivaikuttamisen torjuntaan vähentää osaltaan vaikuttamisesta aiheutuvaa uhkaa.”

Myös valtioneuvoston selonteossa hybridivaikuttamiselle tarjotaan runsaasti tilaa yksityiskohtaisine kuvauksineen sen metodeista:

“Hybridivaikuttaminen on lisääntynyt ja monimuotoistunut, minkä takia siitä on tullut aiempaa suurempi turvallisuusuhka. Hybridivaikuttamisessa valtiollinen tai muu ulkoinen toimija pyrkii vaikuttamaan samanaikaisesti tai jatkumona, suunnitelmallisesti ja eri keinoja käyttäen kohteen haavoittuvuuksiin omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Keinovalikoima on laaja, ja siihen kuuluu muun muassa poliittisia, diplomaattisia, taloudellisia ja sotilaallisia keinoja sekä informaatio- ja kybervaikuttamista. Vaikuttaminen on vahingollista ja sitä pyritään tekemään niin, että se on kiistettävissä.

Valtiotoimijat käyttävät usein hybridivaikuttamisessa kolmansia toimijoita, kuten ekstremistisiä ja järjestäytyneen rikollisuuden ryhmiä. Hybridivaikuttamiseen voidaan käyttää myös muuttoliikettä, pakolaisia tai hybridivaikuttamista toteuttavien maiden kansalaisia muissa maissa. Vaikuttamista voi tapahtua myös epidemioiden ja pandemioiden varjolla.”

Suojelupoliisin päämaja Helsingin Ratakadulla.

Liikkumatilaa vai turvallisuutta?

Supon katsauksen tavoin länsimaiden kohtalonyhteys tuodaan poikkeuksellisen selvästi esiin myös uudessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa:

“Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeä tavoite on, että kansallisin toimin ja kansainvälisellä yhteistyöllä estetään aseellisten konfliktien ja Suomen turvallisuutta ja yhteiskunnan toimintakykyä vaarantavien tilanteiden syntyminen sekä Suomen joutuminen sotilaalliseen konfliktiin. Jos turvallisuus lähialueillamme tai muualla Euroopassa olisi uhattuna, ei Suomi EU:n jäsenenä voisi olla ulkopuolinen.”

“Euroopan unioni on Suomen ulkosuhteiden tärkein viitekehys, vaikutuskanava ja turvallisuusyhteisö. EU:n ulkoista toimintakykyä, yhtenäisyyttä ja unionin globaalia johtajuutta lujittamalla Suomi vahvistaa myös omaa turvallisuuttaan.”

Euroopan unionin roolin uudelleenarviointi on voimakas irtiotto aiemmista – etenkin vasemmistodemareiden, kuten Kalevi Sorsan ja Paavo Lipposen – hellimistä visioista, joissa Suomi olisi voinut ainakin suurelta osin säilyttää entisen “erityissuhteensa” Venäjään ja ehkä edistää euraasialaisen valtioliiton syntymistä vaihtoehtona Yhdysvalloille. Huolimatta yhteydenpidostaan Geroge W. Bushin kanssa nykyisen Nord Stream -lobbarin ohjenuora oli koko ajan “Venäjä ensin”. Tältä osin hänen sinipunahallituksensa toinen vahva mies on ottanut täysin entisestä liittolaisestaan poikkeavan linjan.

Suomen EU-linjan muutosta kuvataan myös Ulkopoliittisen instituutin erinomaisessa tutkimuspaperissa.

Valtioneuvoston selonteon mukaan suurvaltasuhteiden kehitystä leimaa nyt nimenomaan Yhdysvaltojen sekä Kiinan välisen vastakkainasettelun kiristyminen, jonka myötä Moskova ja Peking ovat lähentyneet toisiaan “jaettujen intressien pohjalta”.

Usein on mainittu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvuudeksi kyky liikkumatilan säilyttämiseen alati muuttuvassa kansainvälisessä ympäristössä. Näin varmasti osittain onkin, mutta liikkumatilan säilyttämisellä on myös varjopuolensa.

Tässä artikkelissa käsiteltyjen dokumenttien sisällöstä syntyy kuva, että Suomen uskotaan olevan paremmin turvassa osana omaa toimijuuttaan vahvistavaa Euroopan unionia sekä sen liittolaisten yhteisöä riippumatta nyt tiistaina käytävien Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksesta. Myös Yhdysvaltain sotilaallisen läsnäolon vakauttava vaikutus Itämeren turvallisuuteen tunnustetaan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa.

Mikä sitten on johtanut analyysin muuttumiseen niinkin voimallisesti, mutta toisaalta huomaamattomasti?

Maailmantilanteen kehittymisen, ajan kulumisen ja henkilövaihdosten ohella – tai pikemminkin niiden vuoksi – uhka-arviossa perinteinen, maan täyteen sotilaalliseen haltuunottoon pohjautuva skenaario vaikuttaa jos ei aiempaa epätodennäköisemmältä, ainakin epärelevantimmalta. Näin etenkin verrattuna esimerkiksi rajoitetun asevoiman käytön sekä muun yhteiskunnan häiriötilaan saattamisen muodostamaan kombinaatioon, jonka tavoitteena voisi olla Suomen alistaminen Venäjän vasalliksi. Hyökkäyksen perimmäinen motiivi olisi kuitenkin iskeä kansainväliseen järjestelmään.

Share This