Solidaarisuutta ja sotilasvoimaa

Valko-Venäjän viikkokausia jatkuneet mielenosoitukset eivät ota laantuakseen. Peruuttamaton muutos on jo tapahtunut, mutta sitä, onko edessä vuosien kamppailu kuten Solidaarisuus-liikkeen käynnistämässä Puolan kommunistivallan kaatamisessa 1980-luvulla vai nopeampi prosessi, emme tiedä.

Solidaarisuus-liikkeellä on tunnusten värimaailman lisäksi muutakin yhteistä valkovenäläisten mielenosoitusten kanssa, esimerkiksi työväenluokan vahva edustus protesteissa.

Venäjä varoo sekaantumasta näkyvästi tilanteeseen, mutta sen on uskottu olleen esimerkiksi tunnuksettomien miesten suorittamien kidnappausten takana. Tämä saattaa olla valmistelua Venäjän avulla toteutettavalle “pehmeälle exitille”, jonka myötä Aljaksandar Lukashenka saisi säilyttää henkensä ja ehkä osan varallisuuttaan. Suunnitelman on epäilty tulevan käsittelyyn jo ensi viikolla, mutta mitään vahvistettua tietoa asiasta ei ole. Käytännössä Kreml saisi sopimuksen myötä roolin vallansiirtoprosessissa ja ehkä sotilastukikohdan.

Lännelle onnistunut vallansiirtoprosessi olisi voitto ja pitkällä aikaperspektiivillä demokratisoitunut Valko-Venäjä eittämättä Euroopan turvallisuutta lisäävä tekijä. Ongelma on lyhyempi aikaväli, kun epävakaus ja mahdollisesti Venäjän lisääntyvä sotilaallinen läsnäolo uhkaavat suoraan Suwalkin käytävää, Baltian maita sekä Puolaa ja lopulta koko läntisen turvallisuusarkkitehtuurin perusrakenteita.

Suwalkin käytävä mustalla.

Jo Neuvostoliiton hajotessa jotkin läntiset toimijat nikottelivat puolalaisten ja baltialaisten itsenäisyys- ja reformivaatimuksista, jotka heidän mielestään uhkasivat suurempia strategisia tavoitteita, kuten aseistariisuntaa. Tämä moraalisesti kestämätön, kansainvälisen oikeuden ja demokratian periaatteet sivuttanut asenne heijastuu vielä nykyäänkin keskinäisenä epäluottamuksena esimerkiksi Euroopan unionin päätöksenteossa. Virhettä ei ole varaa toistaa valkovenäläisten kanssa. Toistaiseksi väärennetyn vaalituloksen tunnustamatta jättänyt unioni onkin suoriutunut tehtävästä melko hyvin.

Näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jää sotilaallisen kapasiteetin kasvattaminen itäisen Keski-Euroopan ja Baltian turvallisuuden takaamiseksi. Tämän tarpeellisuuden selittämisen tulee olla strateginen viestintäprioriteetti, sillä sotilasmenojen kasvattaminen harvemmin lupaa etenkään eurooppalaisvaltioissa sisäpoliittista suosiota. Viime kädessä kyse on kuitenkin koko maanosan turvallisuudesta.

Mikäli vallansiirto tapahtuu, myös valkovenäläisten itsenäisen puolustuskyvyn tukeminen ja sotilaallinen yhteistyö olennaisilla sektoreilla ovat tärkeitä tasapainottavia tekijöitä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan Valko-Venäjän protestit eivät ole geopoliittisia – tai eivät ainakaan pari viikkoa sitten olleet. Presidentti on oikeassa sikäli, että kun Ukrainassa EU-assosiaatiosopimuksen puolesta alkaneet mielenosoitukset laajenivat “Arvokkuuden vallankumoukseksi” ja kansalliseksi uudistusliikkeeksi, Valko-Venäjällä “arvokkuuden” vaatimus on väistämättäkin muuntunut geopoliittiseksi – ja muuntuu sitä enemmän, kuta voimallisemmin Venäjä yrittää vanhaa valtaa tukea.

Venäjälle demokratia ja toimiva yhteiskunta ovat mitä suurimmassa määrin geopolitiikkaa. Juuri siksi, että valkovenäläiset ovat Kremlin kuvastossa olleet perunapeltojensa laidalla purnaavia säntillisiä, mutta serviilejä oman kielensä kadottaneita tsuhnantapaisia pikkuveljiä, tilanne on Vladimir Putinin hallinnolle niin vaarallinen. Jos sekin osa imperiumista, jonka ei koskaan pitänyt nousta kapinaan näin tekee, venäläinen informaatiotila kokee valtavan mullistuksen.

Kauko-idän Habarovskissa jo viikkoja protestiaan jatkaneiden mielenosoittajien iskulauseisiin on lukeutunut muiden muassa “Putin, juo teetä! Habarovsk tarjoaa!”. Valko-Venäjällä viikottain kymmenien, ehkä jopa satojentuhansien ihmisten marsseille eri kaupungeissa kokoontuneet protestoijat huutavat “Habarovsk!”. Kaakkoisvalkovenäläisessä Homelin kaupungissa luovuus on viety ennennäkemättömälle tasolle – syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina sikäläiset ohjeistivat presidentinvaalien voittajaksi julistautunutta Lukashenkaa: “Sasha, juo teetä – Putin tarjoaa!”.

Jos Ukraina on Venäjän näkökulmasta ollut se geenivirheestä kärsivän (tai nauttivan) kaksipäisen kotkan länteen sätkivä pää, Valko-Venäjän muutos iskee paljon lähemmäs imperiumin sydäntä. Kun imperiumit hajoavat, on syytä pitää mielessä sekä lyhyen aikavälin turvallisuustarpeet että pidemmän aikavälin positiiviset kehitysmahdollisuudet. Euroopan unionin ja Naton tulisi luonnostella nämä huomioiva yleisen tason periaatelausuma sekä käytännön suunnitelmat toimenpiteistä hyvissä ajoin. Painitaanhan samankaltaisten ongelmien kanssa Itä-Euroopan lisäksi myös Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Share This