Suhoi PAK FA -koneen kehitystyö takkuilee

Nyt on venäläisten vuoro huomata, että stealth-hävittäjän tekeminen ei ole helppoa, Reuters -uutistoimiston David Axe valottaa kirjoituksessaan hävittäjäkehitystyön vaikeuksia.

Kuva: Lockheed Martin

Norjan ensimmäinen F-35 valmistui vuonna 2015. Kuva: Lockheed Martin

Mediassa on puhuttu paljon Suomellekin kaavaillun F-35 Lightning II -monitoimihävittäjän kehitystyön kohtaamista vaikeuksista: tekniset ongelmat ovat viivästyttäneet projektia ja kustannukset ovat kasaantuneet. Tällä hetkellä koneen yksikkökustannukseksi kaavaillaan Reutersin artikkelin mukaan n. 100 miljoonaa dollaria.

Amerikkalaisilla on kuitenkin jo neljänkymmenen vuoden kokemus stealth-ominaisuuksilla varustettujen sotakoneiden valmistuksesta. Nyt jo käytöstä poistettu F-117 Nighthawk -hävittäjä aloitti vuonna 1983. B-2 pommittaja otettiin käyttöön vuonna 1997, mutta sen huima yli 2 miljardin dollarin kappalehinta rajoitti hankittavien koneiden määrän vain 21:een. Niin ikään varsin kalliiksi projektiksi osoittautunut F-22 Raptor -hävittäjä aloitti palveluksessa vuonna 2005.

Neuvostoliiton romahduttua vuonna 1991, Venäjän aseteollisuus oli pitkään säästöliekillä tuotekehityksensä kanssa. Suhoi T-50 (PAK FA) stealth-hävittäjää alettiin kehittää tosissaan vuonna 2002 ja ensimmäinen prototyyppi lensi vasta vuonna 2010.

Näyttävästä propagandasta huolimatta Suhoin kehitystyö on takkuillut ja se on pahasti kesken. Yhden T-50 -koneen hinnaksi muodostunee lopulta länsimaisen kilpailijansa tavoin noin 100 miljoonaa, jos projekti ylipäänsä saadaan maaliin. Kuuden vuoden aikana vain kuusi T-50 prototyyppiä on saatu valmiiksi, ja niillä on onnistuttu lentämään vain 700 koelentoa. Vertailun vuoksi kahdeksalla F-22 -prototyypillä lennettiin 3500 koelentoa.

Näyttää siltä, että T-50 ei ole tarpeeksi luotettava edes koelento-ohjelman läpiviemiseen. Rahapulasta kärsivä Kreml on pienentänyt Suhoi-tehtaalle tekemäänsä tilausta vain tusinaan koneeseen ja intialaiset yhteistyökumppanitkin ovat tuskastuneita kehitystyön tuloksiin.

Alex Beltyukov - http://russianplanes.net/id145423

Suhoi Su-30M, kuva Alex Beltyukov

Onko stealth-ominaisuudet kaiken vaivan arvoisia, kysyy Reutersin toimittaja. Ainakin Venäjä on siirtynyt panostamaan jo ennestään koeteltujen ratkaisujen kehittämiseen. Kylmän sodan aikaisen Su-27 -hävittäjän parannellut versiot Su-30 ja Su-35 ovat nopeita ja liikehtimiskykyisiä, niillä on pitkä toimintasäde ja suuri hyötykuorma, ne häviävät stealth-koneille vain kyvyssään välttää havaituksi tulemista, Axe summaa.

//pm

Avainsanat: , , , , , ,

Share This