Sukellusveneitä Suomelle?

Ruotsissa metsästetään edelleen kiihkeästi lisää todisteita “vieraan valtion vedenalaisesta toiminnasta”. Tässä yhteydessä on tullut esille Itämeren sotilaallisen merkityksen korostuminen ja sukellusveneiden käyttö. Muun muassa YLE kertoi jutussaan, minkälaiset sukellusvenelaivastot Itämeren reunavaltioilla on tällä hetkellä: Puolalla ja Ruotsilla on viisi, Saksalla neljä ja Venäjällä Kaliningradin tukikohdassa kolme sukellusvenettä. Samalla on kerrottu, että paras ase sukellusvenettä vastaan on toinen sukellusvene.

Suomen Kuvalehti kertoi tuoreessa artikkelissaan miten Suomen oma sukellusvenehankinta oli esillä viimeksi 90-luvulla. Omien sukellusveneiden hankintaa esitti tuolloin mm. myöhemmin Puolustusvoimain komentajaksi noussut Juhani Kaskeala. Nyt Suomen Kuvalehden haastatteleman eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön mielestä jo kolmen sukellusveneen hankinta olisi miljardiluokan investointi. Toisaalla YLE kertoo miten esim. Turussa voitaisiin nopeastikin polkaista käyntiin sukellusveneen tai vedenalaisten tutkimusalusten rakentaminen.

Sukellusvenehankinta ei ole ollut kuitenkaan missään vaiheessa realistinen vaihtoehto Suomen puolustusvoimille. Väite sukellusveneestä parhaana välineenä sukellusveneiden torjuntaan on yksinkertaistava, eikä se huomioi välineen ja vastavälineen panoshyötysuhdetta.

Suomen puolustusmäärärahojen puitteissa sukellusveneaselajin kehittäminen olisi jo pelkästään järjestelmän ylläpito- ja elinkaarikustannusten vuoksi mahdoton hanke. Jos käytämme puolustukseen alle kolme miljardia euroa vuositasolla, miten olisi mitenkään mahdollista löytää lisärahoitus näin kalliin, kokonaan uuden asejärjestelmän hankintaan? Miljardiluokan sijoitus muutamaan sukellusveneeseen olisi nykyisessä tilanteessa suorastaan järjetön ja puolustuskykymme ylläpidon kannalta lähinnä vahingollinen teko.

Suomessa pitäisi ensin ratkaista se, olemmeko liittoutumassa vai emme. Nykyinen olotila tekee pitkäjänteisen puolustussuunnittelun lähes mahdottomaksi. Tieto siitä, tukeutuuko Suomi jatkossa liittolaisten järjestelmiin vai onko kaikki rakennettava itse, vaikuttaa erittäin paljon siihen mitä on järkevää hankkia ja mitä ei.

Olipa puolustusratkaisumme liittoutuminen tai liittoutumattomana pysyttely, ei sukellusvenehankinta olisi meidän määrärahakehyksissämme mitenkään perusteltavissa, vaikka määrärahoja kohotettaisiin huomattavasti. Tällaista korotusta ei ole sitäpaitsi edes näkyvissä.

Sukellusvenehanke kuuluu samaan sarjaan kuin historiallinen laivasto-ohjelmamme sotien välisinä vuosina: hankittiin sukellusveneitä ja kaksi panssarilaivaa. Niiden kaikkien merkitys käydyissä sodissamme jäi erittäin marginaaliseksi. Köyhälle maalle järkyttävän kalliiksi muodostuneista panssarilaivoista toinen makaa Itämeren pohjassa upottuaan ainoan ulkomerelle suuntautuneen taistelutehtävänsä aikana ja toinen päätyi sotakorvaukseksi Neuvostoliitolle.

Sukellusveneiden hankkimista voisi myös verrata puolustusvoimien uudempiin virheinvestointeihin esim. NH-90 helikopterihankintaan ja romutettuun Tuuli-ilmatyynyalukseen. Ensimmäistä vastustettiin alunperinkin puolustusvoimien sisällä. Prototyyppiasteella olleen kopterin kehitystyö osoittaui hankalaksi ja projekti viivästyi rajusti. Lisäksi hankinnan lisäarvo varsinaiselle sodan ajan puolustuskyvylle on vaatimaton. Jälkimmäinen puolestaan oli aivan liian suureellinen kehitysprojekti toteutettavaksi pienen maan vähillä resursseilla, minkä lisäksi Tuuli ei koskaan toiminut odotetulla tavalla. Ajoittain on ollut puhetta myös yli satametrisen hävittäjäaluksen hankkimisesta merivoimillemme. Se olisi myös sukellusveneiden tavoin hanke, joka ei tukisi millään tavoin varsinaista Suomen maanpuolustusta.

Resurssien ollessa rajallisia on hankintapolitiikassa oltava erityisen tarkka siitä, että hankinnat ovat panos-hyötysuhteeltaan tehokkaita. Sukellusveneet ja “littoraalihävittäjät” eivät sitä ole missään nimessä.

Jaakko Puuperä
päätoimittaja
Suomen Sotilas -lehti

Avainsanat: , , ,

Share This