Suojelupoliisi päivitti terrorismin uhka-arviota

Suojelupoliisi piti harvinaisen tiedotustilaisuuden 3.11.2015, jossa kerrottiin miten Suomeen kohdistuva terroriuhka on kohonnut ja monimuotoistunut vuoden 2014 tasosta. Vaikka suunnitelmallisten iskujen uhka on matala, yksittäisten terrorististen väkivallantekojen mahdollisuus on olemassa. Suomalaiset voivat Supon mukaan joutua kohteiksi myös ulkomailla länsimaita vastaan suunnatuissa iskuissa.

Suojelupoliisi käsitteli tiedotustilaisuudessa kolmea ihmisryhmää, joiden voidaan katsoa muodostavan uhkia kansalliselle turvallisuudelle:

1. Ulkomailla radikaali-islmaistiseen aseelliseen toimintaan osallistuneet ja Suomeen palanneet henkilöt

2. Turvapaikanhakijoiden joukossa Suomeen saapuneet ja konfliktialueiden väkivaltaisiin ryhmiin kytköksissä olevat henkilöt

3. Kotimaiset ääriliikkeet, varsinkin maahanmuuttovastainen liikehdintä mutta myös rasisminvastaisiin mielenosoituksiin osallistuneet anarkistit

Konfliktialueilta palaavat taistelijat

Suojelupoliisin tilaisuudessa puhuneen Suojelupoliisin päällikön Antti Pelttarin mukaan ulkomaisissa konflikteissa – erityisesti Syyriassa ja Irakissa – aseelliseen toimintaan osallistuvien ja Suomeen palaavien henkilöiden lukumäärä on huomattava. Supon päällikön mukaan Suomeen on palannut ainakin 20 taistelijaa, n. 15 Suomesta lähteneen henkilön oletetaan kuolleen konfliktialueilla. Suomesta lähteneiden taistelijoiden vuoksi myös ulkomaiset radikaali-islamistit tuntevat Suomen entistä paremmin.

Suomeen on Supon mukaan muotoutunut terrorismia tukevia ryhmiä, jotka pyrkivät radikalisoimaan ja värväämään ihmisiä sekä lisäämään radikaali-islamistisen ideologian kannatusta. Tukiryhmät saattavat kasvaessaan ja vahvistuessaan ryhtyä myös operatiiviseen toimintaan, Supo arvioi.

Turvapaikanhakijoiden mukana maahan saapuvat toimijat

Suomeen on saapunut runsaasti turvapaikanhakijoita maista, joissa käynnissä olevan konfliktin osapuolina on terroristisia liikkeitä ja toimijoita. Myös Suomeen viime viikkoina saapuneiden joukossa on konfliktialueen väkivaltaisiin ryhmiin kytkeytyviä henkilöitä, Supo kertoo.

Suomen Sotilaan saamien tietojen mukaan varsinkin Irakista saapuneiden turvapaikanhakijoiden joukossa olisi Saddam Husseinin hallintoon kuuluneita ja arabisosialistisen Baath-puolueen entisiä jäseniä: sotilaita ja virkamiehiä. Joidenkin lähteiden mukaan maahan on saapunut jopa kenraali-tasoisia henkilöitä, jotka ovat saattaneet luoda ympärilleen jo jonkinlaista avustajaorganisaatiota. Kysyimme, onko Suojelupoliisi havainnut mitään tähän viittaavaa?

Suojelupoliisin ylitarkastaja Kari Harju vahvisti, että turvapaikanhakijoiden joukosta on noussut esiin sotilastaustaisia henkilöitä, “mutta mistään isommista sotilasjoukoista ei ole kysymys”. Turvapaikanhakijoiden haastatteluista vastaa maahanmuuttovirasto, joka pyrkii myös arvioimaan haastateltavan luomaa mahdollista uhkaa kansalliselle turvallisuudelle. Suojelupoliisi saa tiedon mm. Tornion vastaanottokeskukseen saapuvista henkilöistä.

Maahanmuuttovastaiset viharikokset

Tiedotustilaisuudessa muun median huomion varasti kuitenkin melko pitkälti kotoperäiset väkivaltaiset viharikokset, joiden uhka on Suojelupoliisin mukaan kohonnut turvapaikanhakijoiden määrän huomattavan kasvun ja sen nostaman maahanmuuttovastaisen ilmapiirin vuoksi. Edellisen polttopulloiskun ollessa tuoreessa muistissa, äärioikeistolaisen terrorismin mahdollisuudesta tentattiin Supon edustajia monella kysymyksellä.

Tiedotteessaan Supo mainitsee erikseen Suomen vastarintaliike SVL:n, joka on käynnistänyt kampanjan Suomeen saapuvia turvapaikanhakijoita ja uusia vastaanottokeskuksia vastaan. Turvapaikanhakijoiden määrän nopea kasvu on Supon mukaan lisännyt myös muuta protestiliikehdintää, jonka yhteydessä on tullut esille joitakin uusien äärioikeistoryhmien tunnuksia.

Suojelupoliisi kertoo tiedotteessaan myös miten anarkistit ovat viime aikoina osallistuneet rasisminvastaisiin mielenosoituksiin, joita on järjestetty vastareaktiona turvapaikkakriittisille protesteille. Kahden eri ääripään osallistuminen mielenosoituksiin saattaa kärjistää vastakkainasettelua ja johtaa yhteenottoihin. Äärivasemmistolaisen väkivallan uhkaa Suojelupoliisi ei kuitenkaan tämän enempää avaa.

Avainsanat: , , , , ,

Share This