Suomen ja Hitlerin suuresta asekaupasta 80 vuotta

Heinäkuun lopulla 1940 Adolf Hitlerin kiinnostus alkoi kohdistua idän sotaretkeen, mikä käänsi hänen katseensa myös Suomen. Kun ns. Ribbentropin-Molotovin sopimusta eli käytännössä Puolan jakoa tehtiin 1939 Hitlerin tavoitteet olivat lähellä eli hän halusi ratkaista ”Puolan kysymyksen” ja muulla ei ollut väliä. Tämä on perussyy siihen, että Saksa ”jätti yksin” Suomen talvisodan aikana, se halusi noudattaa sopimusta. Kun keväällä 1940 sekä Tanska että Norja oli vallattu tilanne oli toinen, nyt saksalaisia joukkoja oli aina Kirkkoniemeen saakka ja Neuvostoliiton sivustauhka niille sekä Saksan malmikuljetuksille Ruotsin kaivoksista Pohjanlahtea tosiasia. Myös Petsamon nikkelin merkitys nousi esiin. Suomen joutuminen Neuvostoliiton valtaamaksi ei siis ollut toivottavaa ja sitä oli jotenkin tuettava. Tuen muodoksi valikoituivat aseet.

Adolf Hitler ja ainakin Luftwaffen johtaja Hermann Göring tapasivat 14. elokuuta, erään tiedon mukaan tapaamisessa olisi ollut läsnä myös everstiluutnantti Joseph Veltjens. Esillä oli joka tapauksessa Suomen kysymys eli sitä oli tuettava aseilla. Kontaktin ottajaksi tuli Veltjens Göringin tarkemmin ohjeistamana, olennaista oli että hänen tuli kysyä marsalkka Mannerheimilta ja vain häneltä, kiinnostaako suomalaisia aseet ja toisaalta sallisiko Suomi muutaman tuhannen Luftwaffen sotilaan kulun maan pohjoisosan poikki Kirkkoniemeen. Veltjensin tehtävän salaamista korostettiin erityisesti eikä siitä ollut tietoinen edes Saksan ulkoministeriö. Hitlerin veto oli selvästi Neuvostoliiton kanssa tehdyn sopimuksen kanssa ristiriidassa, mutta hän tähysi jo tulevaisuuteen.

Kenen kaikkien kanssa Veltjens neuvotteli ei ole täysin selvä. Hän saapui Suomeen lentäen joka tapauksessa 17. elokuuta ja tapasi seuraavana päivänä illalla varmuudella marsalkka Mannerheimin mutta mahdollisesti myös pääministeri Risto Rytin. Mannerheimille oli etukäteen toimitettu tieto, että Saksasta tulee tärkeässä asiassa maan edustaja käymään ja haluaa tavata. Veltjensin matkasta ja sen tarkoitusperistä olivat tietoisia myös ainakin Suomen Berliinin lähettiläs Toivo Kivimäki, ulkoministeri Rolf Wittig ja puolustusministeri Rudolf Walden. Näyttää siltä, että matkasta tietoisia oli muitakin ja että Veltjens tapasi heitä Suomessa ennen Mannerheimia saadakseen ohjeita sopivista menettelytavoista ja sanakäänteistä. Joka tapauksessa Veltjensin vierailu pidettiin hyvin pienessä piirissä.

Mannerheim vastasi asekauppaan omaamiensa valtuuksien perusteella myöntävästi, mutta siirsi kauttakulun pääministeri Risto Ryti ratkaistavaksi. Tähänkin annettiin myöntävä vastaus 19. elokuuta ja valmistelut aloitettiin Saksan päässä. Palaan tähän myöhemmin toisessa kirjoituksessa ja keskityn tässä vai asekauppaan. Sen sopimus allekirjoitettiin 1. lokakuuta 1940, jolloin aseet jo osin olivat Suomessa. Tämä Vertrag 1187 oli siis selkeä kauppasopimus, aseet eivät olleet apua. Kaupassa otettiin huomioon hyvityksinä myös se aseet ja tarvikkeet, jotka olivat matkalla Suomeen keväällä 1940, mutta jäivät Norjan satamiin Saksalaisten vallattua ne.

Jotta asekauppa olisi pysynyt salassa Hitlerin haluamalla tavalla tehtiin monimutkainen järjestely, jossa Saksa myi aseet Veltjensin yhtiölle J. Veltjens Waffen und Munition, joka puolestaan myi aseet paperilla ruotsalaiselle yhtiölle, joka sitten myi ne suomalaiselle Oy Dahlberg & Hilbert Ab:lle, joka puolestaan myi aseet Suomen puolustusministeriölle. Ketjun ruotsalainen yhtiö ei ilmeisesti tiennyt koko järjestelystä vaan sen osalta paperit väärennettiin. Asekuljetuksen toteutuivat seitsemällä eri laivalla 26. syyskuuta – 10. lokakuuta saksalaisten kauttakulun seassa, mikä helpotti asian salaamista.

Kuka sitten oli tämä Joseph Veltjens, joka näytti ilmestyvän Suomen historiaan kuin tyhjästä? Hän oli ensimmäisen maailmasodan upseeri ja hävittäjälentäjä, joka päätti sodan kunnioitettavalla 35 ilmavoitolla. Hän oli myös saanut korkean ja erittäin arvostetun kunniamerkin Pour le Mériten. Palkittuna hävittäjälentäjänä hän oli toisen lentäjän eli Hermann Göringin ystävä ja luotettu, tätä Suomen asiaa hoidettaessa hän oli Göringin johtaman Vierjahresplanin eli taloudellisen ”nelivuotissuunnitelman” Hollannin alueesta vastaava.

Maailmanodan jälkeen Veltjens ryhtyi liikemieheksi ja hänellä oli liikesuhteita Suomeen jo 1920-luvulta lähtien mm. asekaupoissa. Hän oli ilmeinen Suomen ystävä Göringin lailla ja vielä aivan talvisodan alla Veltjensi välitti Suomeen merkittävän määrän uusia 20 mm ilmatorjuntatykkejä. Hänellä oli valmiit liikesuhteet Suomeen ja hänestä olivat mitä ilmeisimmin tietoisia niin korkein sotilaallinen kuin  poliittinen johtommekin jo valmiiksi. Olennaista on, että hän toimi Suomessa 1940 elokuussa Saksan valtion edustajana Herman Göringin valtuuttamana, ei siis pelkkänä asekauppiaana.

Joseph Veltjens kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1943.

Mitä tämä Veltjensin Göringin siipien suojassa junailema sopimus sitten Suomella toi? Painopiste oli kenttätykistössä ja panssarintorjunnassa.

Panssarintorjuntaan tuli 200 kpl englantilaisia Rifle, Anti-Tank, .55in, Boys  -panssarintorjuntakivääriä ja näille 100.000 patruunaa. Meillä tälle annettiin nimi 14 mm panssarintorjuntakivääri/37 ja aseet sijoitettiin jatkosodan alun kokonpanoissa jalkaväkikomppanioiden panssarilähitorjuntaryhmiin, joissa näitä oli neljä. Sopimuksen mukaan maahan tullut määrä oli merkittävä kun muistetaan, että omaa Aimo Lahden suunnittelemaa panssarintorjuntakivääriä vasta ryhdyttiin välirauhan aikana valmistamamaan. Englantilaisen sotasaalisaseen läpäisy oli ollut talvisodassa riittävä ja oli sitä vielä jatkosodan alussakin suurimpaan osaan Puna-armeijan panssareista.

Vielä tehokkaamman lisän panssarintorjuntaan toivat 100 saksalaista 3,7 cm Panzerabwehrkanone 36 -panssarintorjuntatykkiä ja niiden 100.000 patruunaa. Meillä tämä nimettiin joko 37 K 37 tai 37 K 40 putken yksityiskohdista riippuen. Tykit olivat uusia ja malli oli laajasti saksalaisten omassa käytössä. Tykin läpäisy oli samaa luokkaa kuin talvisodan ainoa todella tehokkaan panssarintorjunta-aseen, ruotsalaisen 37 mm Bofors-tykin.

Ranskalaisia 25 mm panssarintorjuntatykkejä sopimukseen sisältyi peräti 200 kpl ja näille 200.000 patruunaa. Tämä sotasaalistykki oli läpäisyltään vain vähän em. saksalaista tykkiä heikompi, mutta sitä kevyempänä helpompi liikutella miesvoimin. Jatkosodan alussa sen läpäisy oli riittävä ja määrä mahdollisti osaltaan uutena organisaatioon otettujen tykkikomppanioiden perustamisen täydessä laajuudessaan.

Sopimus siis yli kaksinkertaisti armeijamme panssarintorjuntatykkien määrän ja yhdessä Saksasta tulleen 150.000 telamiinan kanssa helpotti panssarintorjunnan kriisiä olennaisesti. Jälkimmäisistä kirjoittaja ei ole ainakaan toistaiseksi löytänyt tarkkaa mallimerkintää, vahva epäilykseni kuitenkin on että kyseessä oli Wehrmachtin Tellermine 35, joka oli siis Euroopan moderneimman armeijan telamiinatyyppi.

Erittäin merkittävä oli armeijamme saama kenttätykkien lisäys. Kokonaismäärä oli 220 kpl eli teoriassa 55 nelitykkisen patterin kalusto. Tykit olivat osin uusia ja osin saksalaisten sotasaalista Puolasta ja Ranskasta. Niiden mukana tuli yhteensä noin 250.000 laukausta.

Jutun pääkuva: Saksalainen 15 cm schwere Feldhaubitze eli meikäläisittäin 150 H 40 oli sopimuksen “kovin” tykki, täysin ajanmukainen Wehrmachtin raskas haupitsi, jota käytti mm. ykkösnyrkkimme Panssaridivisioonan Raskas Patteristo 14. Kantama oli parhaimmillaan yli 13 km. Tykki palveli sodan jälkeen pitkään aj modernisoituna aina 1990-luvulle asti. SA-Kuva jatkosodan alusta.

Tässä on lista tulleesta kenttätykkikalustosta, käytetty nimike on suomalainen:

54 kpl         76 K 02

54 kpl         105 K 29

24 kpl         120 K 78-31

20 kpl         150 H 15

48 kpl         150 H 40

20 kpl         155 H 17

Tykkien tarkempi esittely olisi mielenkiintoinen, mutta tekisi jutusta kovin pitkän. Kaikki palvelivat hyvin jatkosodassa ja osa peräti 1990-luvulle asti, tosin silloin jo modernisoituina.

Joseph Veltjens

Saksalainen 3,7 cm Panzerabwehrkanone 36 eli meikäläisittäin putken yksityiskohdista riippuen joko 37 K 37 tai 37 K 40. Tullessaan ajanmukainen panssarintorjuntatykki, joka vanheni vasta kun Puna-armeija sai T-34 – ja KV-1 -vaunuja kunnolla riveihinsä. Näitä sopimukseen kuului 100 kpl. SA-Kuva jatkosodan alusta.Ranskalainen panssarintorjuntatykki Canon de 25 mm SA mle 1937. Ranskalaisia 25 mm panssarintorjuntatykkejä oli ostettu jo talvisodan aikana ja 40 kpl näistä tuli maahan osan ehtiessä rintamalle. Saksalaissopimukseen näitä kului 200 kpl, meikäläisittäin malleja 25 Pstk/34 ja 25 PstK/37, edellisiä 133 ja jälkimmäisiä 67 kpl. Tykki painoi noin 300 kg eikä sen liikutteluun tarvittu kuvan “laumaa”. SA-Kuva.Rifle, Anti-Tank, .55in, Boys eli meikäläisittäin 14 mm panssarintorjuntakivääri/37 .Kauppaan sisältyi 24 kpl eli kuusi patteria raskasta kanuunaa 105 K 29, joka alkuperäiseltä ranskalaiselta nimeltään oli Canon de 105 mle 1913 Schneider. Saksalaissopimus toi näitä Ranskan Puolaan myymiä tykkejä sotasaalisvarastoista. Tykki oli siis ensimmäisen maailmansodan ajalta, mutta puolalaisten modernisoimana aivan käyttökelpoinen ja kaupassa tulleet 35.000 laukausta mukava lisä tykistömme ampumatarvikkeisiin. SA-Kuva jatkosodan alusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: ,

Share This