Suomen panssarivaunujoukot 100 vuotta

Suomalaiset panssarivaunujoukot juhlivat näyttävästi sadan vuoden taivaltaan Parolannummella perjantaina 12. heinäkuuta. Juhlaan oli liitetty myös muutamaa päivää aikaisemmin palvelukseen astuneiden varusmiesten omaistenpäivä. Virallisesti perinnepäivä on 14. heinäkuuta, mutta arkipäivään sijoitettu tapahtuma on kustannuksiltaan halvempi, kantahenkilökunta kun on joka tapauksessa töissä eikä lisäkustannuksia synny.

Jutun pääkuva: Leopard 2A6 ohimarssissa.

Maan panssarivaunujoukot syntyivät sata vuotta sitten sotaministeri Rudolf Waldenin 30. kesäkuuta 1919 antamalla käskyllä perustaa 15.7.1919 Hyökkäysvaunurykmentti. Rykmentti käsitti kaksi patteristoa, joita nykyterminologian mukaisesti nimitettäisiin komppanioiksi. Rykmentille hankittiin Ranskasta 32 Renault FT-17 -panssarivaunua, jotka edustivat tuolloin alansa huippua. ensimmäistä kertaa vaunun moottori oli takana ja pääase sijoitettu täyden ympyrän pyörivään torniin, ratkaisu joka on säilynyt taistelupanssarivaunuissa siitä asti. Nykymittapuun mukaan vaunu oli pieni ja hidas ja sen kahden hengen miehistöstä tornissa toimiva lataaja/ampuja/johtaja ylityöllistetty. Yhtä modernia kalustoa panssarivaunujoukoilla ei ole kuitenkaan sen jälkeen ollut ennen nykyisiä Leopard 2A6 -vaunuja.

Tuolloisen todennäköisen vastustajan eli Neuvosto-Venäjän vaunukaluston lukumäärä oli samaa luokkaa, balanssi johon ei sen jälkeen ole päästy.

Panssarivaunujoukkojen ensimmäinen varuskunta oli Santahamina, josta siirryttiin Hämeenlinnan Poltinaholle 1921. Sotiin asti panssarivaunut olivat siellä, sotien jälkeen ne siirtyivät Parolannummelle, jossa perinteitä kantaa tänä päivänä Panssariprikaatiin kuuluva Hämeen panssaripataljoona. Siihen kuuluu panssarijääkäri- ja panssaripioneerikomppanian lisäksi kolmantena komppaniana varusmieskoulutusta antava panssarivaunukomppania. Rauhan aikana on siis palattu juuri ennen sotia vallitsevaan tilanteeseen panssarivaunukomppanioiden määrässä.

Panssarivaunujoukkomme näivettyivät 1920- ja 1930-lukujen mittaan portaittain niin, että talvisodan alla oli olemassa vain Erillinen Panssarikomppania, jonka Renault-kalusto oli menettänyt taisteluarvonsa. Talvisotaan joukko perusti viisi panssarikomppaniaa, joista kahdella oli Renault-kalusto, kahdella 30-luvun lopulla ostettu Vickers-kalusto ja viides oli täydennyskomppania. Vickersejä ryhdyttiin aseistamaan vasta talvisodan alla ja aikana kiireellä, toinen näillä vaunuilla varustettu komppania teki sodan aikana yhden epäonnistuneen hyökkäyksen menettäen suurimman osan siihen osallistuneista vaunuistaan.

Jatkosotaan panssarivaunujoukot lähtivät kolmikomppaniaisella panssarivaunupataljoonalla ja sodan mittaan sotasaaliskalustolla ja Saksasta ostetuilla vaunuilla varustettuja komppanioita oli lopulta Panssaridivisioonassa yhteensä kymmenen. Erityisesti saksalaiset rynnäkkötykit Rynnäkkötykkipataljoonassa saivat jotakin todellista aikaan kesän 1944 taisteluissa.

Satavuotisjuhlaan Parolannummella kuului katselmus, ohimarssi ja taistelunäytös. Ohimarssiin osallistui nykyisen koulutuskaluston lisäksi runsaasti vanhaa Panssarimuseon hallussa olevaa kalustoa, osin hyvinkin harvinaista. Vanhaan kalustoon pääsi lähemmin tutustumaan Panssariprikaatin esikunnan paikoitusalueella järjestetyssä kalustonäyttelyssä. Vanhaa kalustoa ajoivat Panssarimuseon piirissä toimivat vapaaehtoiset, harrastajat ja eläkkeellä olevat kantahenkilökunnan edustajat.

Toimintanäytöksessä käytiin pienimuotoinen taistelu Leopardien ja yhden T-72 – ja yhden BMP-1 –vaunun kesken. Ei liene yllättävää, että Leopardit ”voittivat”. Huomionarvoista oli, että niiden miehistöt oli kutsuttu erikseen reservistä hiljattain kotiutuneiden joukosta, Hämeen Panssaripataljoonalla ei ollut asettaa koulutettuja miehiä vaunujen miehistöksi sen kummemmin ohimarssiin kuin taistelunäytökseenkään.

Panssarivaunujoukot saivat päivän mittaan arvoisensa juhlan, jossa nykypäivä ja pitkät perinteet kohtasivat mukavasti, tulta ja liikettä nähtiin molempia.

T-34, ”lyhytputkinen Sotka” paraatissa. Tämä varhainen 76 mm kanuunalla aseistettu versio T-34.stä on maailmamitassakin harvinainen ja vielä harvinaisempi liikkuvana.

Panssarijääkärien kulkupeli BMP-3 paraatissa, mukana Hämeen Jääkäripataljoonan lippu.

Leopard hyökkää taistelunäytöksessä. Hollannista ostetut vaunut kohensivat kertaheitolla merkittävästi niin määrää kuin laatuakin panssarivaunujoukoissamme.

T-72 ”palaa” osuman saaneena taistelunäytöksessä. Nykyisellään vaunutyyppi on Panssarimuseon kalustoa, monen panssarimiehen mielestä vaunut romutettiin aivan turhan aikaisin.

T-34-85 ”pitkäputkinen Sotka”, miehistönä Rainer Syrjälä (vas.) ja Olli Helander.

T-26, neuvostoliittolainen sotasaalisvaunu jatkosodan asussa. Vaunutyyppi on harvinainen jopa valmistajamaassaan. Taustalla Vickers talvisodan asussa 37 mm Bofors-kanuunalla. T-26 ja Vickers olivat panssarivaunujoukkojemme pääkalustoa jatkosodassa, alussa käyttökelpoisia, mutta lopussa vuonna 1944 jo auttamattomasti vanhentuneita ja tehottomia vastustajan vaunuja vastaa.

Panssarimuseon vaunut liikkuivat vapaaehtoisten voimin, tässä miehistöt yhteiskuvassa.

Kaksi kaunotarta, brittiläinen Comet ja tuntemattomaksi jäänyt neito. Tank, Cruiser, Comet (A34) tuli tuotantoon aivan toisen maailmansodan lopulla ja Suomeen niitä ostettiin 1960-61 yhteensä 42 kpl Charioteer-vaunujen harjoituskalustoksi. Vaunut olivat käytössä vain vuoteen 1967 eli sangen lyhyen aikaa. Tämä Panssarimuseon Comet liikkuu Centurion-taistelupanssarivaunun moottorilla ja rivakasti liikkuukin tarvittaessa.

Tästä kaikki alkoi eli 1919 maahan tullut ranskalainen Renault FT-17 Panssarimuseolla aivan hiljattain uuden maalin pintaansa saaneena. Tämä vaunu on ainoa säilynyt aikanaan hankituista 32 tankista, suurin osa jäi talvisotaan, osa kiinteiksi asepesäkkeiksi.

T-72 paraatissa, tornissa entisen Panssarivaunupataljoonan lippu.

Avainsanat: , , ,

Share This