Suomen Sotilas -lehti vuonna 1919

Sisällissotavuoden jälkeen koittanut vuosi 1919 ei ollut sekään normaali, tilanne Suomen itä- ja etelärajan takana oli erittäin sekava Baltian maiden kamppaillessa itsenäistymisestään ja venäjän sisällissodan eri osapuolien ottaessa mittaa toisistaan. Suomen ja bolsevikkien välit olivat myös kiristymässä ja kumpikin käytti pienessä määrin sotilaallista voimaa toista osapuolta kohtaan.

Jutun pääkuva yllä: Kaksoisnumerossa 25-26 kesäkuussa 1919 lehti esitteli parin sivun jutussa Madsen-pikakivääriä myönteiseen sävyyn ja kertoi niitä hankkivan halukkaille suojeluskunnille Suojeluskuntain Yliesikunta. Puolustusvoimat hankkivat näitä 1920 alkaen yli 700 kpl, mutta suojeluskuntien hankkima määrä ei ole kirjoittajan tiedossa. Hankinta osoittautui muutaman vuoden käytön jälkeen virheeksi, ase oli liian monimutkainen ja epäkäytännöllinen.

Suomen Sotilas -lehti ilmestyi periaatteessa joka viikko lauantaisin, mutta muutamat numerot olivat kaksoisnumeroita eikä ihan vuoden viikkojen lukumäärään eli 52 lehteen päästy. Hieman A4 -kokoa pienempi lehti sisälsi pääosin tekstiä, kuvia toki oli, mutta ne olivat tuon ajan tyylin mukaisesti pieniä. Taitto oli hyvin tiukka, sanomalehtimäinen, ja sivut olivat täynnä tekstiä. Lehti ilmestyi 12-16 -sivuisena, vuoden viimeinen joulunumero oli peräti 38-sivuinen. Koko vuonna lehteä ilmestyi 748 sivua, mikä on satakunta sivua enemmän kuin esimerkiksi vuonna 2018. Lehden toimitus oli Helsingissä Annankatu 29:ssä ja lehden painoi K. F. Puromiehen Kirjapaino Oy Lapinlahdenkadulla.

Lehden rakenne oli koko vuoden saman kaltainen, sisällössä oli sotahistoriaa, sota- ja asetekniikkaa, taktiikkaa, kuulumisia suojeluskunnista ja välillä vähän kevyempääkin tekstiä. Lehdissä oli virallisia asevoimia ja suojeluskuntia koskevia lyhyitä uutisia omalla Virallinen osasto- ja myöhemmin Katsaus viikon tapahtumiin -palstallaan. Sotahistoriassa pääpaino oli edellisen vuoden sisällissodalla, mutta jonkin verran käsiteltiin muutakin.

Lehden ykkösnumerossa tammikuussa merkittävin asia niin sotaväen kuin koko Suomen kannalta oli kerrottu vain parilla rivillä. Toukokuussa 1918 linjaerimielisyyksien takia eronnut ylipäällikkö Mannerheim oli nimittäin palannut ja hänelle oli keskitetty melkoinen valta. Taustalla oli Saksan antautuminen 11.11.1918 ja sitä seurannut jyrkkä suunnan muutos niin Suomen poliittisessa kuin sotilaallisessakin elämässä. Asevoimissa merkittävillä vakansseilla olleet saksalaiset poistuivat kotimaahansa ja valtionhoitaja P.E. Svinhufvud erosi.

Hiukan myös sivuttiin urheilua, esimerkkinä tästä luutnantti Tahko Pihkalan selostus “Pitkäpallosta”, urheilusta, jonka me siitä kehittyneenä nykyään tunnemme pesäpallona. Joitakin sotilaallisia urheilukilpailuja kutsuttiin koolle lehden välityksellä ja se myös aikanaan julkaisi niiden tuloksia.

Mikään uutislehti Suomen Sotilas ei ollut, mutta sivusi ja taustoitti päivälehdissä olleita uutisia muutaman kerran. Esimerkiksi pitkässä artikkelissa kerrottiin tarkkaan minkälaisia laivoja brittien moottoritorpedoveneet upottivat Kronstadtissa 18. elokuuta 1919.

Ajan hengestä ja näytteenä muutamien kirjoitusten sävystä toimikoon vaikka tämä nimimerkki “vääpelin” sangen kaunopuheinen arvio vallankumouksen vaikutuksesta Venäjän armeijan ulkoasuun:

“Kuka meistä ei saisi vielä mieleensä varsin elävää kuvaa noista surullisen haamun ritareista, ryssän “tavaristsheista”? Olivathan he niin erikoinen ilmestys, ettei sellaista vähällä unohda. Ja nuo linttasaappaissa löntystelevät, haisevissa, likaisissa ja resuisissa univormun jäännöksissä vetelehtivät nahjukset olivat muka sotilaita!

Niin, olihan se svabodan aikaa – kuka silloin välitti niin pienistä asioista kuin naamansa pesemisestä ja housujensa paikkaamisesta! Ei, paljoa tärkeämpää oli istua kokouksissa ja laatia mahtipontisia “päätöslauselmia” ja välillä virkistykseksi pistää joku “praporitshikki” (vänrikki, KK) koskeen, taikkapa tehdä pieni automobiilimatka maaseudulle, missä aina löytyi yhtä ja toista ryöstettävää. Ja iltaisin löytyi kyllä hauskaa seuraa – Suomen tytöt eivät katsoneet ulkokuoreen.

Tuo ryssäläissolttujen ulkonainen olemus oli niin erinomainen kuva heidän sielunelämänsä sekavuudesta, että aivan välttämättömästi joutui asettamaan välittömään seuraussuhteeseen keskenään saavutetun svabodan ja yhä huolimattomammaksi käyvän ulkoasun. Kuri ja järjestys oli täysin höltynyt armeijassa, ei toteltu ketään, koska korkein laki oli: tee mitä mielesi tekee.”

Pari riviä Virallinen osasto -palstalla kertoi parisen viikkoa ennen lehden ensimmäisen numeron ilmestymistä tapahtuneesta mullistuksesta Suomen valtiollisessa elämässä, Mannerheimista oli tullut valtionhoitaja. Ylennyksissä kiinnittää huomiota Esko Riekin nimi. Tämä jääkärivärväri ja kalterijääkäri nousi 1923 Etsivän Keskuspoliisin johtoon ja järjesti 1941 suomalaisten SS-vapaaehtoisten värväyksen.

Sangen monimutkaisen nimen on kasapanos saanut vuonna 1919. No, sotilasterminologia oli kehittymätöntä ja perustui monin osin käännöksiin saksasta, ruotsista tai venäjästä. Käsikranaatin käyttöä lehdessä kuitenkin selostettiin sen ajan oikean tietämyksen mukaisesti.

Myös mainontaa oli vuoden 1919 lehdissä. Tämänniminen yhtiö oli olemassa aina vuoteen 2013 Annankatu 22:ssa, mutta välissä oli omistajanvaihdoksia. Nykyisin nimeä käyttää Tapsan Pyöräaitta markkinointinimenä. Ei tosin taida enää myydä kannuksia, jotka huonosti soveltuvat polkupyörällä ajoon.

Maxim-konekiväärin liikuttelu talviolosuhteissa oli jo sisällissodassa todettu hankalaksi ja vuoden 1919 mittaan lehden palstoilla esiteltiin kaksikin ehdotusta “suksireeksi”. Tässä jääkäriluutnantti Auno Kailan ehdotus. Kaila eteni sotilasurallaan everstiksi ja toimi talvisodassa divisioonankomentajana. Jatkosodan ajan hän oli sotilasasiamiehenä Tokiossa ja armeijasta eron 1945 jälkeen hän opiskeli hammaslääkäriksi.

Jääkärikapteeni Ilmari Pohjanpalon käsitys konekiväärireestä. Pohjanpalo oli palvellut juttunsa ilmestyessä lehdessä huhtikuussa Viron vapaussodassa Pohjan Poikien esikunnassa konekivääriupseerina ja ilmeisesti jo kotiutunut koska piirros on päivätty 25.3.1919 Helsinkiin. Lyhyen armeijassa palvelun jälkeen hän toimi vuodesta 1920 korkeissa poliisiviroissa Kouvolassa ja Helsingissä, jälkimmäisessä apulaispoliisipäällikkönä.

Avainsanat: ,

Share This