Suomen Sotilas vuonna 1925

Aarno Karimon vuoden 1925 ykkösnumeroon tekemä kansion komea ja värillisenä tuolloin ilmeisen harvinainen. Kannen symboliikka on selkeä ja paljastaa sen ajan yhtä selkeän viholliskuvan, Rajajoen takana on punainen utu ja punainen lippu vartiomiehineen. Kansi toistettiin uudestaan saman vuoden numerossa 6.

Lehden seitsemäs vuosikerta alkoi komeasti ykkösnumeron monivärisellä kannella, joka oli Viipurin suojeluskuntapiirin piiripäällikkö kapteeni Aarno Karimon käsialaa. Karimo oli liittynyt Suomen Sotilaan toimitukseen edellisenä vuonna ja hänen taidettaan nähtiin usein lehden sivuilla.

Jutun pääkuva: Torpedovene S2 (ent. Gagara, ent. Prozorlivyi) palveli Suomen merivoimien torpedoveneenä vuosina 1918–1925. S2 upposi myrskyssä 3.10.1925.

Lehden toimitus majaili vuonna 1925 edelleen Erottajankatu kolmessa ja sai aikaan edelleen 52 numeroa vuoden aikana, tosin osa kaksoisnumerona ja perinteinen muita numeroita paksumpi joululehti neljän numeron yhdistelmänä. Periaatteessa lehti ilmestyi edelleen joka viikko. Sivumäärä tippui edellisestä ennätysvuodesta lähes neljänneksellä 728 sivuun. Syy ei selviä lehdestä, mutta ainakin ilmoitusmyynnin määrä näyttää laskeneen ja takana voi siis olla taloudellinen pakko.

Lehden rakenteessa suurin uutuus oli pääkirjoitukset. Näitä oli ykkösnumerosta alkaen ja ne ottivat kantaa suurempiin kokonaisuuksiin, mutta eivät selvästikään ajankohtaisiin asioihin. Kirjoittaja oli pääsääntöisesti lehden toimituksen jäsen jääkärimajuri Heikki Nurmio, kirjoittajana muutenkin maassa tunnettu. Nykymittapuun mukaan hänen kirjoituksensa lehdessä ovat sangen intomielisiä ja kielikuvat tietysti vanhoja. Ne kuvastanevat kuitenkin ajan henkeä ja ovat selvästi kantaaottavia, erotukseksi lehden muusta, neutraalista ja asiapitoisesta tekstistä. Lehden numerossa 38 syyskuussa Nurmio pääsi kanteen, jossa kerrottiin hänen tulleen nimitetyksi Kadettikoulun johtajaksi.

Uusi lisäys oli sivu tai kaksi, joissa otsikolla Ulkomaan kuvia oli eri puolilta maailmaa nimenomaan kuvia, jotka jollakin tavalla liittyivät sotiin tai asevoimiin. Lähteitä ei ilmoiteta eikä logiikka kuvien valintaan lehdestä selviä.

Sotatekniikka, sotahistoria, kuulumiset eri suojeluskunnaista ja joukko-osastoissa kuuluivat vuonna 1925 urheilun ohella vakioaiheisiin. Juttujen kuvitus oli nyt laajempaa kuin aikaisemmin, vaikka lehti oli taitoltaa tuolloiseen tyyliin hyvin tekstipitoinen, kuvia oli ehkä 10-15% sivupinta-alasta.

Sotatekniikan puolella voisi nostaa esiin kahtena osana ilmestyneen asiantuntevan jutun Liekinheittäjät. Ilman kirjoittajan nimeä julkaistu teksti kertoo aseesta, jota meillä ei ollut käytössä vielä pitkään. Toinen, niin ikään ilman kirjoittajan nimeä julkaisut juttu kertoo Ortgies-pistoolin toiminnasta selkeän piirroksen kanssa. Kirjoitus on otettu Suomen Sotilaan kustantamasta ja juuri ilmestyneestä luutnantti B. Flinckin kirjoittamasta kirjasta Automaattipistoolit. Ao. luutnantti oli tuolloin Aseseppäkoulun johtaja eli sopiva kirjoittaja.

Toinen aseisiin liittyvä kirjoitus on otsikoitu Käsiaseiden hävittämisestä ja saanee eräiden nykypoliitikkojen kiinnostuksen heräämään ja sydämen väpättämään. Kyseinen luutnantti Selinheimo II:n (?) kirjoittama juttu selittää kuitenkin vain sitä, miten taistelutilanteessa tuhotaan ase, joka on peräännyttäessä pakko jättää. Luutnantin teksti lienee ensimmäinen suomalainen “deaktivointiohje” eli toistetaan se tähän sellaisenaan konekiväärin osalta:

Ammutaan vaippa puhki pistoolilla, tähtäinlaite ja jyvä turmellaan lyömällä piloille, korkeussuuntauslaitteen hammasrattaat murretaan, piippu hakataan esimerkiksi kiveä vasten käyräksi, samoin varapiippu, työkalut hukutetaan tai hävitetään ja glyseriini kaadetaan maahan. Nopeampana keinona luutnantti mainitsee sytytetyn käsikranaatin laittamisen konekiväärin laatikkoon ja täsmentää että vain pienimmät munakäsikranaatit mahtuvat sinne.

Viron asioita lehdessä oli seurattu koko ajan, mutta numero 21 oli ensimmäinen jossa naapurimaan kieltä julkaistiin. Tämä tapahtui kaksikielisessä pääkirjoituksessa, jossa toivotetaan virolaiset sotainvalidit tervetulleiksi Suomeen.

Vuoden 1925 lehdet osoittavat selvästi, että Suomen Sotilas oli löytänyt linjansa ja tasapainoisen jaon erityylisille jutuille eli päässyt varmaan rutiiniin.

Maaliskuussa jääkärimajuri Heikki Nurmio kirjoitti lehden pääkirjoituksessa otsikolla, joka ei jätä epäselväksi maanpuolustuksen tarkoitusta. Pääkirjoitus on kolmisen sivua pitkä eli tavattoman laaja. Kuten lehden otsakkeen alatekstissä mainitaan, lehdellä oli nyt kolme tukijalkaa eli armeija, suojeluskunnat ja Vapaussodan invalidien liitto.

Lehden jokaisessa numerossa oli huvittavia ja sangen taidokkaita piirroksia, joihin liittyi jokin sotilaselämään sidottu vitsi. Tässä tyypillinen, joka kertoo myös sulkeisjärjestyksen keskeisestä asemasta koulutuksessa.

Kiväärin piipun valmistukseen liittyvä pila, joka on siirrettävissä nykyaikaankin vaikka tekniikka ei silloin eikä nytkään ole tuo.

Sittemmin kadonnut Riihimäellä toiminut Oy Suomen Ampumatarvetehdas tarjosi itselataajille nykyisin oudossa kaliiperissa luoteja. Tuolloin kivääreitä kuitenkin muutettiin tähän kaliiperiin ja se oli jossakin määrin suosittukin. Valmistaja S.A.T. ei lehden nykytoimitukselle ole auennut, tietääkö joku lukijoista paremmin?

Kuutosnumerossa oli ensimmäinen mainos, jonka voisi olettaa olleen naisille suunnattu. Kauneussaippuan kun lehden nykyinen toimitus katsoo tuolloin kuuluneen heille. Missä määrin lehteä lukivat naiset ei ole selvillä, mutta koska siinä oli ajoittain juttuja myös lotista niin kaipa heitä lukijakunnassa oli.

Numerossa 36 käsiteltiin Parolassa järjestettyjä reserviupseerien kertausharjoituksia. Juttuun liittyy kolme piirrosta kouluttajista, joista kaksi pääsi sotilasurallaan pitkälle. Kapteeni Valo Nihtilä nousi everstiksi ja oli sotien aikana merkittävissä tehtävissä, mm. Päämajan operatiivisen osaston päällikkönä ja tärkeä vaikuttaja Mikkelin päämajassa. Hän kompastui asekätkentäjuttuun ja vietti kolmisen vuotta pidätettynä ja vangittuna, minkä jälkeen siirtyi siviilitöihin. Hänen kunniaansa ei oikeastaan koskaan virallisesti palautettu. Jääkärimajuri Wichman eli Einar Vihma nousi kenraalimajuriksi ja tomi kesällä panopistesuunnassa Kannaksella olleen 6. Divisioonan komentajana. Hän kaatui kranaattitulessa Ihantalassa elokuun alussa 1944 ainoana taistelutilanteessa sodissamme kaatuneena kenraalina. Jääkärikapteeni Jaakko Malkamäki puolestaan nousi majuriksi ja toimi talvisodassa ja jatkosodan alussa pataljoonankomentajana, mutta ehkä ikänsä takia sen jälkeen lähinnä esikuntatehtävissä.

Vuoden ikävin juttu oli laivastoamme syyskuussa kohdannut katastrofi, jossa torpedovene S 2 upposi miehistöineen myrskyssä Reposaaren edustalla lähellä Poria. Lehti nosti kuvan aluksesta kanteensa, kirjoitti pitkän jutun ja julkaisi hukkuneiden nimet. Tapahtumaan palattiin vielä seuraavassa lehdessä. Torpedoveneen tuhoutumiseen liittyi ikäviä asioita, mm. laivaston alusten vanhuus ja heikkokuntoisuus paljastui suurelle yleisölle sekä johtajien kyvyt kyseenalaistettiin. Tapahtumasta syntynyt keskustelu johti aikanaan ns. laivastolakiin, joka puolestaan sai aikaan mm. kaksi panssarilaivamme ja viisi sukellusvenettämme.

Avainsanat: ,

Share This