Suomen Sotilas vuonna 1929

Lehden kansissa oli vuonna 1929 yhä useammin lisäväri, mutta nykymittapuun mukaan tämä kaksoisnumeron 9-10 on kuitenkin aika vaatimaton ulkoasultaan. Kannen otsakekin vaihtui aika ajoin, tässä aika kaunis vaihe.

Vuosi oli lehdelle kymmenes, mutta kuten edellisessä jutussa kerrottiin lehti tulkitsi edeltäjänsä olevan samaa lehteä ja “juhli” jo 1928 kymmenvuotisjuhliaan. Vuosikerta oli hyvin edellisten kaltainen, periaatteessa tehtiin 52 numeroa, mutta osa oli taas kaksoisnumeroita. Sivumäärää vuoden mittaan kertyi 866, mikä oli enemmän kuin viidenneksen pudotus edellisvuodesta. Lehdistä ei syy selviä.

Aihepiiri oli totutun kaltainen, edelleen julkaistiin sotahistoriaa, sotatekniikkaa, taktiikkaa, asetekniikkaa, juttuja ulkomailta ja vaihteeksi vähän suojeluskunnistakin. Muiden Euroopan maiden asevoimia esiteltiin, vuorossa olivat mm. Itävalta ja Sveitsi. Eri maiden laivastoihin keskittynyttä sarjaa jatkettiin amiraali Schoultzin toimesta, kolmosnumerossa oli juttu Italian laivastosta lehden toimituspolitiikassa hyvin laaja juttu,

Hiukan oudosti kysyy numerossa 4-5 Teppo Erwe “Mikä on kadetti?”. Juttu vastaa kysymykseen kuten samassa numerossa olleet muutkin kadettien koulutuksesta kertovat jutut. Myös Kadettikoulun eri sijaintipaikkoja esitellään, mm. nykyistä Luonnontieteellisen museon rakennusta Arkadiankadun alussa. Ei taida moni Suomen Sotilaan nykylukija tietää että Kadettikoulu sijaitsi siinä aivan Helsingin ydinkeskustassa vuoteen 1924. Pari numeroa myöhemmin lehti palasi aiheeseen mm. jutulla Aikoisinko R.T-upseeriksi. Olikohan rannikkotykistössä tuolloin rekrytointiongelmia vai miksi juttu oli lehteen laitettu?

Asia-artikkelien puolelta huomion arvoisia ovat mm. kapteeni Y. E. Willbergin kirjoitus Radion kehitys ja käyttö. Jutun otsikkokuvassa neljä “kevyttä kipinäasemaa” ja niiden liikkuvuuden hoitavaa yhteensä parisenkymmentä hevosta. Kuvatekstissä hehkutetaan kehitystä, aikaisemmin yhden raskaan kipinäaseman hevosluku oli 32. No, kehitystä tietysti tuokin, vaikka tänä päivänä vähän tuppaa naurattamaan.

Sotahistoriallisella puolella palataan toistuvasti vuoden 1918 sotaan. Mielenkiintoinen on Herman Gummeruksen juttu otsikolla Helmikuun manifesti ja Suomen sotaväen hajoittaminen (huomaa nykyisestä poikkeava kirjoitusasu). Aiheen juttuun lienee antanut tuolloin täyteen tullut 30 vuotta tästä tapahtumasta. Samassa numerossa 13-14 everstiluutnantti Arne Somersalo kirjoittaa Juhlivasta rikollisjärjestöstä. Siis silloinkin oli tällaisia on varmaan otsikon lukijan ensimmäinen reaktio, kunne paljastuu että 10-vuotisjuhliaan vietti tuolloin Komintern. No, hyvin värikkään elämän ja sotilasuran läpi käynyt Somersalo oli jutussa omille aatteilleen uskollinen. Hän kaatui Kiestingissä elokuussa 1941.

Numerossa 15 kerrotaan panssarijunista, jotka tuolloin olivat käytännössä mennyttä maailmaa. Numerossa 22-23 on pieni juttu kuvineen Katujen valloittajista. Kovin sotilaallisesta asiasta ei ole kyse, sillä juttu alkaa ”Kuten lukijoittemme erittäin hyvässä tiedossa on, panivat kommunistit viime vappuna toimeen veriset mellakat Berliinissä. Poliisille oli pariksi kolmeksi päiväksi työtä pamppuineen, ennen kuin kommunistiräyhääjät vihdoin talttuivat” ja näyttää silloinkin olleen erään ulkovallan vaikuttaneen tapahtumiin ihan nykymaailma malliin, sillä “Berliinin mellakoiden aikana kävi selville, että ryssillä on likaiset sormensa pelissä – kerrotaan muutamien Neuvosto-Venäjän yleisesikuntaupseerien tulleen napatuksi itse paikan päällä.” Loppulause jutussa menee näin:”Kyllä mekin patukasta annamme ja tarpeen vaatiessa vähän muustakin.” Taitaa tämän päivän ns. vihapuhe jäädä kakkoseksi?

Vuosikerran ehkä positiivisin juttu on numerossa 28-29, jossa vänrikki E. Koskimies selostaa Tampereen rykmentin Lahden Hennalassa järjestämiä valtakunnan ensimmäisiä omaisten päiviä. Tämä juhannuksena 1929 järjestetty tapahtuma siis lienee tähän päivään asti jatkuneen perinteen alkupiste.

Lehti oli hyvin poikkeuksellisesti “juorulehti” numerossa 36, jossa selostettiin presidentti Relanderin tyttären ja kapteeni Holger Baeckmanin häitä. Jälkimmäinen oli lehden mukaan tuolloin 1. Kiinteän ilmatorjuntapatterin päällikkö. Liitosta syntyi tytär ja silloiseen tapaan liitto kesti. Sulhanen nousi everstiluutnantiksi 1940 ja oli juuri ennen sotia Ilmatorjuntarykmentti 2:n komentaja. Sodissa hän oli usean eri armeijakunnan ilmatorjuntakomentaja, erosi palveluksesta 1948 ja kuoli 1957. Morsian puolestaan kuoli vasta 1990.

Naapurimaamme aseteollisuuden tunnettu edustaja Bofors alkoi ilmoitella lehdessä, mikä ei sinänsä ollut ihme. Panssarilaivojemme pääaseistus lienee 1928 jo tilattu siltä, koska laivat valmistuivat 1931 ja 1932. Mainoksen ilmatorjuntatykki kuului sekin Suomenkin asevoimien kalustoon vuodesta 1927 alkaen.

Hiihdon MM -kisat järjestettiin 1929 Zakopanessa Puolassa. Suomalaiset pärjäsivät hyvin saavuttaen kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Lehden numerossa 8 on kisojen partiohiihdon suomalaispartio päässyt pääkirjoitussivulle. Vuosi oli ensimmäinen jolloin laji oli kansainvälisen sotilasurheiluliiton kilpailulaji. Tämän jutun toimittaja ei löytänyt tietoa siitä miten suomalaiset tuolloin pärjäsivät, mutta tunnisti sentään suksimiehistä oikealla olevan vänrikki Kuvajan. Hän on Eino Kuvaja, joka tuli tunnetuksi moninkertaisena sotilaspartiohiihdon Suomen mestarina, jatkosodan pataljoonankomentajana, everstiluutnanttina ja Mannerheim-ristin ritarina. Kuvanottohetkellä hän palveli reservivänrikkinä Pohjois-Savon rykmentissä, Kadettikoulun hän kävi vasta 1933-35 eli hän oli 1929 ilmeisesti eräänlainen “kesävänrikki” myöhemmin syntynyttä termiä käyttääksemme.

Varsinainen lännenleffan tilanne näyttää kapteenille sattuneen, kun tykeillä ammuttiin lataamatta.

Avainsanat: , ,

Share This