Suomen Sotilas vuonna 1934

Lehti oli 16. ilmestymisvuotenaan hieman aikaisempaa pirteämmän tuntuinen, mm taitossa oli enemmän kuvia ja kansien osalta siirryttiin parempaan, päällystettyyn kiiltävään paperiin. Kuvat tulivat kannessa paremmin esiin ja vuoden aikana julkaistut erikoisnumerot olivat kannen osalta hyvinkin värikkäitä.

Lehden koko vuosikerran sivumäärä laski hieman edellisvuodesta ollen nyt 606. Lehti oli edelleen olevinaan viikkolehti, mutta kaksoisnumeroita ilmestyi nytkin runsaasti. Toimitus oli edelleen osoitteessa Kluuvikatu 8, päätoimittajana oli edelleen Rolf  Tiivola eikä toimituskunnassakaan tapahtunut muutoksia. Painona oli edelleen Raittiuskansan Kirjapaino Oy.

Lehden sisältö oli sotahistoriaa, sotatekniikkaa, joukko-osastoesittelyjä, taktiikkaa ja huumoria. Hyvin olennainen osa lehden artikkeleista esitteli tuon ajan uusinta ja kehittyvää sotatekniikkaa erilaisten katsausten muodossa. Lehden taitto säilyi tekstivoittoisena, mutta kuvien määrä oli aikaisempaa suurempi.

Kansikuvana säilyi edelleen samana ollen tunnettu kuva Porilaisista rumpaleista, kuva painettiin sillä värillä joka milloinkin oli lehden lisäväri.

Jutun pääkuva: Huumoria oli jokaisessa lehden numerossa, osin vitsejä tekstinä mutta myös mukavia pilapiirroksia. Tyylieroista päätellen näillä oli useita piirtäjiä.

Lehdestä ilmestyi neljä erikoisnumeroa, jotka oli omistettu lähes totaalisesti Liettualle, Virolle, Norjalle ja Puolalle. Kunkin kolmen maan vaakuna tai muuta symboliikkaa oli painettu lehden kanteen väreissä ja sisällössä esiteltiin maiden siviilijohtajia, sotilasjohtajia, asevoimia, historiaa ja kulttuuria. Asevoimia esiteltiin yksityiskohtaisesti organisaatiota ja aseistusta myöten, kolmoisnumeron sivumäärä antoi mahdollisuudet monipuoliseen juttuvalikoimaan. Juttujen kirjoittajat olivat osin ao. maan omia miehiä ja jutut ovat siis käännöksiä ja näin lehden normaaleja juttuja työläämpiä. Vielä erikoisemmin näissä numeroissa osa jutuista oli julkaistu ao. maan kielellä, minkä on pitänyt tuottaa niin latojille kuin oikolukua suorittavallekin erityisiä vaikeuksia tuon ajan tekniikalla. Rohkea ratkaisu lehden toimitukselta.

Erikoisnumeroissa oli normaaleista numeroista poiketen mainoksia, jotka voisi tulkita kannatusmainoksiksi. Hyvin poikkeava mainos oli Viron erikoisnumerossa, nimittäin tarttolainen puhelintehdas Tartu Telefonivabriku Aktsiaselts mainosti tuotteitaan. Vanhimmat meistä lienevät vielä 1970-luvulla törmänneet ao. yhtiön tekemiin kymmenen linjan kenttäkeskuksiin, joiden valmistuslaatassa oli saman firman nimi.

Mielenkiintoinen ja ensimmäinen alallaan on lehden numero 11, jossa merkittävä osa sivuista on käytetty autoihin liittyviin juttuihin. Näissä käydään läpi auton historiaa ja pohditaan auton soveltumista sotilaskäyttöön. Kyseisessä numerossa on paljon autoliikkeiden ja autojen maahantuojien mainoksia ja jokunen lyhyemmistä jutuista on silkkaa tekstimainontaa. Näissä kehutaan jonkin tietyn automerkin jotakin erinomaista teknistä ratkaisua.

Maailmanmenoon lehdessä ei juurikaan puututtu 1934 ellei siksi voi laskea Liettuan erikoisnumerossa ollutta laajaa artikkelia Memelin alueesta, Liettuan ja Saksan kiistakapulasta. Juttu on kirjoitettu kieli keskellä suuta, kaupunkiakin nimitetty Kleipedaksi. Suuren huomion lehdessä saa usealla sivulla “ylisotamarsalkka” Paul von Hindenburg, joka kuoli elokuun alussa 1934.

Helmikuussa ilmestynyt kolmoisnumero 5-7 oli omistettu Liettualle ja se näkyi lehden kannessakin. Samaan tapaan Virolle, Norjalle ja Puolalle omistetuissa erikoisnumeroissa oli näyttävät kannet.

Suomen Sotilaan kiitokset viroksi Virolle omistetussa erikoisnumerossa.

Boforsin ja Tampellan yhteistyöstä kertoo tämän mainos huhtikuussa ilmestyneessä lehdessä 12. Mainoksen iskulause sopii tähänkin päivään.

Puolalle omistetussa erikoisnumerossa oli Oy Tikkakoski Ab:n mainos puolaksi, lienee ainutlaatuinen.

Moottoriajoneuvoille omistetussa teemanumerossa oli tietysti autoliikkeiden ja autoihin liittyvien tarvikkeiden myyjien mainoksia. Tässä yksi niistä, Metro-Auto on edelleen olemassa, mutta ei tietenkään toimi osoitteessa Heikinkatu 11. Nykyisin katu on nimeltään Mannerheimintie. Fordin hehkuttaminen mainoksessa sotaväelle sopivana ajoneuvona ei ole ihan tuulesta temmattua, sodissamme 1939-45 merkittävä osa asevoimiemme käyttämistä autoista oli Fordeja niin henkilö- kuin kuorma-autoinakin. Tämä tosin johtui Fordin valta-asemasta siviiliautoissa mikä tietysti heijastui sotapalvelukseen pakko-otetuissakin autoissa.

 

 

 

 

 

Avainsanat: ,

Share This