Suomen Sotilas 2/2016

Suomi Venäjän verkossa

Hybridisodassa ei ole mitään uutta. Sotaa ja sen tulevaisuutta arvioitaessa onkin aina aihetta vilkaista myös olan yli. Uutta ovat vain teknologian luomat mahdollisuudet. Hybridisodalle verkottunut maailma virtuaalisine verkkoineen on oiva temmellyskenttä, ja verkostoista on tullut myös hybridisodan ase. Mutta vaikuttajaverkostot ja niihin vaikuttaminen ovat aina kuuluneet voimankäytön työkalupakkiin. Suomi oli monien mielestä kylmässä sodassa erityistapaus, mutta mitä on tapahtunut sen jälkeen? Maamme kansainvälisestä asemasta keskustellaan jälleen muuallakin kuin Helsingissä. Miten itätiedustelun maahamme järjestelmällisesti jo yli puolen vuosisadan ajan rakentama vaikuttamisen ja tiedonkeruun verkosto, joka kattoi kaikki yhteiskuntaelämän osa-alueet, vaikuttaa Suomessa tänään? Onko se uhka? Asiaa ei ole koskaan kunnolla selvitetty. Vanhan verkoston pohjalle on ollut helppo rakentaa uutta entistä verkottuneemmassa maailmassa.

Suomen ja Ruotsin yhteinen ilmapuolustus?

Suomen ja Ruotsin ilma- ja meripuolustuksen yhteistoiminnasta ja laajemmastakin sotilasyhteistyöstä ainakin rauhan oloissa on puhuttu viime aikoina paljon. Ilmapuolustuksessa yhteistä historiaa on jo takanapäinkin. Talvisodan aikana ruotsalaiset osallistuivat Suomen ilmapuolustukseen Pohjois-Suomessa ja Turussa. Yhteistä ilmavalvontaa suunniteltiin jo ennen sotaa. Jatkosodan päätyttyä suomalaiset tutkamiehet kävivät Tukholmassa opastamassa ruotsalaisia saksalaisten tutkien käytössä, koulutuksessa ja huollossa. Suomessa on ollut iät ajat käytössä ruotsalaista sotakalustoa, kuten tykkejä, tutkia, ohjuksia ja lentokoneita. Käytännössä yhteistoiminnan takaamiseksi myös poikkeusoloissa tarvittaisiin vähintään valtiosopimus. Viime kädessä kysymys on siis poliittinen. Mutta miltä ratkaisu näyttäisi sotilaallisesti arvioituna ilmapuolustuksen osalta rauhan aikana ja miksei poikkeusoloissakin? Niiden ero kun on vai harmaan sävyssä.

Suomi tarvitsee korkeatorjuntakyvyn

Ilmauhka on muuttunut radikaalisti. Isojen pommikoneiden ja muidenkin miehitettyjen koneiden torjunta oli jo aikoinaan suhteellisen yksinkertaista. Ilmatorjuntaohjusten tulo taistelukentälle puoli vuosisataa sitten muutti ilmauhan lopullisesti. Tänään uhkana ovat täsmäohjukset. Täsmäaseiden torjunta vaatii resursseja. Ballistisia ohjuksia ei voi torjua hävittäjillä. Jos rahat kuluvat hävittäjätorjuntaan, ei resursseja jää korkeatorjuntakykyisiin kaukovaikutteisiin ohjuksiin sekä valvonta- ja johtamisjärjestelmään.

Spitfire – Brittien lentävä ikoni

Avasin kaasun täysille, ja henkeni salpautui. Moottori räjähti jylisemään tasaisesti, ja samalla Spitfire säntäsi liikkeelle luodin lailla ja kiisi pitkin kenttää. Olin ilmassa ennen kuin ehdin kunnolla käsittää, missä mentiin. Kone tuntui ohjaavan minua ja karkaavan altani. Pian kuitenkin kokosin itseni, vedin laskutelineet sisään, säädin potkurin suurille kulmille ja etsin sitten katseellani lentokenttää, joka oli hämmästyksekseni jo mailien päässä.

Näin kuvaili hävittäjälentäjä David Crook kirjassaan ”Spitfire-pilotti” tyyppilentoa hävittäjällä, josta kaikki liittoutuneiden hävittäjälentäjät haaveilivat ja jota saksalaiset – ainakin brittien mielestä – kadehtivat. Spitfire on varmasti tuttu myös kaikille tämän lehden lukijoille vähintään lapsuuden ”Korkkareista” tai ”Siivet”-sarjakuvista. Tämä sulavalinjainen lentokone oli unelma lentää mutta myös tehokas ase ja sitä paitsi yhä kaunis katsella. Se on briteille yhtä ikoninen kuin Suomi-konepistooli suomalaisille. Mutta millainen työkalu tämä brittikone oli ja oliko sitä aihetta kadehtia? Suomen Sotilas otti selvää.

Viimeiset kotkat

Sotalentoja kokeneita suomalaisia lentäjiä liikkuu keskuudessamme enää harvalukuinen määrä. Ilmataistelujen tuoksinnasta on aikaa jo seitsemän vuosikymmentä, mutta muistot elävät kirkkaina mielessä. Viime syksynä Nuoret taistelulentäjät -teoksen julkaissut Pekka Hietala haastatteli viimeisiä kotkia Suomen Sotilaalle.

Elävä sotadokumentti

Huhtikuussa 91 vuotta täyttänyt ja rataesimiehenä työuransa tehnyt Reino Kallio ei koskaan ole kieltäytynyt kertomasta rintamamuistojaan niistä kiinnostuneille. Reino haluaa, että nuoremmat tietävät vielä hänenkin jälkeensä, mitä elämä siellä jossakin oli, osana raskaita tappioita kärsinyttä Jalkaväkirykmentti 7:ää – Tyrjän rykmenttiä, kuuluisine komentajineen.