Suomen Sotilas 3/2015

Lehden esittely

Asevelvollisuus takaa huippuosaajat sotaväelle.

Ulkomailla suomalainen sotilas joutuu kuulemaan usein voimakastakin kritiikkiä asevelvollisuusjärjestelmästä. Sitä pidetään vanhentuneena ja tehottomana ratkaisuna, eikä se ajoittain kotimaassakin esitetyn kritiikin mukaan mitenkään kykene vastaamaan ammattilaisista muodostettujen joukkojen suorituskykyyn. Esimerkkinä on käytetty muun muassa jo yli kolmenkymmenen vuoden takaista Falklandin sotaa sekä viime aikoina käytyjä sotia. Onko asianlaita sitten niin? Onko asevelvollinen sotilas automaattisesti suorituskyvyltään ja osaamiseltaan heikompi kuin ammattisotilas? Kaksi suomalaista ammattisotilasta vastaa kysymykseen ja kertoo esimerkin kansainvälisesti testatusta, huippunykyaikaisesta asevelvollisiin nojautuvasta joukosta, rannikkojääkäreistä.

Jemenin sisällissota laajenee

Jemenin kaaos lisää terrorisminuhkaa länsimaille. Sen lisäksi konflikti kiristää Persianlahden arabimaiden ja Iranin välejä. On vaikeaa nähdä, miten näistä lähtökohdista Jemenin hajoaminen Libyan ja Syyrian tavoin saadaan enää estettyä.

Venäjän uusi nyrkki Armata

Armata on latinaa ja tarkoittaa aseistettua,panssaroitua, haarniskoitua ja linnoittautunutta – siis sopiva nimi Venäjän asevoimien toukokuisessa voitonpäivän paraatissa esittelemälle uudelle raskaalle telavetoiselle panssariperheelle, joka saattaa lunastaessaan lupauksensa muuttaa panssarisotaa – tai ainakin se muuttaa vaunusuunnittelua ja -tuotantoa sekä asettaa kovat haasteet panssarintorjunnalle. Armata on ensimmäinen moduuliperusteinen tela-ajoneuvoperhe ja neljännen toisen maailmansodan jälkeisen taistelupanssarisukupolven debyytti.

Uudet kissat Suomeen – ensimmäiset Leopard 2A6 -vaunut saapuivat

Puolustusvoimat hankki Alankomaista tammikuussa 2014 sata käytettyä Leopard 2A6NL -taistelupanssarivaunua, joista 20 ensimmäistä tuotiin Suomeen 14.5.2015 huollettuina ja käyttökuntoisina. Seuraava erä on tulossa alkuvuodesta 2016, ja kaikki panssarivaunut toimitetaan vuoden 2019 loppuun mennessä.

Raja railona aukeaa

Elintasorajat syvenevät. Rajoille nousee nyt uusia aitoja, vaikka piikkilangan aikakauden piti olla kylmän sodan myötä ohi. Piikkilangan tilalle – ja sen rinnalle – onkin tullut uusia älykkäämpiä ratkaisuja. Sotilasteknologia rajavalvonnassa yleistyy kaikkialla maailmassa, ja tekninen kehitys on nopeaa. Eri maiden välillä on huomattavia eroja teknologian hyödyntämisessä samoin kuin niiden teknologisessa kypsyydessä. Mitkä ovat yleisimpiä sotilasteknologiaan perustuvia sovelluksia tämän päivän rajavalvonnassa?

Pimeä juttu

Nyky-yhteiskunta ja sitä puolustava asevoima toimivat sähköllä. Suomi on sähkönsaannissa riippuvainen naapurimaistaan. Yksin emme pärjäisi. Mutta miten kävisi, jos jakeluverkkoon iskettäisiin? Jos kantaverkkoa vaurioitettaisiin suunnitelmallisesti ja massiivisesti, olisi mahdollista, että koko Suomi pimenisi. Keinot voivat olla perinteisiä kineettisiä, kyberiskuja tai niiden yhdistelmiä. Suomessa on kuitenkin varauduttu varsin hyvin energiajakeluun kohdistuviin uhkiin.

Viha voittamaton

Sittemmin jääkäriliikkeenä tunnettu, sata vuotta sitten Saksan Lockstedtissa 25. helmikuuta 1915 aloitettu suomalaisnuorten salainen sotilaskoulutus kapinaan esivaltaa vastaan oli monella tapaa merkillinen hanke. Koulutus polkaistiin käyntiin käsittämättömän nopeasti. Joukko sortotoimiin ja vanhempien itsenäisyysaktivistien saamattomuuteen kyllästyneitä nuoria päätti hankkia sotilaskoulutusta ulkomailta 20. marraskuuta 1914. Venäjän ja Saksan välille oli syttynyt sota, ja piti takoa, kun rauta oli kuumaa! Koulutus alkoikin Saksassa vain kahden kuukauden kuluttua tuosta päätöksestä! Suomen Sotilas aloittaa jääkäriliikettä esittelevän sarjan avustajamme, jääkäriperinteitä kantavan Parole-lehden päätoimittajan Jukka Knuutin kirjoituksella.

Sisällysluettelo

PUOLUSTUSVOIMAT

6 Huippuosaajat sotavaelle – Olavi Jantunen ja Kjell Törner
11 KOMMENTTI: Asevelvollisuus sopii Suomelle – Jaakko Puuperä

JYVÄLLÄ

12 Turvallisuuskatsaus
20 Evakko-ohjeet uusiksi, Henkilöturvallisuus tiukentuu, Kakkos-Kanervaa, Reservi tahtoo Natoon, Veteraaneille ilmaiset ruokailut, Suorituskyky jää puutteelliseksi – Pekka Mäkelä
21 Eduskunnan maanpuolustajat, Nato-ovi auki, Uusia johtamisvälineitä alueellisille joukoille – Pekka Mäkelä
22 Merivoimien miinoituskykyä kehitetään– Pekka Mäkelä
22 Maailmalta – Pekka Mäkelä
24 Varusmiessoittokunta – Jere Paldanius
25 Kari kommentoi: Ei sentään liikekannallepano – Kari Kuusela

TAKTIIKKA JA TEKNIIKKA

26 Venäjän uusi nyrkki, Armata – Aleksei Kettunen
32 Uudet kissat Suomeen – Aleksei Kettunen

TURVALLISUUS

34 Raja railona aukeaa – Markus Heiskanen
40 Pimeä juttu – Eeva Vänskä
46 Varautumis- ja valmiussuunnitelmat – Eeva Vänskä
50 Sähkökatkoksiin varaudutaan – Eeva Vänskä
67 Virolaiskritiikki Nato-keskusteluun – Pekka Virkki

JÄÄKÄRILIIKE OSA I

52 Viha voittamaton – Jukka Knuuti
57 ”Mamuja ja hurreja” – Jaakko Puuperä
63 Lockstedter Lagerista Hohenlockstedtiksi – Jukka Knuuti
65 27 faktaa jääkäreistä – Kari Kuusela

SOTAHISTORIA

68 Tupsuniskat ja ulkomaanelävät – Heikki Tiilikainen

KOEAJOSSA

79 Todellinen panssariauto RG32M – Kari Kuusela
85 RG32M ajossa – Kari Kuusela

RADALLA

88 Fastfire II – Jani Jumppanen

KNUUTI

90 Kotiryssä – Jukka Knuuti

Share This