Suomen Sotilas 4/2014

Lehden esittely

Duxfordin lentävät legendat

Polttoaineen hajua, mäntämoottorien jymyä ja komeaa kaartotaistelua taivaalla ja mikä parasta kaikki toisen maailmansodan ajan vanhoilla sotalinnuilla. Suomen Sotilaan sotahistoria-erikoisnumero vietti päivän Duxfordissa, jokaisen sota- ja ilmailuhistorian harrastajan pakollisessa pyhiinvaelluskohteessa. Katso mitä näimme ja koimme!

Kyberhälytys! Kansallinen tietoverkkoharjoitus konkretiaa hakemassa

Tieteiskirjallisuuden sivuilta ollaan siirrytty vaiheeseen, jossa tietoverkot ja mahdollisuus vaikuttaa vastustajaan niiden kautta ovat luoneet taistelukentällä viidennen toimintaympäristön maa-, meri-, ilma- ja avaruusulottuvuuksien lisäksi. Nyt on harjoiteltava tiedustelua ja puolustusta myös tässä ympäristössä. Tähän tähtäsi kesäkuussa pidetty KYHA14-harjoitus.

Tallinnan tuho – Miksi Tallinnan ilmapuolustus epäonnistui?

ADD pommitti Tallinnaa yöllä 9.–10. maaliskuuta 1944 tuhoisin seurauksin. Venäläisten tutkijoiden mukaan (vuonna 1999) Tallinnan ilmapuolustus oli tehokkaampi kuin Helsingin, koska ADD kärsi siellä suuremmat tappiot. Tallinnassa menetettiin kuitenkin paljon enemmän ihmishenkiä ja kaupungin rakennuskannasta tuhoutui paljon suurempi osa kuin Helsingissä. Kummassa olikaan parempi ilmapuolustus?

Kylman sodan sissit

Sotien aikana oli havaittu, että sissitoimintaan koulutettua väkeä oli yksinkertaisesti liian vähän. Vapaaehtoisista muodostettuja osastoja pikakoulutettiin sissitoimintaan, mutta tulokset eivät olleet kovinkaan kaksisia. Liittoutuneiden valvontakomission poistuttua maasta Puolustusvoimien tilanne oli yhä erittäin haastava. Suojeluskunnat oli lakkautettu, resurssit olivat niukat ja poliittinen tilanne jännittynyt. Lähellä pääkaupunkia oli Neuvostoliiton tukikohta. Toisaalta maassa oli suuri sodan käynyt reservi ja asekätkentäjuttukin oli antanut kokemusta sissitoiminnan valmistelusta. Sissikoulutus käynnistyikin Suomessa jo 50-luvulle tultaessa, vaikka koko sissitoiminnan käsitteen ja päämäärienkin määrittely oli vasta alkutekijöissään. Vaaran vuosina ja koko kylmän sodan ajan Puolustusvoimat oli tiukilla taloudellisesti ja poliittisesti. Sissitoiminnassa nähtiin mahdollisuuksia. Myös uutiset maailmalta todistivat sen tehokkuutta.

Normandia 1944

Normandian maihinnousulla oli suuri merkitys toisen maailmansodan saattamisessa nykykatsannon mukaan onnelliseen loppuun. Yleinen kuva maihinnoususta on, että vastassa olleet heikot ja huonot saksalaiset nakattiin sivuun ja sitten marssittiin Pariisiin. Mutta todellisuudessa maihinnousuoperaatio oli monta kertaa pahassa kriisissä ja eteneminen juuttui paikoilleen Normandian rantakaistalle ja Cotentinin niemelle kahdeksi kuukaudeksi. Ensimmäisen suuren sataman, Cherbourgin Cotentinin niemimaalla, liittoutuneet saivat haltuunsa vasta kesäkuun lopussa. Pariisissa oltiin elokuun lopussa. Puna-armeija oli tuolloin – elokuun lopussa 1944 – jo ylittänyt Saksan ja Neuvostoliiton vuoden 1939 rajan jakamassaan entisessä Puolassa. Mitä oli siis tapahtunut kesäkuun alun ja syyskuun lopun välillä lännessä ja miksi? Mikä länsiliittoutuneilla meni pieleen?

Radalla: MG 42

70 vuotta sitten toisen maailmansodan paras yleiskonekivääri MG-42 lauloi tappavaa lauluaan niin Normandiassa kuin Sinimäissä. Suomen Sotilas kaivoi konekiväärit kaapista ja lähti radalle ottamaan legendasta mittaa. TULTA!

Elokuun tykit

100 vuotta sitten Eurooppa oli sodassa, jonka seurauksena kymmenet miljoonat elämät päättyivät liian aikaisin, neljä keisarikuntaa romahti ja Suomikin itsenäistyi. Lihamylly juuttui paikalleen neljäksi veriseksi vuodeksi. Mutta ratkesiko sota jo elokuussa 1914?

Sisällysluettelo

70 VUOTTA SITTEN

6 Normandia – Mikä meni pieleen? – Kari Kuusela

Haastattelut – Kari Kuusela & K-I Michael Johansson

12 Bud Rice – C-47:n lentäjä

15 Karl-Heinz Mayer – saksalainen laskuvarjojääkäri

16 John Cipolla – Sainte Mère-Égliseä vapauttamassa

17 Clinton Riddle – Radiomiehenä liitokoneessa

28 Robert Noody – Panssarituhoajan hyppy

JYVÄLLÄ

30 Turvallisuuskatsaus

31 Maailmalta

32 Kotimaasta

35 Puolustusvoimat

35 Sotahistoria

37 Ukrainan kriisi

39 Venäjä

40 Ulkomailta

41 Puolustusteknologia

42 Viimeinen iltahuuto: Ilmo Oskari Haario

44 Kari kommentoi – Ukraina opettaa

PIKATESTI

45 Iippokassi

81 Monkey 47 – Mustan metsän apina

SODANKÄYNTI

46 Kyberhälytys! Kyberhälytys! – Arto Pulkki

68 Sissisotaa osa 1: Kylmän Sodan sissit – Marko Palokangas

77 Oppia ulkomailta – Marko Palokangas

SOTARETKELLÄ

48 Duxfordin lentävät legendat – Pekka Mäkelä

55 Duxford Aerodrome – Pekka Mäkelä

70 VUOTTA SITTEN

56 Tallinnan tuho 1944 – Miksi ilmapuolustus epäonnistui? – Ahti Lappi

62 TOGO – aikansa AVACS – Ahti Lappi

63 Suomalaisten ovela vastaisku – Ahti Lappi

RADALLA

84 MG 42 – Miten tehdään maailman paras konekivääri? – Kari Kuusela

94 Elämä jatkuu sodan jälkeen – Kari Kuusela

96 MG 34 vastaan MG 42 – Kari Kuusela

100 VUOTTA SITTEN

100 I Maailmansodan avaus ratkaisi sodan – Vesa Keinonen

106 Ranskalaisen luutnantin tulikaste – Vesa Keinonen

110 Sota, joka päätti vanhan maailman – Vesa Keinonen

116 Saksa hävisi propagandasodan heti – Vesa Keinonen

KNUUTI

118 Operaatio Bagration – Unohdettu suurtaistelu

Share This