Suomen Sotilas 4/2016

Lehden esittely

Hornetin seuraajat Suomessa

Ilmavoimien HX-projekti on edistynyt tietopyyntivaiheeseen. Hankkeen tavoitteena on korvata vuodesta 2025 alkaen poistuvan F/A-18 Hornet-hävittäjäkaluston suorituskyky monitoimihävittäjään perustuvalla ratkaisulla. Suomen Sotilas on seurannut hanketta jo pitkään. Kesäkuussa kävimme tutustumassa koneiden valmistajiin, jotka olivat esillä Kuopiossa. Vaihtoehtoina ovat yhdysvaltalainen Boeing F/A-18E/F Super Hornet, ranskalainen Dassault Rafale, yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, yhdysvaltalainen Lockheed-Martin F-35 ja ruotsalainen SAAB JAS 39E/F Gripen.

Tour de Sky 2016 – ilmailun superviikonloppu Kuopiossa

Kesäkuun kolmantena viikonloppuna vietettiin Rissalan lentoasemalla Kuopion pohjoispuolella Suomen ilmailuliiton päälentonäytöksen arvon saanutta Tour de Sky 2016 -ilmailutapahtumaa. Tapahtuma kattoi ilmailun kirjon monipuolisesti. Esille pääsivät lennokit, moottoroidut varjoliitimet ja pienkoneilmailu. Katsojat pääsivät tutustumaan Rajavartiolaitoksen ja Maavoimien helikoptereihin sekä sotilasilmailun historiaan ja tähän päivään. Säänhaltijat esittivät omaa tarjontaansa laidasta laitaan niin perjantain ammattilaispäivänä kuin viikonloppunakin. Suomen Sotilas oli paikalla.

Keksitäänkö Nato uudelleen?

Suomen Sotilas kävi selvittämässä Varsovan Nato-kokouksen tapahtumia ja henkeä paikan päällä. Tässä ja tulevissa numeroissamme käsittelemme kokousta ja sen oheistapahtumia, Suomen ja Puolan suhteita, sotahistoriasta kiinnostuneille suositeltavia nähtävyyksiä sekä sokerina pohjalla sosialistiajan turvallisuuspalvelun arkistoista löytyneitä suomalaisia koskevia dokumentteja.

Hanwha Techwin 155 mm 52L K9 Thunder -panssaroitu telakanuuna.

Hanwha Techwin 155 mm 52L K9 Thunder -panssaroitu telakanuuna.

K9 Thunder – ukkosmyrsky teloilla

Jenkeissä K9 on poliisin lyhenne koirapartiolle, Canine – joka auennee kielivitsinä latinisteille. Nyt puhutaan kuitenkin raskaammasta pelistä, joka haukkuu ja puree – Suomen kenttätykistön telavetoinen tulevaisuus on tulossa Koreasta – aamuraikkauden maasta.

Keväästä 2015 meneillään ollut Maavoimien raskaan 155 mm itseliikkuvan tykistökaluston hankintahanke on edennyt kesällä 2016 niin pitkälle, että tarjolla oleva kalustovalikoima on selvitetty. Vahvana ehdokkaana on yllättävä valinta: eteläkorealainen Hanwha Techwin 155 mm 52L K9 Thunder -panssaroitu telakanuuna. Suomen Sotilas on seurannut hanketta ja itsevetävän kenttätykistön kehitystä maailmalla, eikä lehdellä olevan tiedon valossa voi muuta kuin onnitella Maavoimia hyvästä ehdokkaasta tykistöhankkeen loppusuoralle, parhaasta mitä länsimarkkinoilla Suomen käyttöön soveltuvasta arsenaalista löytyy!

SS Wiking – divisioonan unohdetut SS-miehet

Lehtemme kesäkuun numerossa ja irtonumeromyynnissä olleessa Jatkosota-extrassa kerroimme kevään 1941 värväyksestä, jonka perusteella noin 1 200 suomalaista lähti Waffen-SS:n palvelukseen Saksaan kahden vuoden sitoumuksella. Heistä noin kaksi kolmasosaa muodosti suomalaisen SS-pataljoonan, jota koulutettiin kesä ja syksy ennen rintamalle siirtämistä vuoden 1941 lopulla. Vaan mihin joutuivat ne 429 miestä, joita SS-miehet itse kutsuivat ”divisioonan miehiksi” erotuksena suomalaiseen SS-pataljoonaan kuuluneista ”pataljoonan pojista”?

3/LLv 24:n ohjaajat tutkailevat karttaa Rantasalmella 10.7.1941. Vasemmalta lentomestari Ilmari Juutilainen, lentueen päällikkö luutnantti Jorma Karhunen, luutnantti Pekka Kokko sekä vääpeli Lauri Nissinen.

Brewster-lentäjät siivosivat taivaan

Kaikki tuntevat Brewsterit ja Ilmari “Illu” Juutilaisen, mutta minkälainen kone Bylly-Waltteri, tuo Taivaanhelmi oli? Ja keitä olivat Lentolaivue 24:n sankarit, jotka pudottivat punatähden taivaalta 75 vuotta sitten?

”Heinäkuussa 41 joutui lentomestari Juutilainen tämän sodan aikana ensimmäisen kerran ilmataisteluun, jossa suomalaiset hävittäjälentäjät kohtasivat lukumäärältään ylivoimaisen vihollisen lentomuodostelman. Tässä taistelussa lentomestari Juutilainen häikäilemättä syöksyi päin viholliskoneita ja onnistui henkilökohtaisesti ampumaan alas 2 vihollishävittäjää.”

Ote lentomestari Ilmari Juutilaisen Mannerheim-ristin perusteluista kertoo hyvin Lentolaivue 24:n kesän ja syksyn 1941 taisteluista sekä siitä lentäjähengestä, joka suomalaisilla ohjaajilla oli.

Ja paljon muuta!

Katso lähin lehtipiste, josta voit ostaa Suomen Sotilas-lehden irtonumeron tästä linkistä:
http://www.lehtipiste.fi/fi/aikakauslehdet/102817/Suomen+Sotilas/

Tilaa Suomen Sotilas -lehti suoraan kotiisi kannettuna: http://www.suomensotilas.fi/tilaa/

Sisällysluettelo

ILMASOTA

6 Hornetin seuraajat Suomessa – Kyösti Partonen

Yksi Hornetien seuraajaehdokkaista ranskalainen Dassault Rafale

Yksi Hornetien seuraajaehdokkaista ranskalainen Dassault Rafale

18 Tour de Sky 2016 – Kyösti Partonen

JYVÄLLÄ

24 Turvallisuuskatsaus: Afganistania uhkaa kaaos

26 Sotahistoriaa vaalitaan yksityisvoimin

Onko pakko, jos ei taho?

RKP ja kokoomus Naton kannalle

27 Yhteispohjoismainen taisteluasu Suomeenkin

Kertausharjoituksia nopeammin ja enemmän

Hallitus julkaisi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon

28 Suomi ja Iso-Britannia yhteistyöhön

Miinalaiva Pohjanmaan uusi elämä

Maailmalta – Pekka Mäkelä

33 Keksitäänkö Nato uudelleen? – Pekka Virkki

36 Kari kommentoi: Mukana maailmanhistoriassa – Kari Kuusela

TAKTIIKKA JA TEKNIIKKA

38 K9 Thunder, ukkosmyrsky teloilla – Aleksei Kettunen

45 Ukkosta Koreasta – Aleksei Kettunen

48 Suomen kenttätykistön itsevetävä tulevaisuus? – Aleksei Kettunen

56 Kenttätykistön uusi suunta – Aleksei Kettunen

HISTORIA-EXTRA – 75 VUOTTA SITTEN

60 SS-Divisioona Wikingin unohdetut SS-miehet – Kari Kuusela

SS-miehet työntävät mutaan juuttunutta BMW R 12 sivuvaunupyörää. Moottoroidun Wiking divisioonan ajoneuvokalusto oli saksalaisittain määrältään aivan poikkeuksellisen suuri, mutta huonosti sopiva idän hankaliin olosuhteisiin

SS-miehet työntävät mutaan juuttunutta BMW R 12 sivuvaunupyörää. Moottoroidun Wiking divisioonan ajoneuvokalusto oli saksalaisittain määrältään aivan poikkeuksellisen suuri, mutta huonosti sopiva idän hankaliin olosuhteisiin

64 SS-Hauptsturmführer Y.P.I. Kaila

66 SS-Untersturmführer Lennart Kihlström

68 SS-Schütze Martti Leppälä

71 SS-Schütze Keijo Kääriäinen

72 SS-Schütze Sakari Lappi-Seppälä

74 SS-Obersturmführer Yrjö Tenomaa

76 SS-Divisioona Wikingin historia – Kari Kuusela

78 Brewster-lentäjät siivosivat taivaan – Harri Mustonen

95 Gustaf ”Eka” Magnusson – Harri Mustonen

96 Brewster, surkea hävittäjä vai taivaan helmi – Harri Mustonen

IIVI

77 Mustat joutsenet – Iivi Masso

KNUUTI

98 Kapina, joka onnistui – Jukka Knuuti

Share This