Suomen Sotilas 6/2016

Lehden esittely

Lennokit on torjuttava

Miehittämättömät koneet (UAV, Unmanned Aerial Vehicle) eli kansanomaisesti lennokit ovat jo pitkään olleet sotilaskäytössä ”likaisissa, tylsissä ja vaarallisissa” eli DDD-tehtävissä. Aseistamattomina niitä käytetään tiedusteluun ja tulenjohtoon, aseistettuina niillä voidaan tuhota sekä liikkuvia että kiinteitä maaleja. Robotit eivät pelkää kuolemaa, joten ilmapuolustuksella ei ole pelotusvaikutusta. Jokainen UAV on tuhottava. Se taas ei ole aina kovin yksinkertaista. Kun yksittäisen koneen hinta laskee, kasvaa myös niiden määrä ja torjunta muuttuu yhä työläämmäksi. Mutta jollakin nekin on torjuttava ja torjutaan.

Laserase tulee

”Olemme juuri muuttaneet tieteiskirjallisuuden todellisuudeksi”, lausui Yhdysvaltojen avaruuspuolustusjoukkojen komentaja, kenraaliluutnantti John Costello kesäkuussa 1999 laseraseella tehdyn koeammunnan jälkeen. Maalina oli Katjusha-raketti, joka tuhoutui. Tällaisia kokeiluja on tehty enemmänkin. Lasertekniikan käyttöä ilmatorjunta-aseissa on tutkittu jo yli 50 vuotta, ja nyt valoa näkyy jo tunnelin päässä.

Sata vuotta sotaa taivaalla

Sata vuotta sitten sota oli siirtynyt taivaalle. Euroopassa riehui jo kolmatta vuotta ensimmäisenä maailmansotana tunnettu ”suuri sota”, jonka myötä sota sai siivet. Koneita oli nähty sotataivaalla jo ennen ensimmäistä maailmansotaakin, mutta vasta sata vuotta sitten sota koneellistui ja saavutti taivaalla roolin, jolla alkoi olla vaikutusta sotien kulkuun. Nuo sadan vuoden takaiset miehet lentävissä laitteissaan siivittivät tien ilmasodan kehitykselle. Ison-Britannian Stow Maries on Euroopan ainoa alkuperäisessä muodossaan säilynyt ensimmäisen maailmansodan lentokenttä. Siellä Suomen Sotilas tutustui satavuotiaan ilmasodan juuriin.

stowmaries

Reserviläinen tarvitsee oman aseen

Taktisen kiväärin kurssien kouluttajan, juuri Vuoden Suomen Sotilaaksi nimitetyn, komentaja evp Hannu Maunulan mukaan riittävä taktinen ampumataito voidaan saavuttaa vain siten, että reserviläisellä on riittävän säännöllisesti käytettävissään ampuma-ase harjoittelua varten. Selviytyäkseen taistelukentällä ja pystyäkseen toteuttamaan saamansa tehtävän menestyksellisesti on asevelvollisen reserviläisen harjoiteltava hänelle käsketyn tehtävän mukaisten välineiden käyttöä. Henkilökohtainen ase on yhä väline, joka jokaisen on minimissään hallittava. Erityisen paljon taktista aseenkäsittely- ja ampumataitoa vaaditaan etulinjan jalkaväkiryhmän miehiltä. Heiltä, joille henkilökohtainen ase ja ryhmäaseet ovat päätyökaluja eivätkä vain oman hengen ja tehtävän suojaamista varten. Asetoimittajamme Mikko Anttila tutustui taktisen kiväärin koulutusohjelmaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kurssilla.

taktinenkivaari

Titaani – myytti murtuu

Titaani on metalli, josta kaikki ovat kuulleet ja johon liittyy paljon uskomuksia. Se on ikoninen ja myyttinen. Monet odottavatkin ihmeitä, missä ikinä sana titaani esiintyy. Me emme odottaneet, mutta testitulos yllätti silti. Maaliksi valitsimme STSh-81 Sfera -kypärän, joka on alan väelle ja monille lukijoillemme tuttu, se aito ja alkuperäinen venäläinen ”pallokypärä” jo 1980-luvulta. Koeammunta noudatti samoja speksejä kuin Sferan teräksisen isosiskon SSSh-94 Sfera-S -kypärän testi Suomen Sotilas -lehden numerossa 1/2016. Mistä titaani on tehty ja kuinka se pärjää teräkselle? Sen testasimme.

Raskasta deaktivointia

Aseiden deaktivointi eli toimintakunnottomaksi tekeminen sai taas uuden säädöksen huhtikuussa, kun Eusäädös aiheesta tuli voimaan koko Euroopan yhteisön alueella. Säädös sisältää moninaisia teknisiä määräyksiä siitä, miten aseet tehdään ampumakelvottomiksi. Säädös ei koske ennen sen voimaantuloa deaktivoituja aseita, mutta koskee, jos dekoase myydään tai muulla tavalla luovutetaan toiselle tai ylittää valtioiden välisen rajan. Käsittelimme aihetta laajasti Suomen Sotilaassa viime keväänä. Tässä jutussa ei käsitellä säädöstä muilta osin kuin mitä se tarkoittaa niin kutsuttujen raskaiden aseiden eli esimerkiksi kranaatinheittimien, kenttätykkien, panssarintorjuntatykkien ja panssarivaunukanuunoiden kohdalla.

raskastadeaktivointia

Suomen Sotilas -lehden saat lähimmästä Lehtipisteestä.
Tilaa lehti suoraan kotiisi tai lahjaksi tästä linkistä: www.suomensotilas.fi/tilaa

Sisällysluettelo

TAKTIIKKA JA TEKNIIKKA

6 Lennokit on torjuttava – Ahti Lappi

12 Laserase tulee – Ahti Lappi

58 Vain harjoitus tekee taistelijaksi! – Mikko Anttila

74 Titaani …myytti murtuu – Jukka Janhunen

85 Oikea kypärä oikeaan käyttöön – Jukka Janhunen

88 Titaani vs. teräs – Jukka Janhunen

IIVI

14 Kansanvallan ansat – Iivi Masso

JYVÄLLÄ

15 Turvallisuuskatsaus

17 Käytettyjä koulukoneita ja ilmavoimayhteistyötä

18 Varusmiehiä voi käyttää sotimiseenkin

Suomi kiirehtii yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa

Trollit vainoavat toimittajia

19 Gripenien kokoonpanoa Suomeen?

20 Rauhanliike pöyristyi Suomen aseviennistä

Panssarimuseon joukkorahoituskampanja onnistui!

Sodan ajan joukkojen vahvuus kasvaa

Helsingin kaupunki sanoi Malmille (h)EI

21 Asevelvollisuuslaki koskemaan myös naisia?

22 Ulkomaalaisten kiinteistöostot kansalaisuuksittain

MPK:n organisaatio muuttuu

Ensimmäiset BONUS-ammunnat Suomessa

23 EU:n hybridiuhkien osaamiskeskus Suomeen

Hakkapeliittayhdistys 90 vuotta

Tiedustelun ovi raottuu

24 Maailmalta – Pekka Mäkelä

30 Yhdysvalloilla pula miehittämättömien koneiden ”lentäjistä” – Ahti Lappi

31 Nykyaikainen ilmauhka – Ahti Lappi

SATA VUOTTA ILMASOTAA

34 Stow Mariesin sata vuotta sotaa taivaalla – Pekka Mäkelä

42 Sopwith Snipe

43 Albatros D.V

44 The Victoria Cross

45 Pour le Mérite

46 Paljon uutta ilmarintamalta – Kyösti Partonen

52 Punaisen paronin lentävä sirkus – Kyösti Partonen

RADALLA

66 Taktinen kivääri – Mikko Anttila

SUOMEN SOTILAAT

72 Vuoden Suomen Sotilas Hannu Maunula – Mikko Anttila

ASEET

90 Raskasta deativointia – Kari Kuusela

PALAUTTEET

96 Kummallista keskustelua ilmasodasta

KNUUTI

98 Gotlanti ja Oolanti – Jukka Knuuti

Share This