Suomi lähemmäs jatkosotaa 80 vuotta sitten

Tasan 80 vuotta sitten Suomi otti askeleen lähemmäs kuukauden päästä syttyvää jatkosotaa kohden. Suomen sotilasedustajat neuvottelivat Saksan sotilasjohdon kanssa 25.-26. toukokuuta ensin Salzburgissa ja sen jälkeen Zossenissa käytännön järjestelyistä, jotka sitten kesäkuussa 1941 toteutuivat.

Yhteyksiä oli pidetty jo loppuvuodesta 1940 ja tammikuun lopulla 1941, kun yleisesikunnan päällikkö Erich Heinrichs tapasi Franz Halderin. Toukokuun 25. ja 26. päivän tapaaminen toteutui koska sitä kävi pyytämässä Adolf Hitlerin erityisvaltuutettu Karl Schnurre. Hän tapasi presidentti Risto Rytin 20.5.1941 ja esitti pyynnön että Suomi lähettäisin jonkun tai joitakin esikuntaupseereita Saksaan keskustelemaan maiden sotilaallisten toimien koordinoinnista siinä tapauksessa, että Suomen kimppuun hyökätään.. Ryti siirsi asian hoidon marsalkka Mannerheimille, joka komensi liikkeelle Heinrichsin sekä kolme pääesikunnan osastopäällikköä eli everstit Kustaa Tapola (operatiivinen osasto), Einar Mäkinen (järjestelyosasto) ja Harald Roos (huolto-osasto). Merivoimista otettiin mukaan sen esikuntapäällikkö, kommodori Svante Sundman.

Seurue lensi 24.5. Aeron DC-2:lla Helsingistä Berliiniin, josta saksalainen kone vei Müncheniin. Seuraavana aamuna matka jatkui Salzburgiin ja neuvotteluihin, jotka johti kenraali Alfred Jodl, Oberkommando der Wehrmachtin (OKW) eli Saksan asevoimien esikunnan operatiivisen osaston päällikkö, ao. esikunnan kakkosmies. Lisäksi läsnä oli lukuisia muita saksalaisia upseereita. Neuvottelu kosketteli käytännössä operaatio Barbarossan käytännön toimia Suomessa, mutta asia verhottiin edelleen saksalaisten toimesta varotoimenpiteeksi ja viitattiin Saksan ja Neuvostoliiton välillä käynnissä oleviin neuvotteluihin. Kyse oli kuitenkin saksalaisten hämäyksestä ja asiat jotka sotilaiden välillä sovittiin toteutuivat aikanaan juuri niin. Suomalainen osapuoli korosti, että poliittinen päätös Suomessa puuttuu eikä heillä ole valtuuksia sopia.

Itse neuvottelujen sisältöä ei ole tässä mielekästä käydä yksityiskohtaisemmin läpi, ne ovat tuttuja kirjallisuudesta. Kannattaa lukea esimerkiksi Mauno Jokipiin teos Jatkosodan synty vuodelta 1987, ISBN 951-1-08799-1, se on kirjoittajan mielestä tyhjentävin esitys asiasta. Neuvottelujen tarkkaa paikkaa tämän kirjoittaja ei ole pystynyt selvittämään.

OKW:n jälkeen vuorossa oli Oberkommando des Heeres (OKH), Saksan maavoimien esikunta seuraavana päivänä eli 26. toukokuuta. Paikkana oli Zossen noin 30 km Berliinistä etelään. Tämä OKH oli toiminut sinne rakennetusta bunkkerikompleksistaan käsin syksystä 1939 ja sen käytössä oli mm. maailman modernein viestikeskus, joka sekin oli maan alla. Neuvottelut johti kenraalieversti Franz Halder, Oberkommando des Heeresin (OKH) eli maavoimien esikunnan yleisesikuntapäällikkö ja ne pidettiin “Zossenin upseerikerholla” myös lukuisien saksalaisten upseerien läsnäollessa. Lähdekirjallisuus ei tarkkaan valaise sitä mikä alueen upseerikerhoista on kyseessä, mutta kirjoittaja on tulkinnut kyseessä olleen ns. Stammlagerin eli alkuperäisen harjoitusalueen upseerikerhon, joka oli lähinnä OKH:n sijoituspaikkaa ja ainakin riittävän tilava.

Jutun pääkuva: Truppenlager Zossenin upseerikerho ennen toista maailmansotaa postikortissa. Alueella oli muitakin upseerikerhoja, toimihan siellä mm. Panzertruppenschule ja Infanterie-Schiessschule Wünsdorf. Kirjoittaja päättelee kuitenkin että tästä upseerikerhosta on täytynyt olla kyse koska se oli lähinnä OKH:n sijaintipaikkaa. Täällä otettiin taas yksi askel lisää kohti jatkosotaa.

Tässäkään ei kajota neuvottelujen sisältöön vaan viitataan em. Jokipiin kirjaan. Olennaista oli, että koska suomalaisilta puuttui valtuudet sopia asiasta eli käytännössä hyökkäyssodasta olisi ratkaisu saatava pikaisesti Suomen poliittiselta johdolta, ratkaisun takarajaksi sovittiin 3. kesäkuuta.

Miksi neuvottelut kahdessa paikassa? Tämä johtui Saksan asevoimien rakenteesta, jossa maavoimilla, Heerillä,  merivoimilla, Kriegsmarinella, ja ilmavoimilla, Luftwaffella, oli omat sangen itsenäisesti toimivat komentajansa ja esikuntansa. Ylimpänä puolustushaarojen toimia koordinoivana orgaanina oli Wehrmachtin esikunta, jonka vastuulle kuului Norjan sotanäyttämö ja sitä kautta automaattisesti myös Suomi., jossa saksalaisten painopiste oli pohjoisessa. Maavoimille eli Heerille taas kuului Operaatio Barbarossa ja itärintama Suomenlahdesta Mustalle merelle. Suomi kiinnosti siis kumpaakin esikuntaa.

Suomalaisseurue palasi Helsinkiin 28. toukokuuta ja Heinrichs raportoi heti marsalkka Mannerheimille ja puolustusministeri Rudolf Waldenille sekä seuraavana päivänä presidentti Rytille. Ratkaisu syntyi 30.5. ns sotakabinetin kokouksessa ja se oli myönteinen, arpa oli heitetty ja ratkaisuvalta sodasta käytännössä jätetty Saksalle. Toisaalta vaihtoehtoja oli kovin vähän, Saksalla oli voimaa esimerkiksi käyttää Pohjois-Suomen Murmanskiin suuntautuvaan hyökkäykseen ilman Suomen myötävaikutusta. Pahimmassa tapauksessa olisi voinut olla siis edessä sota Saksan kanssa.

Kenraali Alfred Jodl, Oberkommando der Wehrmachtin (OKW) eli Saksan asevoimien esikunnan operatiivisen osaston päällikkö, joka johti neuvottelut Salzburgissa. Jodl hoiti tehtäväänsä koko sodan ajan ja mm. allekirjoitti toukokuussa 1945 Saksan antautumissopimuksen. Eräät Jodlin allekirjoittamat käskyt johtivat sodan jälkeen liittoutuneiden käsissä kuolemantuomioon ja hänet hirtettiin lokakuussa 1946.

Kenraalieversti Franz Halder, Oberkommando des Heeresin (OKH) eli maavoimien esikunnan esikuntapäällikkö, toinen suomalaisten neuvottelukumppaneista toukokuun lopun neuvotteluissa 1941. Halder johti itärintamaa aina syyskuuhun 1942, jolloin Hitler korvasi hänen toisella miehellä. Halder selvisi sodasta.

Neuvotteluissa oli mukana mm. Saksan Norjan armeijan esikuntapäällikkö, eversti Erich Buschenhagen, joka käytännössä johti kesäkuusta 1941 saksalaisia joukkoja Pohjois-Suomessa sekä niille alistettua suomalaista armeijakuntaa. Buschenhagen joutui sodan loppupuolelle Neuvostoliiton sotavangiksi ja mm. todisti Nürnbergin oikeidenkäynnissä.

Zossenin upseerikerho palveli alueelle olleiden neuvostojoukkojen upseerikuntaa aina 1990-luvun alkuun, mutta jäi sen jälkeen tyhjäksi ja rappiolle. Kuva on viiden vuoden takaa upseerikerhon rakennuksen takapihalta, kuvassa oikealla kirjoittaja puolisoineen ja vasemmalla Suomen Sotilaan päätoimittaja Jaakko Puuperä puolisoineen. Talo ja sen ympäristö on aidattu, mutta paikallisen oppaan avulla löytyi kulkutie. Tämän hetken tilanne rakennuksen osalta ei ole kirjoittajan tiedossa, valtaosa laajan Zossenin-Wünsdorfin alueen kasarmeista oli viisi vuotta sitten käyttämättä ja kovaa vauhtia rapistumassa. Omistaja eli Brandenburgin osavaltio ei kuulemma ole keksinyt niille käyttöä.

Avainsanat: , ,

Share This