Suomussalmen vapautuksesta 80 vuotta

Ennen sotaa tehdyissä suunnitelmissa suurin osa Laatokan pohjoispuolella olevasta pitkästä itärajasta oli jätetty hyvin heikkojen joukkojen varaan. Hiukan kärjistäen kaikkien idästä tulevien heikkojen teiden suuntiin keskitettiin jalkaväkipataljoona. Suureksi yllätykseksi Puna-armeija lähetti näitä teitä pitkin jälleen vähän kärjistäen kokonaisen jalkaväkidivisioonan ja seuraavassa portaassa odotti vuoroaan toinen samanlainen. Voimasuhteiden suuresta erosta huolimatta divisioonat kuitenkin joko lyötiin tai suljettiin motteihin liikkuvalla sodankäynnillä.

Loistavin saavutus oli Suomussalmella kahden neuvostodivisioonan lyöminen joulukuun lopulla ja tammikuun alussa. Suomussalmellakin idästä tulevan Raatteen tien suuntaan keskitettiin liikekannallepanossa vain yksi erillinen pataljoona, jolle oli vieläpä suunniteltu hyökkäystehtävä. Marraskuun 30.päivänä rajan ylitti kuitenkin Puna-armeijan 163. Divisioonaan kuuluva vahvistettu rykmentti ja suomalaispataljoonan tehtävä oli muutettava viivytykseksi ja sen avuksi lähetettävä suunnasta vastuussa olleen Pohjois-Suomen Ryhmän ainoa reservipataljoona, Kenttätäydennysprikaatin neljäs pataljoona. Em. Puna-armeijan 163. Divisioonan päävoimat hyökkäsivät pohjoisesta Juntusrannan kautta kohden Suomussalmea eivätkä suomalaiset pärjänneet näilläkään voimin vaan tuleen sytytetystä Suomussalmesta luovuttiin 7. joulukuuta. Suomalaisten tiedossa ei ollut että venäläiset olivat avanneet rajalle tien, jota pitkin em. divisioona eteni, aluksi sitä vastassa oli vain yksi jalkaväkijoukkue.

Jutun kartta: Suomussalmen taistelun ratkaisu 27.-28. joulukuuta, 163. Divisioona irtautuu pohjoiseen pitkin Kiantajärven jäälle tehtyä tietä. Kartta kirjasta Talvisodan historia, osa 3.

Tässä vaiheessa Päämaja heräsi uhkaan ja käski Jalkaväkirykmentti 27 :n rungolle muodostetun prikaatin siirtyä Suomussalmelle. Prikaatin komentajaksi määrättiin eversti Hjalmar Siilasvuo, josta tuli edessä olevien tuhoamistaitelujen sankari. Hän ryhtyi nopeasti aktiivisiin toimiin ja hyökkäsi etelästä katkaisten rajan ja Suomussalmen välillä olevan Raatteen tien 11. joulukuuta sekä työntyi idästä päin Suomussalmen kirkonkylän laitamille. 163. Divisioonan toinen huoltotie oli näin katkaistu.

Lopulta Päämaja siirsi Suomussalmelle lisää joukkoja, kaksirykmenttisen jalkaväkidivisioonan, joka nimettiin 9. Divisioonaksi ja jonka johtoon määrättiin Siilasvuo. Divisioonaan kuuluivat JR 64 ja JR 65, joista edellinen suunnattiin Suomussalmella ja jälkimmäinen everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen johdossa Ryhmä Suden nimellä Juntusrannan tielle venäläisdivisioonan huoltoyhteyksille. Suomalaisdivisioona oli huonosti varustettu, sillä ei käytännössä ollut tykistöä ja osalta joukoista puuttui teltat. Uudet joukot mahdollistivat kuitenkin 163. Divisioonan kimppuun käymisen lännestä Hulkonniemen suuntaan sekä divisioonan Juntusrannasta tulevan huoltotien katkaisun.

Juuri ennen joulua ja joulun aikoihin käydyissä taisteluissa Puna-armeijan divisioona joutui ahtaalle ja pahoihin huoltovaikeuksiin. Se sai 27. joulukuuta ylemmältä johtoportaaltaan eli 47. Armeijakunnalta luvan irtautua ja peräytymisteiden puuttuessa sen kolonnat suuntasivat seuraavana päivänä Suomussalmesta pohjoiseen pitkin Kiantajärven jäätä. Suomalaiset vapauttivat Suomussalmen tämän jälkeen 28. joulukuuta eli tasan 80 vuotta sitten.

Yrityksistään huolimatta suomalaiset joukot eivät pystyneet tykistön puutteessa estämään 163. Divisioonan vetäytymistä pitkin Kiantajärven jäätietä. Jää kantoi kuorma-auton ja panssarivaunun, venäläiset suojasivat tehokkaasti kolonnansa jälkimmäisillä ja lentokoneilla. Divisioona sai merkittävän osan henkilöstöstään ja osan kalustostaan turvaan, mutta suuri sotasaalis jäi kuitenkin suomalaisten käsiin. Pohjois-Suomen Ryhmän tilastoinnin mukaan se käsitti mm. seuraavaa:

Panssarivaunuja 15, panssariautoja 2, kenttätykkejä  25, pst-tykkejä 12, kuorma-autoja 50 ja kranaatinheittimiä  8. Keveämpiä aseita ei kannata tässä mainita, koska niiden osalta tilasto ei ole luotettava, suurimman osan joukot ottivat suoraan käyttöönsä.

Divisioonan lyöminen oli erinomainen saavutus lukumäärältään ja tulivoimaltaan alivoimaisilta suomalaisilta. On myös syytä muistaa että liikkuvuudella ja johdon joustavuudella lyötyä divisioonaa vastassa eivät olleet mitkään erikoisjoukot vaan normaali suomalainen jalkaväki lähinnä kevein asein.

Venäläisdivisioonan irtautuminen on outo ratkaisu, koska Raatteen tietä oli jo etenemässä 47. Armeijakunnan toinen divisioona, osittain moottoroitu 44. Divisioona. Eikö armeijakunta pystynyt koordinoimaan divisiooniaan vai oliko syynä esimerkiksi ylivoimaiset huoltovaikeudet? Kaikkihan oli tuotava Muurmannin radalta asti pitkin heikkoja teitä. Joka tapauksessa 44. Divisioona kulki nyt yksin kohden kohtaloaan, mutta se on eri tarina.

Suomalaissotilas asemissa Suomussalmella joulukuun alkupäivinä. Aluksi erittäin pahasti alakynnessä olleet suomalaisjoukot saivat lopulta niin paljon lisää vahvistuksia, että pystyivät lyömään kaksi venäläisdivisioonaa eli kokonaisen armeijakunnan takaisin rajan taakse. SA-Kuva.

Puna-armeija ei ollut mitenkään huonosti varustettu, kuvassa suomalaissotilas pitää käsissään sotasaaliina saatua kiikarikivääriä. SA-Kuva.

Hulkonniemeen ruuhkautunutta 163. Divisioonan kuormastoa kuvattuna tammikuun 1940 ensimmäisenä päivänä. Divisioona sai osan kalustostaan pelastettua jäätietä pitkin, mutta jätti suomalaisten käsiin kuitenkin merkittävän sotasaaliin. SA-Kuva.

Suomussalmen taistelut loivat niitä johtaneen eversti Hjalmar Siilasvuon maineen ja toivat hänelle kenraaliylennyksen. SA-Kuva.

Avainsanat: ,

Share This