Taivas avoinna

Silloin kun Avoin taivas -sopimus (Open Skies Treaty) allekirjoitettiin 24. maaliskuuta 1992, kansainvälinen asevalvonta oli vielä vahvasti voimissaan.

Kylmän sodan mittaan neuvotellut sopimukset, niin monenväliset tavanomaisia aseita koskevat sopimusjärjestelyt kuin kahden supervallan, Neuvostoliiton/Venäjän ja Yhdysvaltain, väliset strategisia ydinaseita rajoittavat sopimuksetkin, muodostivat vielä silloin kansainvälisen yhteistyön kovan ytimen.

Nyt asevalvonta on vähintäänkin ahtaalla puun ja kuoren välissä: yhtäältä asevalvonnasta ei enää nähdä kansainväliselle turvallisuudelle koituvia suoranaisia käytännön hyötyjä, toisaalta taas monet jopa epäilevät koko toiminnan tarpeellisuutta nykymaailmassa.

Avoin taivas -sopimus on tästä oivallinen mutta samalla myös varoittava esimerkki.

Ajatus “avoimesta taivaasta“ ulottuu historiassa niinkin kauas kuin vuoteen 1955, jolloin Yhdysvaltain silloinen presidentti Dwight Eisenhower sitä ehdotti. Käynnissä oli tällöin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välinen turvallisuuskonferenssi Genevessä. Neuvostoliiton pääministeri Nikolai Bulganin hylkäsi ehdotuksen siltä istumalta, eikä ajatus yhteisistä tarkastuslennoista edennyt tuolloin ajatusta pidemmälle.

Varsinaisesti ajatus sai tuulta purjeisiinsa kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, ja sopimus neuvoteltiin kylmän sodan lopulla ajanjaksolla 1990-92 pääasiassa Naton ja Varsovan liiton jäsenmaiden kesken.

Mistä avoin taivas -järjestelyissä on kysymys?

Avoin taivas -sopimuksen tarkoituksena on tarjota jäsenmailleen mahdollisuus tarkastaa ilmasta käsin ja hyvin lyhyellä varoitusajalla sopimusosapuolten sotilaallisia ryhmittymiä, turvallisuusinfrastruktuuria ja sotilaallista valmiutta, esimerkiksi asevarastoja tai sotaharjoituksia.

Tällaista tarkastustoimintaa varten sopimusosapuolet ovat korvamerkinneet erilaisilla korkealaatuisilla teknisillä sensoreilla ja kameroilla varustettuja tiedustelukoneita, jotka ovat tarjolla käytettäväksi sille maalle tai niille maille, jotka ovat ilmoittaneet tulevansa suorittamaan tarkastuksen.

Avoin taivas -järjestely mahdollistaa siten myös monien jäsenvaltioiden yhteislennot, mikä antaa pienille maille mahdollisuuden lyöttäytyä yhteen muiden kanssa ja näin saada omakohtaista kokemusta asevalvonnan käytännön toiminnasta.

Kullekin maalle on sovittu yhtäältä passiivinen lentojen lukumäärä  – perustuu lähinnä maan maantieteelliseen kokoon – ja toisaalta aktiivinen lukumäärä, jotka ovat käytettävissä lentojen suorittamiseen. Esimerkiksi Venäjällä ja Yhdysvalloilla, kooltaan suurilla ja valvontajärjestelyn kannalta keskeisillä mailla on vuosittain 42 tarkastuskertaa, Portugalilla vain kaksi.

Sopimuksen mukaan tarkastuksen kohteeksi joutuneelle valtiolle on annettava vähintään 72 tunnin ennakkoilmoitus tulevasta tarkastuslennosta, ja lennon kohteeksi joutuneen maan on ilmoitettava viimeistään 24 tuntia ennen lennon tapahtumista, minkälaisia teknisiä apuvälineitä tämä valtio kykenee lentoa varten osoittamaan. Samalla lennon vastaanottavan maan on kerrottava, minkä jäsenvaltion lentokonetta tarkastuslentoon on tarkoitus käyttää.

Tarkastusta pyytäneen maan on myös ilmoitettava viimeistään 24 tuntia ennen lentoa sen aikataulu ja yksityiskohtainen lentosuunnitelma. Tarkastuksen suorittavalla maalla on kokonaisuudessaan aikaa 96 tuntia tarkastuslennon suorittamiseen.

Avoin taivas -järjestelyyn on liittynyt kaikkiaan 34 maata. Myös suurvallat ovat olleet aktiivisesti mukana niin lentoja suorittamassa kuin niitä vastaanottamassa. Lennon tekniset tiedot ja lennosta laadittu toimintakertomus ovat kaikkien sopijaosapuolien saatavissa. Sopimuksen voimassaoloaikana vuosina 2002-2019 on lennetty jo yli 1 500  tarkastuslentoa, mikä osaltaan alleviivaa avoin taivas -ajatuksen toimivuutta.

Tätä taustaa vasten tuntuukin hieman oudolta, että avoin taivas -sopimus kyntää juuri nyt niin vahvassa poliittisessa vastatuulessa. Kuten yllä jo todettiin, suurimman konkreettisen turvallisuushyödyn sopimuksesta saavat pienet ja teknisesti kehittyneet maat, eivätkä esimerkiksi Venäjälle sen suorittamat lennot kenties tuo kovin suurta lisäarvoa, voihan se halutessaan käyttää sitä kiinnostavan turvallisuusinformaation keräämiseen suurta, monipuolista ja teknisesti huipputasoista tiedustelusatelliittikalustoaan. Sitä enemmän esimerkiksi juuri Venäjän kohdalla kysymys onkin luottamusta ja turvallisuutta lisäävästä toimesta.

Tätä kirjoitettaessa toukokuun 2020 viie tunneilla on tiedossa, että molemmat supervallat, niin Yhdysvallat kuin Venäjäkin, ovat ilmoittaneet – tosin toistaiseksi epävirallisesti – että ne ovat tekemässä järjestelyjä avoin taivas -sopimuksesta irtautumiseksi. Molemmat valtiot ovat myös syyttäneet toinen toistaan sopimuksen rikkomisesta.

Kannattaisi ehkä kuitenkin muistaa, että sopimuksen tärkein ansio on, että se on luottamusta ja turvallisuutta herättävä toimi, jonka perimmäinen tarkoitus on läpinäkyvyyden ja luottamuksen lisääminen, ei niinkään sopimuksen tuottama konkreettinen hyöty. Avoin taivas -järjestelyn romahtaminen olisi tästä näkökulmasta kova isku kansainväliselle asevalvonnalle ja sen tavoitteille.

Pauli Järvenpää, Vanhempi tutkija, ICDS, Tallinna

 

 

Avainsanat: , , ,

Share This