Tappavat pillerit

Kyseessä ovat uuden polven masennuslääkkeet, jotka vaikuttavat aivokemiaan nopeasti ja voivat aiheuttaa osalla nuorista voimakasta aggressiivista ja itsetuhoista käyttäytymistä. Myös lääkeyhtiöt ovat varoittaneet lääkäreitä kyseisten masennuslääkkeiden harvinaisista, mutta vakavista sivuvaikutuksista nuorilla.

Sipilän mukaan Suomessa on jopa 10 000 alle 19-vuotiasta, jotka käyttävät kyseisiä uuden polven masennuslääkkeitä. Koska lääkkeitä määrätään nuorille nykyään niin paljon, alkavat isossa käyttäjäjoukossa myös harvinaisimmat sivuvaikutukset tulla rajusti näkyviin.

Lääkintöneuvos toteaa, että Kauhajoen ja Jokelan kouluampujat sekä Oriveden ja Hyvinkään ampujat käyttivät vastaavia lääkkeitä. Myös Yhdysvalloissa epäillään vastaavien lääkkeiden olleen yhtenä osasyynä useisiin väkivallantekoihin.

Sipilä on esittänyt Suomen sisäisen turvallisuuden ryhmälle tutkijalautakunnan perustamista asian selvittämiseksi: ”Suomessa pitäisi perustaa tutkijalautakunta, joka selvittää perusteellisesti kaikki tapaukset, joissa lapsi tai nuori surmataan. Erityisesti pitäisi tutkia tappajan psyykkiset sairaudet ja selvittää niiden hoito”, hän toteaa. Sipilä myös korostaa, että tapauksista voidaan oppia vain tutkimalla ja julkistamalla niiden syyt.

Avainsanat: , , , , ,

Share This