Tosi-TV -valtio

Venäjää on kuvattu niin uusfasistiseksi, jälkikommunistiseksi, autoritaariseksi, kleptokraattiseksi kuin ties minkälaiseksi muuksi valtioksi.

Eräs näkökulma on kuitenkin jäänyt monista arvioista puuttumaan, vaikka se saattaisi selittää niin Venäjän kuin vähemmässä määrin myös länsimaailman nykyistä tilaa varsin hyvin.

Voiko Venäjää kutsua tosi-TV-valtioksi?

Kysymys kuulostaa absurdilta. Mitä tekemistä usein varsin tasottomaksi arvioidun amerikkalaisviihteen muodolla olisi eksistentiaalisessa kriisissä kamppailevan suurvallan kanssa?

“Potemkinin kulisseja” Tshekissä.

Pohdittaessa Potemkinin kulisseja, maskirovkaa ja taktisia disinformaatio-operaatioita saattaa asia avautua hiukan paremmin.

Yhtenä nyky-Venäjän valtiollisen järjestelmän pääarkkitehdeistä on pidetty Vladislav Surkovia, joka tunnetaan myös tshetseeninimellään Aslanbek Dudajev. Provinssikaupungissa kasvaneesta, lahjakkaasta taiteilijaluonteesta sukeutui aikuistuttuaan useimpien arvioiden mukaan sotilastiedustelu G(R)U:n mies.

Teatterialalla mainetta niittänyt Surkov rakensi Venäjästä näyttämönsä tai ainakin halusi muiden uskovan niin. Kerran jos toisenkin on erilaisten valtataisteluiden takana oltu havaitsevinaan hänen näkymätön kätensä.

“Putinin Rasputinin” vaikutusvalta sekä merkitys Venäjän eliitin mentaliteettiin on kiistaton. Surkovin kehittelemä poliittisen teknologian oppi on maan pseudodemokraattisen järjestelmän, näytöspuolueiden, turvallisuuspalveluiden hallitseman mediaympäristön ja näytellyn, todellisuudessa kahlitun kilpailun oppikirja. Kuten viimeisimmät perustuslakimuutokset osoittavat, kilpailun säännöt voivat muuttua koska hyvänsä eikä sen suhteen ole kansalaisilla minkäänlaista oikeusturvaa.

Lavastuksesta se lähtee.

Yhden henkilön roolia ei tule yliarvioida. Elastisten sääntöjen ja näytöksellisyyden lisäksi asiaan kuuluu se, että spontaanin ja hallitun, sattuman ja tarkoituksellisen raja hämärretään tuntemattomaksi. Kaikki käsikirjoitetaan, muttei vailla muutosvarauksia ja valmiutta kääntää kamera merkityksellisistä yksityiskohdista kiinnostaviin.

Kuten yleensä venäläiseen ajatteluun, myös Surkovin oppiin kuuluu visio, ettei länsi ole oikeastaan yhtään parempi – ainakaan tulevaisuudessa. Viimeistään presidentti Donald Trumpin noustua Yhdysvaltain johtajaksi hän ennusti poliittisen teknologian mallin leviävän sen käyttökelpoisuuden vuoksi myös muualle.

Näin monet saattoivat odottaakin. Mitä virkaa on äänestää, toimia oikein tai laillisesti saati puolustaa isänmaataan? Vaalit ovat kuitenkin manipuloidut, on olemassa vain vähemmän tai enemmän peiteltyjä itsekkäitä intressejä sekä aivan yhtä mätiä isänmaita. Tätä ajatusta Venäjä yritti kaupata ja osin siinä menestyikin.

Tosi-TV toimii kuitenkin niin viihteenä kuin disinformaationa vain siihen saakka, kunnes sen perimmäinen luonne ymmärretään. Erilaiset pitkään markkinoidut postmodernit totuuskäsitykset tai paremminkin niiden sovellukset eivät välttämättä ole länttä tässä infosodassa auttaneet.

Share This