Tulevaisuuden sota

Tulevat sodat on usein toistuva keskustelunaihe. Tuleeko sodaksi asti kehittyviä kriisejä enää Euroopassa ja jos tulee, niin millainen sodan kuva silloin olisi. Se poikkeaisi aikaisemmista ja nykyisin muualla maapallolla käytävistä konflikteista, mutta kuinka paljon. Tätä ja useita muita sodankäyntiin ja niiden historiaan liittyviä kokonaisuuksia ovat tutkineet Suomen Sotatieteellisen Seuran jäsenet. Ja varsin kauan, sillä eilen pidetyssä Seuran ”Sota Tulevaisuudessa” seminaarissa julkistettiin vuosittain ilmestyvä tutkimusartikkeleiden koostekirja Tiede ja Ase, joka on ehtinyt jo numeroon 75.

Kun tutkimustuloksia on näin pitkältä ajalta, voidaan tarkastella myös kuinka hyvin on aikaisemmin onnistuttu.

1930-luvulla voitiin avoimesti kirjoittaa ainoasta mahdollisesta hyökkääjästä. Tiedämme uhkan suunnan nytkin mutta kohteliaisuudesta naapuria kohtaan jätämme sen nimeämättä. Jälkikäteen arvioiden silloin meillä onnistuttiin kohtuullisen hyvin, josta yhtenä seurauksena oli itsenäisyyden säilyminen. Tietysti ennustaminenkin oli nykyistä helpompaa. Tunnettua on kuitenkin myös, että joissakin Euroopan maissa tässä mentiin kohtalokkaasti metsään.

Kuitenkaan ei kaikki sodankäynnissä muutu: ”Tuleva sota ratkaistaan yhtä lailla aseiden kuin sanan voimalla” -lainaus kuulostaa nykyaikaisen infosodan kuvaukselta mutta se on peräisin Seuran julkaisemasta tutkimuksesta vuodelta 1936.

Uusi sota

Asevoiman käyttö kaukana ja lähellä on nykyisten kuljetus- ja johtamisyhteyksien ansiosta helppoa ja nykyajan tiedonvälitys on tuonut sodat ja konfliktit yleisön tietoisuuteen vuoden 1990 ensimmäisestä Persianlahdensodasta eli nk. Gulfin sodasta lähtien. Konfliktien määrä ei ole lisääntynyt, mutta nykyajan tiedonvälitys tuo jokaisen maailman vääryyden yleisön arvioitaviksi. Hyvin usein päädytään ratkaisuun, että asialle olisi tehtävä jotain, jolloin asevoimat lähtevät liikkeelle.

Jotain on kuitenkin taas muuttunut perusteellisesti. Kriisinhallinnasta ”maailmanpoliisin” ja auttajan roolista siirryttiin tällä vuosituhannella uudelleen valmistautumaan perinteiseen asevoimien tehtävään: tavanomaiseen sodankäyntiin suurvaltavastustajaa vastaan. Meillähän näin on koko ajan ollut, mutta lähes koko muu Eurooppa kulki Kylmän Sodan päättymisestä asti päinvastaiseen suuntaan. Asevoimille ei nähty enää entisenlaista tarvetta. Rahoitus aleni murto-osaan entisestä ja asevelvollisuudesta luovuttiin kaikkialla. Suomi puolestaan hyödynsi näin syntyneitä aseiden second-hand -markkinoita tehden edullisia hankintoja. Edes Georgian tapahtumat vuonna 2008 eivät toimineet herätteenä vaan sama alamäki jatkui edelleen. Vasta viimeiset kolme vuotta Krimin miehittämisestä lähtien ovat merkinneet ainakin tilapäistä käännettä.

Kuitenkin rahoituksen varovaisilla lisäyksillä kohti esimerkiksi 2 prosentin bruttokansantuoteosuutta saadaan jotain kyvykkyyttä sotilaille vasta aikaisintaan 10 vuoden kuluttua. Siten tällä hetkellä Länsi-Euroopan asevoimilla ei ole kykyä käydä tavanomaista sotaa, kuten totesi seminaarissa Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö everstiluutnantti Jyri Raitasalo. Euroopassa joudutaan toistaiseksi luottamaan vain Yhdysvaltojen apuun. Donald Trumpin aikana tämä ei kuitenkaan enää ole entisenlainen itsestäänselvyys. USA joutuu myös kiinnittämään tulevaisuudessa enemmän huomiota Kiinan ja Tyynenmeren suuntaan.

Miten meidän sitten käy sodankäynnin teknistyessä. Viime aikana ovat olleet paljon esillä Venäjän Iskander -ohjukset, joita vastaan ei tällä hetkellä ole torjuntakeinoja. Eikä rahoitussyistä tule ainakaan kattavasti olemaan tulevaisuudessakaan. Kuitenkin alivoimaisen vanhat metodit hajauttaminen, harhauttaminen ja naamiointi ovat edelleen käytössä. Uudet kalliit HX-hävittäjät eivät siten pitkään viivy yhdessä tukeutumispaikassa ohjusten helppoina maaleina. Käytössämme ovat myös edelleen vuosikymmeniä vanhat manuaaliset metodit häirinnän lamaannuttaessa tietoliikenne- sekä paikkatieto (GPS) verkot. Tosin siviiliyhteiskunnan puolella tällaisiin laajoihin tietoliikenteen häiriöihin on varauduttu paljon heikommin.
Sielläkin kunnat harjoittelevat vuosittain yhdessä PV:n kanssa varautumista yhteiskuntaa uhkaaviin erilaisiin häiriöihin.

Robottien sota

Seminaarin pääesiintyjät evl Janne Mäkitalo, Jyri Raitasalo sekä Tuukka Elonheimo. Oikealla puheenjohtaja kenraalimajuri evp Pertti Salminen

Seminaarin pääesiintyjät evl Janne Mäkitalo, Jyri Raitasalo sekä Tuukka Elonheimo. Oikealla puheenjohtaja kenraalimajuri evp Pertti Salminen

 

 

 

 

Digitalisaation ja robotisoitumisen on sanottu muuttavan yhteiskuntaa seuraavien 20 vuoden aikana enemmän kun edeltävät 200 vuotta. Tämä näkyy jo kaukovaikutteisessa sodankäynnissä (ns Remote Battle), johon meilläkin otetaan ensiaskelia maa- ja ilmavoimien uusien ohjusaseiden myötä. Lohdullista meille on, että varsinkin Venäjällä uuden teknologian asejärjestelmien hankinnat eivät ole edenneet öljyn hinnan laskiessa kuten oli tarkoitus. Kun uuden tekniikan jalkauttaminen käyttäjätasolle vie vähintään noin 10 vuotta, varataan meitä vastaan vielä pitkään nykyisen tasoisia asejärjestelmiä. Taistelukentän automatisointi, jota kuvataan myös pelottavalla käsitteellä ”tappajarobotit”, ei ole edennyt USA:ssakaan suunnitellusti. Nyt varaudutaan 10-15 vuoden aikalisään ongelmien ratkaisemiseksi. Länsimaissa saattaa myös nousta maamiinojen vastustamisen kaltaisia eettisiä esteitä tällaisille järjestelmille.

Suomella on ollut aina omintakeinen sotataitoperinne, johon ei ole otettu mitään ulkomailta sellaisenaan. Uudet ideat, jos niitä on meille lainkaan tuotu, on ensin sovellettu oloihimme sopiviksi. Lohdulliselta ainakin tuntuu, että motivoituneiden omalla kotiseudullaan taistelevien sotilaiden voittaminen on myös tulevaisuudessa suurvallalle vaikeata. Alueiden valtaamista ei voida suorittaa kaukovaikutteisesti vaan siihen tarvitaan edelleenkin maavoimia. Jos sen pitää tapahtua talo talolta maanpuolustustahtoista kansaa vastaan, joutuu vastustajakin miettimään resursseja, joita tämä vaatii. Voimme ainakin toivoa, että tuloksena silloin olisi luopuminen yrityksestä.

Share This