TURKIN VALLANKAAPPAUS – ERDOĞANIN OVELA ANSA ?

Oliko Turkin vallankaappaus presidentti Erdoğanin taitavasti kaappaajille asettama ansa? Tekivätkö tunaroivat kaappaajat vain likaisen työn Erdoğanin puolesta? Vai oliko Turkissa ihan oikeasti vallankaappausta ensinkään, vai ainoastaan vallankaappaukseksi naamioitu presidentin vallan raju keskittämisoperaatio?

Luotettavia vastauksia näihin kysymyksiin tuskin saadaan kovin pian. Useimmat tätä kirjoitettaessa saatavilla olevat tiedot näyttäisivät kuitenkin viittaavan siihen, että presidentillä ja hänen lähipiirillään oli tilanne hallussaan. Heidän saamansa tiedustelutiedot olivat tarkkoja, niin että vallankaappaajien liikkeet olivat koko ajan heidän tiedossaan. Ei siis ole kaukaa haettu se ajatus, että vallankaappaus olisi ollut pelkkä lavastus.

Oli miten oli. Oli Turkissa sitten meneillään ”oikea” vallankaappausyritys tai ei, kiistämätöntä on, että jännittynyt tilanne antoi presidentti Erdoğanille oivallisen mahdollisuuden raivata pois tieltään yhä islamistisemmaksi ja autoritäärisemmäksi käyvää poliittista johtoa vastustavia elementtejä niin valtionhallinnosta kuin oikeuslaitoksestakin.

Tätä putsausta oli selkeästi valmisteltu. Alle kahdessa päivässä presidentillä oli käsissään listat niistä henkilöistä, jotka joutuivat puhdistusten kohteeksi. Tätä kirjoitettaessa Turkissa on pidätetty jo noin 6 000 asevoimien jäsentä, irtisanottu 9 000 poliisia, ja lähes 3 000 tuomaria on pidätetty virantoimituksesta. Myös korkeimman oikeuden ja perustuslakituomioistuimen jäseniä on syrjäytetty virastaan. Lisäksi 30 kuvernööriä on siirretty syrjään nykyisestä tehtävästään.

Vallankaappauksen pääsuunnittelijaksi ja sen sieluksi on löydetty Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa maanpaossa asuva Fethullah Gülen, entinen presidentti Erdoğanin poliittinen tukija ja uskottu, nykyisen hallinnon liiallisuuksiin menevää politiikkaa vastustava maltillinen islaminoppinut. Näihin liiallisuuksiin kuuluu yhä huonommaksi käyvän ihmisoikeustilanteen ja sananvapauden rajoittamisen lisäksi muun muassa suurellinen ottomaanien aikaa jäljittelevä tuhat huonetta käsittävä uusi presidentinpalatsi, jonka hintalappu on kuuleman mukaan yli 600 miljoonaa euroa.

Kaappaustilanteen kestäessä Turkin ja Yhdysvaltain suhteet kiristyivät poikkeuksellisella tavalla. Yhdysvaltain käyttämä Incirlikin lentotukikohta eristettiin ja amerikkalaisten koneiden operointi kentältä estettiin. Incirlik ei olekaan mikä tahansa tukikohta. Sinne on sijoitettu kaiken muun lisäksi kymmeniä taktisia ydinkärkiä. Kärjet ovat toki Yhdysvaltain hallussa, mutta ymmärrettävästi tukikohdan sulkeminen ja liikkumisvapauden rajoitukset ärsyttivät ja hermostuttivat erityisen paljon Yhdysvaltoja.

Viime viikonlopun tapahtumat ovat vaikuttaneet vahvasti myös Turkin ja EU:n muutenkin jännittyneisiin suhteisiin. Presidentti Erdoğanin lausunnot kuolemantuomion uudelleen voimaan saattamisesta ovat herättäneet EU:n, ja vain vähän pinnan alla piilevä Turkin-vastainen mieliala on taas leviämässä Euroopassa.

Turkki ja EU tarvitsevat kuitenkin yhteistyötä. On pakolaiskriisi, on terrorismin vastainen taistelu, on Syyrian tilanne – kaikkien näiden vakavien kriisien ratkaisemiseksi nämä toimijat tarvitsevat toinen toistaan. Mutta tosiasia on, että EU tarvitsee Turkkia tällä hetkellä enemmän kuin Turkki tarvitsee EU:ta. Tämä juuri tekee tilanteesta EU:n kannalta niin äärimmäisen haastavan.

Vallankaappaus tai ei, on tilanteesta selkeänä voittajana Erdoğanin ja hänen kannattajiensa ohella selviytymässä Venäjä ja presidentti Putin. Nämä kaksi autoritääristä johtajaa ovat löytämässä toisensa, ja Turkin harrastama kiilan lyöminen yhtäältä EU:n ja toisaalta NATO:n sisällä sataa venäläisten laariin.

 

 

Kirjoittaja, tohtori Järvenpää työskentelee Tallinnassa International Centre for Defence and Security:n (ISDC) palveluksessa. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share This